Terveydenhuolto

Työterveyslaitoksen neuvottelut jumissa

Talokohtainen sopimus on jäänyt välikäteen, neuvottelut jatkuvat toukokuussa.

Maria Nummela

Työterveyslaitoksen helmikuussa alkaneet neuvottelut työehtosopimuksesta ovat pattitilanteessa. Osapuolet neuvottelivat viimeksi tiistai-iltana.

– Olemme vähän välikädessä. Neuvotteluihin vaikuttavat muiden alojen epävarmuustekijät, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon neuvottelupäällikkö Minna Holm .

Talokohtainen työehtosopimus koskee noin viittäsataa työntekijää. Jukolaisia heistä on yli puolet, todennäköisesti noin 70 prosenttia. Seuraava neuvottelu on 9. toukokuuta.

– Missään nimessä neuvottelut eivät ole katkenneet, Holm kertoo.

Työrauhavelvoitetta ei sopimuksettomassa tilassa ole. Palkansaajien painostustoimet ovat näin ollen mahdollisia. Toistaiseksi lakkovaroituksia ei ole jätetty. Holmin mukaan sopimus pyritään saamaan aikaiseksi neuvotteluteitse.

– Kyseessä on täysin talokohtainen sopimus. Vaikka EK puhuu paljon paikallisesta sopimisesta, siihen kuuluva Hyvinvointialojen liitto Hali haluaa vaikuttaa neuvotteluihin.

Holm muistuttaa, että kyseessä on julkisrahoitteinen yksikkö.

– Jukon osalta on tehty jo valtiolle ja yliopistolle neuvottelutuloksia, vaikka kuntapuoli on avoimena.

Lue myös

Työterveyslaitoksen henkilöstö on ollut sopimuksettomassa tilassa huhtikuun alusta. Vanhaa sopimusta sovelletaan, kunnes uusi on voimassa.

Edellinen sopimus on vuodelta 2020.

JUKO
Jukon neuvottelupäällikkö Minna Holmin mukaan talokohtainen sopimus on välikädessä.

Kirjoittaja

Maria Nummela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030