Terveydenhuolto

Lukiolainen kehitti teoreettisesti toimivan syöpähoidon

Tiedekilpailun voittaja Adam Yousfi tähtää nyt opiskelemaan lääketiedettä.

Anne Seppänen
Hannu Hurme
Justus Hansen (vas.), Joonatan Korpela, Adam Yousfi, Miro Keimiöniemi, Rosa Linke, Christie Netto ja Tarmo Sorsa.

Kulosaaren yhteiskoulussa Helsingissä opiskeleva Adam Yousfi voitti lasten ja nuorten tiedekilpailun kehittämällään uudella teoreettisesti toimivalla syöpähoidolla.

Tiedekilpailu Tutki-Kokeile-Kehitä päättyi Espoossa viime perjantaina. Kilpailun pääsarjassa eli lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien sarjassa parhaasta tutkimuksellisesta työstä palkittiin Adam Yousfi.

Yousfin kehittämän syöpähoidon idea perustuu syöpäsolujen telomeraasituotannon keskeyttämiseen poistamalla hTERT-geeni solujen perimästä CRISPR Cas9 -menetelmällä. Seuraa geneettinen muutos, jonka myötä seuraava solusukupolvi ei saa telomeraasia käyttöönsä ja lopulta kuolee.

– CRISPR Cas9 -menetelmän hyödyntäminen syöpähoidoissa on vasta aluillaan. Ehdottamani menetelmä on tuore ja ajankohtainen. Tämä on tutkimukseni selvä vahvuus, Yousfi kertoo.

Sytyke lukion biologian kokeesta

Tutkimus sai alkunsa, kun Yousfi luki vuosi sitten biologian kokeeseen. Telomeraasin toimintaa sivuttiin lyhyesti. Yousfi otti entsyymin lähempään tarkasteluun ja teki siitä biologian erikoiskurssiin lopputyön. Ehdotettu menetelmä alkoi itää tästä.

Lue myös

– Kehitin menetelmää vapaa-ajan harrastuksenani. En kokenut sitä rasittavana, koska harrastukset kumpuavat omasta kiinnostuksesta.

Yousfi on juuri viimeistellyt ylioppilaskirjoitukset. Hän tähtää Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan. Lisäksi Yousfilla on kontakti PerkinElmer-yritykseen, joka on kiinnostunut nyt voittaneen tutkimuksen tuloksista.

Tutki-Kokeile-Kehitä-tiedekilpailun (TuKoKe) järjestävät vuosittain Tekniikan akateemiset TEK ja Kehittämiskeskus Opinkirjo. Kilpailu on avoin kaikille 4–20-vuotiaille.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030