78088 osumaa

Joulutervehdys

Kun olin metrin lyhyempi kuin nyt, kuljin jouluaattona perheeni kanssa isovanhempieni luo. Tuomiokirkon luona isot lumihiutaleet alkoivat riemutanssin ympärillämme. Valaistu kirkko kääriytyi lumihiutalehuntuun. Joulu avautui minulle. Tuolloin ensi kertaa tajusin joulun olevan muutakin kuin lahjojen antamista ja saamista. Tunne oli voimakas, se on vienyt minua juhlista juhliin vuosikymmenien ajan. Juhlapäivien todellinen, syvin olemus on aina ollut aistittavissa vuodesta toiseen. Ulkoiset puitteet ovat vaihdelleet, puutteesta kohtuullisen runsaaseen, surullisesta iloiseen juhlatunnelmaan. Aina on kuitenkin juhlan sisäinen merkitys väikkynyt mielessä. Tämä on ollut elämässäni tärkeää. Arjen touhut ja kiireet ovat jääneet silloin taakse, tilalle on syntynyt juhlamieli, joka on antanut voimia jaksaa.

Veikko Karskela

Onko suuri kaunista? Kriittinen puheenvuoro sairaanhoitopalvelujen keskittämisestä

Osaamiskeskuksista tehtyjä ehdotuksia puntaroitaessa ei ole toistaiseksi juurikaan pohdittu sitä, kuinka ehdotukset vaikuttavat sairaanhoitopiirien toimintaedellytyksiin. Vaikka keskittämisen seurauksena saataisiin näennäinen taloudellinen hyöty, katoaa se sairaanhoitopiirien valmiuden ylläpitokustannusten nousuun. On muistettava, että kaihi- ja endoproteesikirurgia ovat kannattavinta operatiivista toimintaa ja niiden tuotolla ylläpidetään kykyä hoitaa muita potilasryhmiä.

Matti Suistomaa

Lääkäriliiton seminaarissa pohdittiin ulkoistamista ja ostopalveluja

- Auttaako terveyspalvelujen ulkoistaminen terveydenhuollon ongelmia? Uskon sen kyllä auttavan. Jos saamme palvelut edullisemmin ja laadukkaammin kilpailuttamalla, niin kysymyksen pitäisi olla pikemminkin: miksi emme kilpailuttaisi ja ulkoistaisi, totesi Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve liiton järjestämässä seminaarissa, jonka aiheena oli Vähemmällä rahalla enemmän hoitoa potilaalle - ostopalveluistako lääke?.

Mika Vehkasaari

Lääkäriliiton valtuuskunta 13.-14.12.2002: Heikki Pälve jatkaa puheenjohtajana, varapuheenjohtajina ensi vuonna Heikki Pärnänen ja Kaisa Nissinen-Paatsamala

Lääkäriliiton valtuuskunta kokoontui 13.-14. joulukuuta sääntömääräiseen syyskokoukseensa Lääkäritalolle Helsinkiin. Valtuuskunta käsitteli uutta lääkärisopimusta vuosille 2003-2004. Valtuuskunta hyväksyi liiton hallituksen näkemyksen neuvottelutuloksen hyväksymisestä.

Mika Vehkasaari

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat