Terveydenhuolto

Korona vei influenssan ja kaatoi rokotetutkimuksen

Laaja influenssarokotetta koskeva tutkimus keskeytetään, koska influenssaa on koronarajoitusten vuoksi esiintynyt vain vähän.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Laaja influenssarokotetta koskeva FinFluHD-tutkimus keskeytetään kokonaan koronaviruspandemian vuoksi, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tutkimuksen ennenaikaisen päättymisen syynä on koronapandemia. Siihen liittyvät rajoitustoimenpiteet ovat voimakkaasti vähentäneet influenssan kiertoa väestössä. Tutkimuksen tavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa, koska influenssan aiheuttamia verenkierto- ja hengitystiesairauksista johtuvia sairaalahoitojaksoja esiintyy huomattavasti vähemmän.

Tutkimuksessa ei ole havaittu turvallisuusongelmia.

Lue myös

Tutkimuksen kohteen uusi influenssarokote

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka tehokas uusi, korkea-annoksinen influenssarokote on 65-vuotiailla ja sitä vanhemmilla verrattuna tavanomaiseen influenssarokotteeseen, jollaista on käytetty myös kansallisessa rokoteohjelmassa.

Tutkimuksen toimeksiantaja rokotevalmistaja Sanofi Pasteur on päättänyt, että tutkimus keskeytetään kokonaan. Alun perin useampivuotiseksi suunniteltu tutkimus toteutettiin influenssakaudella 2019–2022. Siihen osallistui 33 000 ihmistä.

THL toteutti tutkimuksen yhteistyössä Sanofi Pasteurin kanssa.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030