Pakastinvika tuhosi suuren määrän tutkimusnäytteitä Karolinskassa
Henkilöstö saa kriisiapua.
Karoliinisen instituutin pakastettujen näytteiden tuhoutuminen jouluna puhuttaa suomalaistutkijoita somessa.
”Pahin painajainen biolääketieteilijän arjessa.” ”Kauhua.”
Näytetuho johtui siitä, että kryotankkien nestetypen automaattitäyttö ei toiminut 22. joulukuuta kuten olisi pitänyt. Kryotankkeja on 19, ja lämpötila pääsi nousemaan 16:ssa. Tankit pysyvät vaaditussa –190 asteessa neljä vuorokautta ilman typpitäyttöä, mutta jouluna aika venyi viiteen vuorokauteen.
Syytä automaattitäytön epäonnistumiseen ei tiedetä. Asian tutkinta on kesken.
Laitteissa oli hälytysjärjestelmä, mutta se ei toiminut oikein.
Tuhoutuneiden näytteiden joukossa oli muun muassa hematologian, endokrinologian ja kardiologian tutkimusnäytteitä.
– Kyseessä on suuri määrä korvaamatonta tutkimusmateriaalia. Näytteitä, solulinjoja ja biomateriaaleja oli kerätty vuosikymmenien ajan, sanoo professori Petter Höglund Karolinskan tiedotteessa .
Henkilöstö saa kriisiapua tapahtuneen johdosta.
Näytetuhon ympärillä liikkuu huhuja sabotaasista. Sellaisesta ei Karolinskan mukaan ole toistaiseksi löytynyt näyttöä. Aftonbladetin mukaan Karolinska haluaa asiasta poliisitutkinnan, jotta asia varmistuu.