Terveydenhuolto

Ministeri Lindén: Epidemia ei ole ohi

– Olen viime kuukausien aikana kertonut julkisesti kannattavani muun muassa nykyistä laajempaa maskien käyttöä ja neljännen rokotuksen aikaistamista alle 80-vuotiaille, Lindén kirjoittaa kolumnissaan.

Hanna Kauppinen
JUSSI HELTTUNEN

– Epidemia ei ole ohi. Meidän jokaisen on edelleen pidettävä sen osalta huolta toisistamme. Myös vastuullisesti toimiva suomalainen media on huomannut tämän. Tautitilanteesta ja rokottamisen tärkeydestä kertominen on ymmärretty yhteiseksi tehtäväksemme, perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén kirjoittaa STM:n verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan .

Kirjoituksessaan Lindén harmittelee yhteiskunnassa laajasti levinnyttä näkemystä, että olisimme siirtyneet jo epidemian jälkeiseen aikaan. Kansainvälinen kehitys ei tue tällaista näkemystä.

Lue myös

– Hallituksen ”koronaministerinä” olen viime kuukausien aikana kertonut julkisesti kannattavani muun muassa nykyistä laajempaa maskien käyttöä, neljännen rokotuksen aikaistamista alle 80-vuotiaille, kolmannen rokotuksen laajempaa ottamista, riskiryhmiin kuuluvien varovaisuutta suurten ihmisjoukkojen keskuudessa ja yleisten ja edelleen voimassaolevien hygieniasuositusten noudattamista.

Lindénin mukaan STM:n johdolla on varauduttu syksyllä mahdollisesti pahenevaan koronatilanteeseen. Ministeri kertoo johtamansa työryhmän kokoontuneen säännöllisesti, ja STM:ssä on päivittäin valmisteltu lainsäädäntöä, seurantaa, rokottamisen tukemista ja säännöllistä tiedottamista.

Kirjoittaja

Hanna Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030