77890 osumaa

In memoriam Pekka Nummi 13.2.1919-13.12.2004

Pidetty lähimmäinen, arvostettu esimies ja kirurgian alan kehittäjä professori Pekka Nummi on poissa. Hän nukkui ikuiseen lepoon Päijät-Hämeen keskussairaalassa 13.12.2004 vaikean sairauden uuvuttamana. Pekka Nummi syntyi 13.2.1919 Porin Ruosniemessä. Hän osallistui sekä talvi- että jatkosotaan joukkueenjohtajana ja komppanian päällikkönä. Talvisodan jälkeen Nummi lähti seikkailunhalusta Saksan itärintamalle ns. Wiking-divisioonaan, joka oli perustettu aseveljeyden sinetiksi. Talvella 1942 hän palasi Suomeen osallistumaan jatkosotaan, jossa hän kesäkuussa 1942 Karjalan Kannaksella haavoittui vaikeasti kasvoihin ja vartaloon menettäen mm. näön oikeasta silmästään ja vasemman etusormensa. Toivuttuaan vammoistaan hän suoritti nopeasti ylioppilastutkinnon ja ryhtyi opiskelemaan lääkäriksi suorittaen lääketieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1949. Tämän jälkeen hän toimi yhteensä yli 30 vuotta sairaalalääkärinä Porin yleisessä sairaalassa, Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa, Etelä-Saimaan keskussairaalassa ja Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Tästä ajasta hän toimi kirurgian osaston ylilääkärinä 15 vuoden ajan, ensin Etelä-Saimaan (Etelä-Karjalan) keskussairaalassa 1967-1976 ja Päijät-Hämeen juuri avatussa keskussairaalassa vuodesta 1976 alkaen vuoteen 1982 eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Lappeenrannassa hän kokosi nopeasti ympärilleen kirurgiaan erikoistuvien lääkäreiden ryhmän, jota leikillisesti kutsuttiin sotamiesneuvostoksi. Näin kirurgian alkuopetuksen saaneista valmistui myöhemmin ympäri maata monissa sairaaloissa edelleen vaikuttavia maineikkaita työtä pelkäämättömiä kirurgeja. Professori Pekka Nummi väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi vuonna 1966. Hän sai kirurgian erikoislääkärin oikeudet vuonna 1953 ja virtsaelinkirurgian suppean erityispätevyyden vuonna 1955. Kirurgian dosentiksi Oulun yliopistoon hänet nimitettiin vuonna 1971 ja Kuopion korkeakouluun vuonna 1974. Tasavallan presidentti myönsi hänelle professorin nimen ja arvon vuonna 1988. Varsinaisen päivätyönsä Pekka Nummi teki käytännön lääkärinä ja suuren erikoisalansa toiminnan kehittäjänä. Hän oli huomattavasti aikaansa edellä, sillä hänen keskeinen toimintaperiaatteensa oli hoidon toteutus ilman hoitojonoissa odotusta, mihin tänä vuonna annettu hoitotakuulakikin vasta pyrkii. Tästä aiheesta hän jakoi mielellään kokemuksiaan muiden sairaaloiden kanssa kirjoittaen 1970-luvun alusta alkaen artikkeleita aiheesta mm. Suomen Lääkärilehteen. Tämä toimintamalli oli myös keskeinen toiminnan järjestämistapa hänen viimeisessä työpaikassaan Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Professori Pekka Nummen tieteellinen tutkimustyö oli runsasta ja monipuolista. Erityisinä mielenkiinnon kohteina olivat luunmurtumien hoidon uudet tekniikat ja virtsaelinkirurgian komplikaatioiden hoitomenetelmät. Oman tieteellisen työnsä ohella hän antoi aiheita nuoremmille tutkijoille ja ohjasi heitä tutkimus- ja väitöskirjatyössä. Pekka Nummi osallistui aktiivisesti myös erilaisten lääkäriyhdistysten ja järjestöjen toimintaan sekä oli Porin kaupunginvaltuuston ja urheilulautakunnan jäsen usean vuoden ajan. Sosiaalisena ja huumorintajuisena hän osallistui Porin aikoina Lions -toimintaan ja Lappeenrannasta alkaen Rotary-toimintaan. Lappeenrannassa hän suuresti vaikutti Lappeenrannan Lääkäriasema Oy:n kehitykseen työskennellessään sen toimitusjohtajana kahdeksan vuoden ajan. Erityisen ansiokkaasti hän toimi Sotainvalidien Veljesliiton Lahden piirin alueella, jossa hänen ansiostaan yli 500 sotaveteraanin haravointitarkastukset saatiin joustavasti suoritettua. Vielä eläkkeelle jäätyään hän jatkoi vastaanottoa erityisesti sotainvalidipotilaita varten. Lääkärin tehtävien lisäksi Nummi osallistui aktiivisesti sotainvalidien urheilutoimintaan, minkä vuoksi hänelle myönnettiin Suomen Urheilun hopeinen ansiomitali. Lääkintäkapteeniksi hänet ylennettiin vuonna 1963. Huolimatta sotavamman aiheuttamasta 60 %:n haitta-asteesta Pekka Nummi sisäisti liikunnan merkityksen niin oman kehonsa kunnossapitäjänä kuin sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Nummi oli urheilun kiinnostuksessaan laaja-alainen. Lähinnä hänen sydäntään olivat kuitenkin alppihiihto, vesihiihto, tennis ja pikajuoksu. Hän saavutti viimemainitussa lukuisia veteraanien Suomen mestaruuksia ja ylsi myös maailmanmestaruusmitaleille. Nopeus oli myös nuorempana hänelle tunnusomaista, kun hän harrasti autourheilua menestyen mm. Jyväskylän suurajoissa. Pekka Nummi oli esimerkillinen, kollegiaalinen esimies ja työtoveri, joka jatkuvasti kykeni innostamaan vaikutuspiirissään olevat tiiminsä jäsenet yhä uusiin ja suurempiin saavutuksiin. Myös potilaiden taholta häneen kohdistui syvä kunnioitus. Professori Pekka Nummi jää mieliimme tunnollisena, ahkerana, sitkeänä ja isänmaallisena suomalaisena miehenä.

In memoriam Seija Koivisto 18.12.1947-20.11.2004

Anestesialääkäri Seija Annikki Koivisto kuoli 20. päivänä marraskuuta 2004 kotonaan Tampereella 57-vuotiaana. Hän toimi osastonlääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuodesta 1982 lähtien paneutuen erityisesti neurokirurgiseen anestesiaan. Ensimmäisenä Suomessa hän havaitsi erikoisalan koulutustarpeen, kutsui koolle neuroanestesian alajaoksen perustamiskokouksen ja luotsasi Suomen neuroanestesiologit onnistuneesti kansainväliseen toimintaan. Seija Koivisto (ent. Kolehmainen) oli syntynyt Tyrväällä joulukuun 18. päivänä 1947 maanviljelijäperheeseen. Hän valmistui ylioppilaaksi Vammalassa 1966 ja lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1973. Hän toimi Etelä-Karjalan keskussairaalan sisätauti- ja anestesiayksiköissä apulaislääkärinä v.1975-1977. Anestesiologiaan hän erikoistui Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa 1977-1978. Sen jälkeen hän toimi kolme vuotta Nokian terveyskeskuksessa. Anestesian erikoislääkärin oikeudet Seija Koivisto sai 1981 ja aloitti 1982 anestesiologian osastonlääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa, jossa hän toimi kuolemaansa asti. Erityispätevyyden neuroanestesiologiassa hän sai vuonna 2000. Erikoislääkärinä hän toimi aluksi erityisesti silmä-, KNK- ja neurokirurgian leikkaussaleissa. Neurokirurgisen leikkaustoiminnan laajennuttua omaksi neurokirurgiseksi leikkausyksiköksi Seija Koivisto oli siitä vastuussa oleva anestesialääkäri. Yhdessä kävimme muutaman kerran vuosittaisissa eurooppalaisissa alan tapahtumissa. Kun vastuu neuroanestesiasta siirtyi kokonaan Seijalle, hän pyrki myös parantamaan erikoistuvien lääkäreiden koulutusta nimenomaan neuroanestesian alueella. Parempien koulutustilaisuuksien järjestämiseksi valtakunnallisesti Seija kutsui 1994 muut erikoisalasta kiinnostuneet Tampereelle. Perustettiin anestesiologiyhdistyksen neuroanestesiologian alajaos, jonka sihteerinä Seija toimi kaksi vuotta ja hallituksen jäsenenä syyskuuhun 2004 asti. Alajaoksen perustettuaan hän tarttui tilaisuuteen seuraavassa Joint Meetingissä (Bochumissa Saksassa) 1995 ja kutsui osallistujat 1997 Helsinkiin. Helsingin kokoukseen osallistui toista sataa lääkäriä 20 maasta. Seija kuului myös kansainväliseen yhdistykseen SNACC (Society of Neurosurgical Anesthesia and Critical Care). Suomen anestesiologiyhdistyksen sihteerinä hän toimi vuosina 1988-90. Hoidin Seijan kanssa korva- ja silmäanestesioita jo vuosina 1977-78, ja myöhemmin korva- ja neuroanestesioita vuodesta 1982 vuoteen 1991. Olimme silloin työpari sanan parhaassa merkityksessä. Työtapa oli miellyttävä, koska kiireisessä työssä ja usein hyvin sitovissa tehtävissä oli aina toinen, joka hoiti samanaikaiset muut anestesiatoimenpiteet yhteisten periaatteiden mukaisesti. Perheestään huolimatta - Seijalla oli neljä poikaa - hän hoiti aloittamansa vaikeat anestesiat mieluummin itse loppuun kuin luovutti potilaan kokemattomalle kollegalle, vaikka työpäivä siten venyikin usein hyvin pitkäksi. Hänellä säilyi syvä myötätunto potilaille, joiden parantamiseksi lääketieteelliset keinot olivat loppuneet. Ikävienkin tosiasioiden hyväksyminen ja aina selkeä uusi toimintasuunnitelma olivat Seijalle ominaisia, samoin huumorintaju, neuvokkuus ja energisyys. Oma perhe, jopa laajempi sukukin, puutarha ja koirat olivat aina Seijan huolenpidon kohteita. Samalla selkeällä tavalla hän suhtautui omaan sairastumiseen, valittelematta tai sitä myöskään piilottelematta. Hänestä oli järkevintä käydä työssä, raskaista hoidoista huolimatta. Työnteosta hän luopui vasta kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Meidän työtovereiden ja ystävien mielestä Seija oli esimerkillinen lääkäri ja jokainen meistä olisi toivonut hänelle vielä monia terveitä vuosia ja auvoista ikääntymistä hänelle rakkaan perheensä piirissä. Gerhard Baer Kirjoittaja on anestesiologian dosentti ja Seija Koiviston pitkä-aikainen työtoveri.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030