78088 osumaa

Hermo-verisuonipunoksen säästäminen prostatektomiassa

Radikaaleissa prostatektomioissa keskimäärin lähes 30 %:ssa kasvain ulottuu resektiopintaan. Näissä tilanteissa riski biokemiallisen, paikallisen tai levinneen eturauhassyövän kehittymisestä on selvästi tavallista suurempi. Tosin radikaaliin prostatektomiaan tulevista potilaista yhä suuremmalla osalla tauti diagnosoidaan seerumin suurentuneen PSA:n perusteella, jolloin positiivinen resektiopinta on selvästi epätodennälöisempi kuin diagnoosin perustuessa jo tunnettavissa olevaan kasvaimeen.

Ossi Lindell

Lyhyesti: Leptiini - uusi verisuonisairauksien vaaratekijä?

Ylipaino lisääntyy epidemian tavoin länsimaissa. Lihavuuteen liittyy monia perinteisiä valtimotautien vaaratekijöitä. Viime aikoina on kiinnitetty huomiota myös leptiiniin, rasvasolujen tuottamaan peptidihormoniin, jonka epäillään myös selittävän ylipainoon liittyvää valtimosairauksien vaaraa. Tutkimusten mukaan leptiini saattaa jäykistää verisuonia, vaikuttaa haitallisesti endoteelin toimintaan, lisätä sympaattisen hermoston aktiivisuutta ja nostaa verenpainetta...

Juhani Airaksinen

Lyhyesti: Lisämaustetta keuhkoahtaumataudin lääkehoitojen keitokseen

Melko suuresta, 691 COPD-potilaan aineistosta tutkittiin, auttaako flutikasonin ja salmeterolin yhdistelmä paremmin kuin samat aineet yksin. Lääkkeet annettiin Diskuksella kahdesti päivässä; flutikasonin kerta-annos oli 500 myyg ja salmeterolin 50 myyg. Ennen lääkitystä mitattu FEV1 nousi yhdistelmälääkityksellä tehokkaimmin, samoin lääkityksen jälkeinen FEV1. Myös hengenahdistusta mittaavaan indeksiin yhdistelmän teho oli parempi kuin erillisten lääkitysten. Kaikissa vertailuissa lumevaihtoehto oli kehnoin. Tutkijoiden päätelmät olivat optimistisia: yhdistelmä parantaa keuhkoahtaumapotilaan vointia ja vähentää hengenahdistusta. Täytyy kuitenkin muistaa steroiditutkimuksista tässä taudissa saadut osin kehnot tulokset - eli lisätutkimusta tarvitaan. Tosin osa potilaista saa huomattavaa hyötyä steroideista, joten hoitokokeilu lienee usein aiheellinen.

Hannu Puolijoki

Lääkekustannusten ylä- ja alamäkiä

Lääkekorvausten piiriin kuuluvien valmisteiden kustannukset olivat vuoden 2002 heinä-syyskuussa noin 73 miljoonaa euroa eli 29 % enemmän kuin vuoden 2000 ensimmäisellä neljänneksellä. Vuotuinen kasvunopeus on ollut 12 %:n luokkaa. Kahdessa ja puolessa vuodessa tapahtunut kasvu johtuu mm. statiinien sekä atyyppisten neuroleptien ja uusimpien syöpälääkkeiden käytön yleistymisestä. Lääkekustannukset vaihtelevat vuodenajan mukaan: esimerkiksi antibiootteja tarvitaan eniten alkuvuodesta ja astma- ja allergialääkkeitä kevätkaudella. Kattokorvausrajan täyttyminen lisää vuoden lopulla monien lääkkeiden hankkimista seuraavan vuoden alkuneljänneksen tarpeisiin.

Timo Klaukka, Sinikka Rajaniemi

Lasten lisämunuaisen toiminnanvaje ja glukokortikoidi-inhalaatiot

Britannian lääkevalvontaviranomainen (Medicines Control Agency, MCA) on selvitellyt inhaloitujen glukokortikoidien aiheuttamaa piilevää lisämunuaisen toiminnanvajetta. Sen oireet lapsilla ovat usein epäspesifisiä: anoreksiaa, mahakipuja, painon laskua, väsymystä, päänsärkyä, pahoinvointia, tajunnan laskua, hypoglykemiaa ja kouristeluja. Infektio, trauma, leikkaus tai inhalaatioannoksen nopea pieneneminen voi laukaista lisämunuaisen toiminnanvajekriisin. Lasten astmassa on pyrittävä alhaisimpaan mahdolliseen glukokortikoidiannokseen eikä maksimiannoksia tule ylittää.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Flunitratsepaamista ongelmia Norjassa

Norjan lääkevalvontaviranomainen (Statens legemiddelverk) on asettanut flunitratsepaamin (Rohypnol, Roche, ja Flunipam, Alpharma) resptiluokkaan A, jossa reseptejä valvotaan tarkemmin. Tanska, Ruotsi ja Islanti ovat jo aikaisemmin kiristäneet samoin lääkkeen reseptien valvontaa. Syynä on ollut lisääntynyt flunitratsepaamin väärinkäyttö, laiton maahantuonti ja löyhä reseptien kirjoituskäytäntö. Flunitratsepaami oli vuosia sitten käytössä myös Suomessa, mutta rajattuna vain sairaalakäyttöön, koska väärinkäytöstä oli jo tuolloin merkkejä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Klotsapiinin sydänhaitat Britanniassa

Britannian lääkevalvontaviranomainen (Medicines Control Agency, MCA) varoittaa neurolepti klotsapiiniin liittyvistä sydänkomplikaatioista. Vakava sydänsairaus on lääkkeen vasta-aihe ja sydänoireita kokenut on ohjattava kardiologin tutkimuksiin ennen hoidon aloitusta. Klotsapiinihoitoon on oltava tällöin painavat syyt. Lääkäreitä kehotetaan ottamaan potilailta EKG ennen hoitoa. Myokardiitin riski on suurimmillaan kahtena ensimmäisenä hoitokuukautena, ja myös perikardiitti on mahdollinen. Takykardiaa esiintyy joka neljännellä potilaalla ja jatkuvana se voi olla merkki kardio-myopatiasta. Myokardiittiin tai kardiomyopatiaan sairastuneille ei saa antaa uudelleen klotsapiinia.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat