Sädehoidetun ei-pienisoluisen keuhkosyövän ennusteelliset tekijät

Suomessa uusia keuhkosyöpätapauksia todetaan vuosittain noin 2 000. Näistä valta-osa on ei-pienisoluista tyyppiä (non-small cell lung cancer, NSCLC), jonka tärkeimmät hoitomenetelmät ovat leikkaus ja sädehoito. Suurin osa potilaista on kuitenkin heikon yleiskuntonsa tai taudin laajan levinneisyyden vuoksi inoperaabeleja. Huolimatta teknisestä kehittymisestä sädehoidon tulokset ovat epätyydyttäviä suhteessa hoidosta potilaalle aiheutuviin sivuvaikutuksiin ja terveydenhuoltojärjestelmälle aiheutuviin kuormituksiin; noin puolet radikaalisädehoidetuista potilaista kuolee ensimmäisen vuoden kuluessa taudin toteamisesta. Onkin ilmeistä, että ainakin osassa tapauksista hoidon tavoite on väärin asetettu. Potilaiden joukosta pitäisi erilaisten ennusteellisten tekijöiden perusteella pystyä valitsemaan ne, jotka todennäköisemmin hyötyvät mahdollisesti vieläkin intensiivisemmästä hoidosta ja toisaalta ne, jotka voitaisiin säästää turhilta hoitotoimenpiteiltä. Väitöskirjani päämääränä oli selvittää keuhkosyövän sädehoitotuloksia sekä mitä ennusteellisia tekijöitä tulee ottaa huomioon hoidon optimoinnissa. Tarkoituksenani oli myös kehittää näiden tekijöiden pohjalta hoitopäätöksen teon tuki, joka olisi tarkka ja kuitenkin riittävän vaivaton päivittäiseen kliiniseen työhön käytettäväksi.

Tuija Wigren

Ruokatorven pH:n pitkäaikaisrekisteröinti tutkittaessa ruokatorvirefluksin ja astman välistä yhteyttä

Mahanesteen refluktointi ruokatorveen tiedetään yleiseksi astmapotilailla, ja se saattaa aiheuttaa astmaoireita tai pahentaa jo todettua astmaa. Yleensä refluktointiin liittyvät oireet ovat tyypillisiä, kuten närästys, happamat röyhtäykset tai varsinainen regurgitaatio, mutta merkittävä ruokatorvirefluksi saattaa myös ilmetä vain hengitystieoireina tai astman hoitotasapainon vaikeutumisena. Ruokatorven pH:n pitkäaikaisrekisteröinnin on raportoitu olevan luotettavin tapa todeta poikkeava refluktointi, erityisesti astmaatikoilla, joilla oirekuva voi olla epätyypillinen.

Jukka Laitinen

Krooninen lateraaliepikondyliitti (tenniskyynärpää): kipu, yläraajan toimintakyky ja hoito

Lateraaliepikondyliitti eli "tenniskyynärpää" on työelämässä hyvin tavallinen, kivulias kyynärseudun rasitusvaiva, joka vaurioittaa ranteen ojentajalihasten kiinnitysaluetta ja pitkittyessään aiheuttaa huomattavaa yläraajan toimintakyvyn alenemaa ja työkyvyttömyyttä. Taudin diagnoosi, hoito ja myös työkyvyttömyysratkaisut perustuvat vastaanotolla tehtävään kliiniseen tutkimukseen. Tautiin on sovellettu kaikkiaan n. 40 erilaista hoitoa, mutta tieteellinen näyttö eri hoitomuotojen vaikuttavuudesta on hyvin puutteellinen. Tarjolla on ollut immobilisaation, lääkehoidon ja injektioiden ohella hyvin moninaisia passiivisia fysikaalisia hoitoja, joiden vaikuttavuutta ei ole tarkemmin tieteellisesti tutkittu.

Tuomo Pienimäki

Luu- ja pehmytkudosinfektion diagnostisointi

Luu- ja pehmytosakudosinfektion diagnostisointi voi olla vaikeaa erityisesti, mikäli infektioon liittyy edeltävä luupatologia, kuten degeneraatio, neurotrofinen muutos tai trauman jälkitila. Infektion varhainen hoito on tärkeää kasvuhäiriön ja ankyloosin ehkäisemiseksi sekä raaja-amputaation välttämiseksi. Oikean hoidon suunnittelua varten infektion lokalisaation ja laajuuden määrittäminen on välttämätöntä. Kliinisellä perusteella voi olla vaikeaa erottaa pehmytkudos-, luu- ja nivelinfektio. Myöskin infektion ja maligniteetin erottaminen voi olla ongelmallista.

Ilpo Hovi

Matriksin metalloproteinaasit ihmisen ihossa

Matriksin metalloproteinaasit (MMP) ovat ryhmä rakenteellisesti samankaltaisia entsyymejä, jotka kykenevät hajottamaan sidekudoksen eri proteiinikomponentteja. Ne osallistuvat mm. sikiönkehitykseen, haavan paranemiseen, erilaisiin tulehdustiloihin sekä pahanlaatuisten kasvainten leviämiseen. MMP:t jaetaan rakenteen ja substraattien mukaan kollagenaaseihin, stromelysiineihin, gelatinaaseihin ja kalvometalloproteinaaseihin. Entsyymien spesifeinä estäjinä toimivat TIMP:it (tissue inhibitor of metalloproteinases).

Kristiina Airola

Vanhusten lonkkamurtumat kolminkertaistuneet

Tämä tutkimus osoittaa, että lonkkamurtumien määrä on kolminkertaistunut maassamme viimeisen 25 vuoden aikana siten, että vuonna 1993 murtumia sattui yli 50-vuotiaille kaikkiaan 6 330. Murtumien määrän lisääntyminen ei selity pelkästään väestön vanhenemisella, sillä tänä päivänä 70-vuotiailla ja sitä vanhemmilla henkilöillä on noin kolminkertainen riski saada trokantteerinen lonkkamurtuma kuin ikätovereillansa vuonna 1970. Yksilötasolla suomalaisen naisen elinikäinen riski saada lonkkamurtuma on keskimäärin 16-18 prosenttia ja miehen 5-6 prosenttia. Iän myötä riski kasvaa siten, että 80. ikävuoteen mennessä joka viides ja 90. ikävuoteen mennessä lähes joka toinen nainen on saanut lonkkamurtuman. Jos nykyinen kehitys jatkuu, Suomessa on ennusteemme mukaan noin 18 000 lonkkamurtumaa vuonna 2030.

Jari Parkkari

Idiopaattinen skolioosi

Idiopaattinen skolioosi on tavallisin skolioosityyppi, joka useimmiten ilmenee murrosiässä ja on tytöillä yleisempi kuin pojilla. Hoitoa tai sen tarpeen arviointia vaativaa skolioosia esiintyy noin puolella prosentilla väestöstä. Idiopaattiseen skolioosiin liittyy selkärangan sivullepäin käyristymisen lisäksi nikamien kiertymää ja usein rintarangan kyfoosin suoristumista. Skolioosin vaikeusaste ja mahdollinen progressio määritetään radiologisesti.

Mauno Ylikoski

Ilman epäpuhtaudet ja lasten hengitysteiden terveys

Viime vuosikymmeninä on suurten kiinteiden päästölähteiden (teollisuus, voimalaitokset) päästöt saatu vähenemään. Näin merkittäväksi kaupunki-ilman epäpuhtauksien lähteeksi on noussut liikenne, erityisesti liikenteen typenoksidien (NOx) päästöt ja pölyhaitat. Suomen suuret pölypitoisuudet keväisin ovat merkittävin ilmanlaadun ohjearvot ylittävä ulkoilman epäpuhtaus. Viimeaikaiset kansainväliset tutkimukset ovat korostaneet juuri pienijakoisen hengitettävän pölyn (PM10; ISO-standardi, hiukkaset, joiden aerodynaaminen halkaisija on alle 10 myym) merkitystä hengityselinoireiden ja -infektioiden aiheuttajana lapsilla.

Kirsi Timonen

Sydämenpysähdykset sairaalan ulkopuolella

Sairaalan ulkopuolella tapahtuvia sydämenpysähdyksiä ja äkkikuolemia käsitelleissä tutkimuksissa ongelmaksi on havaittu yhtenäisen raportointikielen puuttuminen. Tämän vuoksi eri tutkimuskeskusten välisten tietojen vertailu on ollut vaikeaa tai jopa mahdotonta. Ongelman ratkaisemiseksi kehitettiin 1990-luvun alussa Utsteinin raportointimalli, jota tässä tutkimuksessa sovellettiin helsinkiläiseen sairaalan ulkopuoliseen potilasaineistoon (n = 861). Tutkimuksen tarkoituksena oli Utsteinin konsensusohjeiden mukaisesti selvittää lasten sydämenpysähdysten epidemiologia, etiologia ja selviytyminen, selvittää tiettyjen sydämenpysähdysten alaryhmien (etenkin ei-sydänperäisestä syystä johtuvien sydämenpysähdysten) epidemiologia, etiologia ja selviytyminen, tutkia potilaiden pitkäaikaisselviytymistä, määrittää selviytymiseen vaikuttavat tekijät alaryhmittäin sekä kehittää kansainvälisiä tiedonkeräysjärjestelmiä.

Markku Kuisma

Synnynnäisen kloridiripulin perintötekijä

Synnynnäinen kloridin imeytymishäiriö (kloridiripuli, CLD) on suomalaiseen tautiperintöön kuuluva, peittyvästi periytyvä suoliston sairaus. Pysyvä häiriö suolen limakalvon anionikuljetuksessa aiheuttaa jo sikiökaudella alkavan ja läpi elämän kestävän ripulin, joka hoitamattomana johtaa usein kuolemaan. Eloonjääneet, mutta hoidon ulkopuolelle jäävät potilaat kasvavat ja kehittyvät ikätovereitaan hitaammin, ja ovat alttiita taudin komplikaatioille, erityisesti munuaisten vajaatoiminnan kehittymiselle. Hoito on oireenmukaista ja perustuu menettyjen elektrolyyttien ja nesteen korvaukseen.

Pia Höglund

Keltarauhashormonin vastavaikuttajan raskauden-ehkäisyvaikutukset

Tutkimus koostui kuudesta osajulkaisusta, jotka julkaistiin kansainvälisissä lehdissä vuosina 1990-96. Tutkimussarja selvitti antiprogestiini mifepristonin ehkäisyvaikutuksia, erityisesti ovulaation estoa.

Raimo Kekkonen

Alkoholin suurkulutus ja kivesvauriot

Pitkäaikaisen alkoholin suurkulutuksen tiedetään aiheuttavan vaurioita kivesten rakenteessa ja toiminnassa. Ihmisellä vaurioiden etiologian oletettiin aikaisemmin liittyvän alkoholin aiheuttamista maksavaurioista, lähinnä kirroosista, johtuviin häiriöihin testosteronin ja estrogeenien metaboliassa. Nyt kuitenkin tiedetään että alkoholilla on suora, muista elinvaurioista riippumaton, toksinen vaikutus kiveksiin. Havainnot alkoholin vaikutuksista ovat toistaiseksi perustuneet pääasiassa tapausselostuksiin ja koe-eläinsarjoihin, ja toisaalta harvat ihmisaineistoilla suoritetut tutkimukset ovat koostuneet alkoholisteista joiden luotettavuus nautittuja alkoholimääriä arvioitaessa on huono. Tähän asti on siis ollut epäselvää alkoholin aiheuttamien vaurioiden annosriippuvuus, ja toisaalta myös kohtuullisen, ns. sosiaalisen, alkoholinkäytön aiheuttamien vaurioiden yleisyys ihmisillä. Aikaisemmin on jo huomattu, että vaikka valtaosalla alkoholin suurkuluttajista on kivesvaurioita, ei vakavia vaurioita kuitenkaan esiinny kuin osalla niistäkään miehistä joiden alkoholinkulutus on hyvin runsasta. Tämä viittaisi siihen, että on olemassa yksilöllisiä, mahdollisesti geneettisiä tekijöitä, jotka altistavat alkoholin aiheuttamille kivesvaurioille. Samankaltaisia ajatuksia on aiemmin esitetty mm. alkoholimaksavaurion suhteen.

Jarkko Pajarinen

Elämäntapatekijät ja työikäisten aivoinfarkti

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää alle 60-vuotiaiden aivoinfarktin kronobiologiaa, elämäntapojen merkitystä aivoinfarktin riskiin sekä kartoittaa nuorten aivoinfarktin etiologioita. Potilasaineisto koostui vuosina 1983-90 Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan akuutin ensimmäisen aivoinfarktin vuoksi osastohoitoon otetuista alle 60-vuotiaista miehistä ja naisista.

Helena Haapaniemi

Familiaalisen hyperkolesterolemian molekyyligenetiikka

Veren suuri LDL-kolesterolipitoisuus on tärkeimpiä sepelvaltimotaudin vaaratekijöitä. Kohtalaisesti lisääntynyt kolesteroli johtuu tavallisesti ainakin osittain dieettivirheestä, mutta myös monet useammasta kuin yhdestä geenistä johtuvat perinnölliset syyt saattavat myötävaikuttaa kolesterolin poikkeavaan kertymiseen. Tavallisesti näissä tapauksissa kolesteroliarvot alkavat suurentua aikuisiässä, ja useimmiten sepelvaltimotauti alkaa antaa oireita vasta keski-iässä.

Ulla-Maija Koivisto

Lääkehiilen annostelun aikaviiveen vaikutus hiilen kykyyn estää malliaineiden imeytymistä

Lääkehiili on saavuttanut keskeisen roolin akuuttien lääkeainemyrkytysten ensihoidossa. Myrkytystilanteissa on tyypillistä, että potilas saapuu hoitoon vasta joidenkin tuntien kuluttua lääkkeen yliannostuksen jälkeen, jolloin imeytymistä estävien toimenpiteiden teho ei voi olla täydellinen. Tämän väitöskirjatyön keskeisimpänä tavoitteena oli kuvata lääkehiilen annostelussa tapahtuvan aikaviiveen vaikutusta hiilen kykyyn estää malliaineiden imeytymistä.

Kari Laine

Kanan ja ihmisen immuunijärjestelmät samankaltaiset

Marko Luhtalan väitöstutkimus käsittelee ns. auttajamolekyylejä CD4 ja CD8, jotka ovat tärkeitä immuunipuolustuksen toiminnalle. CD4-T-solut toimivat auttajasoluina ja CD8-T-solut tappajasoluina. CD4-molekyyli toimii ihmisellä mm. AIDS-tautia aiheuttavan HI-viruksen tarttumismekanismina. Taudin tärkein immuunipuutosta aiheuttava mekanismi onkin CD4-auttajasolujen vähäisyys. Tutkimus kuuluu Turun yliopiston lääketieteellisen mikrobiologian ja Turun immunologiakeskuksen laajaan lymfosyyttien tutkimusprojektiin, jossa käytetään koe-eläiminä kanoja.

Marko Luhtala

Alkoholin vieroitusoireet ja sydänlääkkeet

Pitkäaikaisen alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen kehittyy alkoholiriippuvaiselle henkilölle yleensä vieroitusoireita, joiden kirjoon kuuluvat myös kardiovaskulaariset oireet. Vieroitusoireille ovat ominaisia nopeat neurohumoraaliset muutokset. Siten nämä muutokset voivat teoriassa vaikuttaa lääkeaineiden farmakologisiin vasteisiin sekä farmakokinetiikkaan. Mahdollisista vieroitusoireiden ja lääkeaineiden välisistä interaktioista on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa, ja sydänlääkkeitä koskevat tiedot puuttuvat kokonaan.

Seppo Kähkönen

Deksmedetomidiinin soveltuvuus anestesiaan

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat alfa2-adrenergiset agonistit, joista klonidiini lienee tunnetuin, herättäneet runsaasti mielenkiintoa humaanianestesiologiassa. Eläinlääketieteessä alfa2-agonisteja (mm. ksylatsiinia ja detomidiinia) on käytetty sedaation ja analgesian aikaansaamiseen jo 1970-luvulta lähtien, vaikka vasta 1980-luvun alussa niiden vaikutuksen todettiin välittyvän sentraalisten alfa2-reseptorien kautta. Väitöskirjatyössä tutkittiin uutta, spesifistä alfa2-adrenergista agonistia, deksmedetomidiinia, joka on kokonaan suomalainen alkuperäissynteesi. Toistaiseksi deksmedetomidiini ei ole vielä markkinoilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää deksmedetomidiinin analgeettista vaikutusta sekä soveltuvuutta anestesian esilääkkeeksi erilaisissa kirurgisissa toimenpiteissä.

Marja-Leena Jaakola

Lihasrelaksanttien yhteisvaikutukset inhalaatioanesteettien kanssa

Balansoidussa yleisanestesiassa käytetään samanaikaisesti useita eri lääkeaineita. Anestesia aikaansaadaan useimmiten laskimoon annetulla lyhytvaikutteisella barbituraattijohdoksella tai propofolilla ja anestesian ylläpitoon käytetään tavallisimmin typpioksiduulin ja inhalaatioanesteetin seosta, analgesia aikaansaadaan opioideilla ja lihasrelaksaatio tarvittaessa lihasrelaksanteilla. Inhalaatioanesteettien tiedetään voimistavan lihasrelaksanttien vaikutuksia; yhteisvaikutuksen voimakkuus riippuu sekä käytetystä lihasrelaksantista että inhalaatioanesteetista. Aikaisemmissa tutkimuksissa tätä yhteisvaikutusta on kvantitoitu lähinnä määrittämällä lihasrelaksanttien ED50-arvoja erisyvyisissä inhalaatioanestesioissa. Käytettäessä keskipitkä- ja lyhytvaikutteisia lihasrelaksantteja tasaisin vaikutus saadaan kuitenkin aikaan annostelemalla niitä jatkuvana infuusiona. Infuusiota käytettäessä voidaan yhteisvaikutustutkimukset tehdä ns. steady-state-vaiheen aikana ja myöskin yhteisvaikutuksen aikariippuvuutta voidaan selvittää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kvantitoida erisyvyisten inhalaatioanestesioiden vaikutusta keskipitkä- ja lyhytvaikutteisten lihasrelaksanttien infuusiotarpeeseen.

Maija Kansanaho

Rintasyövän ennuste

Rintasyövän osuus suomalaisten naispotilaiden keskuudessa on kasvava. Rintasyöpä on harvinainen alle 25-vuotiailla, iän mukana insidenssi kasvaa. Vuonna 1994 diagnostisoitiin 2 895 uutta rintasyöpätapausta Suomessa.

Mikael Railo