77910 osumaa

Tutkimuksesta poispudonneet haittaavat tulosten luotettavuutta myös ISOLDEssa

Tällä palstalla on aiemmin selostettu ISOLDE-tutkimuksen tuloksia (BMJ 2000;320:1297-303; SLL 2000;55: 2093). Kyse oli inhalaatiosteroidi flutikasonin (500 myyg x 2 / vrk, aerosolina sumutussäiliöstä, n = 750, kesto kolme vuotta) vaikutusten tutkimisesta keuhkoahtaumataudin hoidossa varsinkin koskien FEV1-tasoa, terveystilannetta sekä sairauden pahenemisvaiheiden määrää; tulokset olivat varauksellisia, mutta kuitenkin parempia kuin useissa aiemmissa samaa asiaa koskeneissa laajoissakin selvityksissä.

Hannu Puolijoki

Äidin serotoniinilääkityksestä oireilua vastasyntyneelle

Serotoniiniselektiivisia (SSRI) mielialalääkkeitä käytetään yleisesti myös odottavien äitien masennuksen hoidossa. Turkulaiset tutkijat selvittivät, miten kahta SSRI-lääkettä, sitalopraamia tai fluoksetiinia, keskimäärin 20 mg:aa kumpaakin, saavien äitien vastasyntyneet lapset oireilevat ja miten oireilu on yhteydessä lääkitykseen. Äitejä lääkittiin masennuksen tai paniikkihäiriön takia. Vertailuäitien lapsiin verrattuna mielialalääkitystä saaneiden äitien lapsilla ilmeni syntymää seuranneiden neljän päivän aikana 4-kertainen määrä (p = 0,008) serotonergisiä oireita (myoklonus, levottomuus, tremor, hyperrefleksia, inkoordinaatio ja rigiditeetti). Kahden viikon kuluttua oireet olivat oleellisesti vähentyneet eikä ero ryhmien välillä enää ollut merkitsevä. Sitalopraamia saaneiden äitien lasten ensimmäisten neljän päivän aikaiset oireet eivät eronneet vertailuryhmästä, sen sijaan fluoksetiiniryhmän oireilu oli merkitsevästi yleisempää kuin vertailuryhmässä. Raskauden ja synnytyksen suhteen eroja ryhmien välillä ei ollut, mutta Apgarin pisteet olivat SSRI-ryhmässä 15 minuutin kohdalla hivenen alemmat kuin vertailuryhmässä (8,8/9,4). Rintaruokinnassa tai lapsen painossa ei myöskään ollut eroja. SSRI-ryhmän lasten napanuoralaskimon serotoniinin (69 %), 5-HIAA:n (18 %) ja HVA:n (23 %) pitoisuudet olivat merkitsevästi alhaisemmat kuin vertailulapsilla, ja näistä 5-HIAA:n pitoisuus korreloi käänteisesti serotonergisten oireiden kanssa. Noradrenaliinin ja dopamiinin metaboliaa kuvaavat DHPG ja DOPAC eivät korreloineet lasten oireiden kanssa.

Raimo K.R. Salokangas

Häätyykö helikobakteeri päivässä?

Helikobakteerin häätämiseksi annettava hoito on lyhentynyt koko mikrobin tunnetun historian ajan. Suomalaisen Käypä hoito -suosituksen mukaan klaritromysiini ja amoksisilliini kombinoituna joko happopumpun salpaajaan tai vismuttisuolaan viikon kuurina tehoaa bakteeriin hyvin. Lyhyempiäkin hoitokokeita on julkaistu, tuoreimpana tämä tutkimus. Se väittää, että päivän hoito neljällä lääkkeellä häätää helikobakteerin yhtä hyvin kuin viikon kolmoishoito. Lyhyemmän hoidon perusteina ovat potilaiden parempi hoitomyöntyvyys, raha ja vähäisemmät haittavaikutukset.

Heikki Arvilommi

Lyhyesti: OSA:n hoito laskee verenpainetta kahvista riippumatta

Obstruktiivisen uniapnean (OSA) hoidoksi on vakiintunut nenän kautta toteutettu ylipainehengitys, nCPAP. Sen on todettu laskevan myös verenpainetta, joka näillä potilailla on lähes aina koholla. Toisaalta OSA-potilaat juovat usein paljon kahvia, ehkä pysyäkseen hereillä. Oxfordilaiset suorittivat tutkimuksen, missä 52 OSA-potilasta sai 4 viikkoa kattavaa ja 49 viikkoa vähemmän terapeuttista nCPAP-hoitoa (joka ei myöskään korjannut tai pahentanut apneataipumusta). Plasman kofeiinipitoisuudet mitattiin ja tuloksista ilmeni, että vähentynyt kahvin litkiminen ei selittänyt tehokkaan hoidon aikaansaamaa verenpaineen laskua.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Nenässäkö myöskin sosiaalisuuden ydin?

Sosiaalibiologinen ajattelu tunkeutuu skitsofreniatutkimukseen. Tutkijat yhdistivät kaksi havaintoa. Ensinnäkin hajuaisti on tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen väline ja toiseksi skitsofreniaan liittyy heikentynyt hajuaisti ja huomattava osa skitsofreniapotilaista on sosiaalisesti vetäytyneitä. Tämän jälkeen määritettiin skitsofreniapotilaiden kyky erottaa hajuja, psykiatriset oireet ja älyllinen suorituskyky. Ilmeni, että hajuaistin defekti korreloi negatiivisten oireiden ja ns. vajesyndrooman sekä alentuneen älykkyyden kanssa. Korrelaatio negatiivisten oireiden kanssa ei selittynyt alentuneella älykkyydellä. Skitsofreniapotilaiden alentunut kyky tunnistaa hajuja näyttääkin liittyvän sosiaaliseen vetäytyneisyyteen ja heikentyneeseen tahtoelämään. Tutkimisen arvoista olisi selvittää, missä määrin tämä on yleistettävissä ns. terveisiin ihmisiin.

Raimo K.R. Salokangas

Keitä ovat tulehduskipulääkkeiden suurkäyttäjät?

Tulehduskipulääkkeiden käytöstä saa vuosittain korvausta noin 900 000 henkilöä. Tuore suomalaistutkimus osoittaa, että yli 80 000 henkilöä ottaa näitä lääkkeitä vähintään joka toinen päivä keskimääräisen vuorokausiannoksen verran. Heistä valtaosa on muita kuin reumapotilaita. Lähes 14 000 henkilöä luokiteltiin suurkäyttäjiksi vähintään neljänä peräkkäisenä vuotena.

Arja Helin-Salmivaara - Timo Klaukka - Risto Huupponen

GlaxoSmithKline, Merck, Pfizer ja Wyeth kustannusleikkauksiin

Lääkealan johtaviin kansainvälisiin tehtaisiin kuuluvat GlaxoSmithKline, Merck & Co. (MSD), Pfizer ja Wyeth ilmoittavat kannattavuutensa osoittaneen heikkenemisen oireita viime kuukausina. Kustannuksia pyritään leikkaamaan ja myös henkilöstön supistuksia suunnitellaan. Uusia lääkkeitä kehittävien lääkeyritysten eräiden tärkeiden alkuperäislääkkeiden patenttisuojat ovat päättyneet, jolloin niiden geneerisiä kopioita valmistaville kilpailijoille on tarjoutunut mahdollisuus niiden valmistukseen, myyntiin ja hintakilpailuun. Samoin yritysostot (Pfizer), korvausoikeudenkäynnit haittavaikutuksien vuoksi (Wyeth) sekä viiveet uusien tuotteiden kehittelyssä arvioidaan ongelmien syyksi. Myös viranomaisten tiukentunut hintavalvonta erityisesti Euroopassa on heikentämässä innovatiivisten lääketehtaiden kannattavuutta. Kannatuksen laskusuunta saattaa heijastua takaiskuina ja viiveinä uusien lääkehoitojen kehittelyyn.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Ibandroni osteoporoosiin EU-maissa

Euroopan lääkevalmistelautakunta (CPMP) on hyväksynyt uuden bisfosfonaatin ibandronin (Bonviva, Roche) osteoporoosin ehkäisyyn ja hoitoon. Muiden bisfosfonaattien tavoin aine hidastaa luun resorptiota ja aineenvaihduntaa vaikuttamatta uuden luun muodostumiseen. Sen on todettu vähentävän nikamamurtumien, mutta ei reisiluun kaulan murtumien, riskiä vaihdevuosien jälkeisessä osteoporoosissa ja lisäävän luiden mineraalipitoisuutta. Haittavaikutuksista yleisimpiä ovat ruoansulatuskanavan haitat. Tiedossa ei ole, onko ibandronilla etuja muihin bisfosfonaatteihin verrattuna. Lääke tullee markkinoille EU-maissa vuoden 2004 kuluessa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Talidomidi tulee takaisin

Unilääkkeenä raskauden aikana käytetty talidomidi aiheutti 1960-luvun alussa vakavia synnynnäisiä raajojen anomalioita ja lääke poistettiin käytöstä. Nyt talidomidi on otettu uudelleen käyttöön eräiden vaikeiden sairauksien hoidossa useissa maissa. Lepran vaikeissa ihomuutoksissa (erythema nodosum leprosum) talidomidi on ollut viime vuosina WHO:n suosittelema hoito ja on hyväksytty käyttöön mm. Australiassa ja Yhdysvalloissa. Nyt Australia on hyväksynyt talidomidin myös multippelin myelooman hoitoon ja hyväksyminen on vireillä myös EU-maissa ja Yhdysvalloissa. Käyttöön liittynee erityinen riskien hallintaohjelma, jossa potilaalta edellytetään tietoon perustuva suostumus ja potilaita seurataan erityisen rekisterin avulla.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Laiton lääketuonti kasvaa Tanskassa

Tanskan lääkevalvontaviranomainen (Lægemiddelstyrelsen) on huolestunut jatkuvasti kasvavasta laittomasta lääketuonnista. Kun alkuvuonna 2001 tulli takavarikoi alle tuhat laitonta lääkepakkausta, oli määrä vuonna 2003 yli 2 000 pakkausta. Määrät edustavat kuitenkin vain jäävuoren huippua, sillä vain osa laittomista maahantuonneista jää valvontaverkkoon. Useimmiten laittomasti maahan tuotu lääke tilataan internetin kautta ja EU-maiden ulkopuolelta. Listan kärjessä ovat erektiolääke sildenafiili (Viagra) ja efedriiniä sisältävä laihdutuslääke Letigen, jonka aiheuttamista ongelmista on raportoitu aikaisemmin tällä palstalla (SLL 2002;57:4105 ja 5199 ja 58:2546) ja joka lopulta poistettiin Tanskassa käytöstä vuonna 2002.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030