Diabeetikoilla yhä suuri ylikuolleisuus muuhun väestöön verrattuna

Sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabetesta sairastavien määrä lisääntyy koko ajan Suomessa (1,2,3,4). Muissa maissa tilanne on vastaavanlainen. Diabeteksen prevalenssin eli esiintyvyyden on havaittu suurentuneen mm. Yhdysvalloissa, Kreikassa ja Australiassa (5,6,7). Diabeteksen prevalenssin on arvioitu olleen koko maailmassa 2,8 % vuonna 2000 ja kasvavan 4,4 %:iin vuoteen 2030 mennessä (8). Tyypin 1 diabeteksen insidenssi eli ilmaantuvuus on kasvanut Euroopassa ja mm. Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa (9,10,11,12). DIAMOND-tutkimuksessa havaittiin, että tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus kasvoi 1990-luvulla kaikkialla maailmassa keskimäärin 3 %:n vuosivauhtia (13).

Samalla kun koko väestön kuolleisuus Suomessa on vähentynyt, väheni myös diabeetikoiden kuolleisuus Suomessa vuodesta 1994 vuoteen 2002 (14,15). Ainakin myös Isossa-Britanniassa ja Norjassa diabeetikoiden kuolleisuuden on havaittu vähentyneen (16,17). Diabeetikoiden kuolleisuus on kuitenkin ollut merkittävästi suurempi kuin muun väestön. 1990-luvun alussa diabeetikoiden sepelvaltimotautikuolleisuus oli Suomessa naisilla kuusinkertainen ja miehillä yli kolminkertainen muuhun väestöön nähden (18). Sepelvaltimotautiin liittyvä diabeetikoiden ylikuolleisuus on havaittu myös toisessa suomalaisessa tutkimuksessa, jossa myös havaittiin, että diabeetikoilla oli muuhun väestöön verrattuna selvä ylikuolleisuus miltei kaikissa kuolinsyissä (19). Samankaltaisia tuloksia on saatu myös muista maista. Kokonaiskuolleisuus, sepelvaltimotautikuolleisuus ja syöpäkuolleisuus ovat diabetesta sairastavilla selvästi suurempia kuin muulla väestöllä (20,21,22,23).

Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää diabeetikoiden ikäryhmittäisiä kuolleisuuden muutoksia vuosina 1996-2007. Kuolleisuuden muutoksia tarkastellaan erikseen miehillä ja naisilla, eri ikäryhmissä sekä insuliinista riippuvaisilla ja ei insuliinista riippuvaisilla diabeetikoilla. Lisäksi tarkastelemme, missä kuolinsyissä diabeetikoiden ylikuolleisuus koko väestöön verrattuna on suurinta ja mitä muutoksia ylikuolleisuudessa on tapahtunut.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusaineisto

Tässä tutkimuksessa käytettiin valtakunnallisista rekisteriaineistoista koottua FinDM II -aineistoa, joka on koottu diabeteksen ja sen lisäsairauksien ilmaantuvuuden ja esiintyvyyden seurantaa varten. Aineiston muodostaminen on kuvattu tarkemmin erillisessä raportissa (24). Aineisto sisältää kaikki henkilöt, joilta löytyy tietoja diabeteksen lääkehoidosta tai sairaala- tai vuodeosastohoidosta tai kuolemansyystä, johon liittyy diabetesdiagnoosi. Diabeteskohortti muodostettiin seuraavien rekisterien avulla: poisto- ja hoitoilmoitusrekisteri, benchmarking-tietokanta, syntymärekisteri, FinDM I -hankkeen aineisto, kuolemansyytilasto, Kelan erityiskorvausrekisteri ja Kelan reseptitiedosto. Sen jälkeen diabeteskohortille poimittiin seurantatietoja lukuisista rekistereistä; kuolintiedot ovat peräisin Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisteristä.

Diabetekseen sairastumisen ajankohta on arvioitu ensimmäisen rekisteriaineistoista löytyvän diabetesdiagnoosin, diabeteslääkkeiden erityiskorvausoikeuden tai diabeteslääkkeiden ostotiedon perusteella. Diabeetikot on aineistossa jaettu rekisteritietojen perusteella kolmeen ryhmään: insuliinista riippuvaisiin diabeetikkoihin (pääasiassa tyypin 1 diabeetikoita) ja ei insuliinista riippuvaisiin diabeetikkoihin (pääasiassa tyypin 2 diabeetikoita) sekä pelkkää raskausdiabetesta sairastaneisiin, jotka on rajattu pois tästä tutkimuksesta. Luokittelu insuliinista riippuvaisiin ja muihin diabeetikkoihin tehtiin ensisijaisesti lääkeostojen perusteella. Insuliinista riippuvaisilta tuli löytyä tietoa insuliinin jatkuvasta käytöstä, mutta ei haiman insuliinineritystä lisäävästä tablettilääkityksestä (sulfonyyliureat, sitagliptiini/vildagliptiini, repaglinidi, nateglinidi tai eksenatidi) tai insuliinihoitoa pitempään kestäneestä diabeteksen tablettilääkkeiden käytöstä.

Taulukkomuotoisen aineiston muodostaminen

Aineisto muodostettiin kaikista diabetesta vuosina 1996-2007 sairastaneista henkilöistä. Lähtöaineistona olivat 31.12.1995 diabetesta sairastaneet, seuranta-aika alkoi 1.1.1996 ja seuranta-aikana rekisteritiedoista todetut uudet tapaukset otettiin mukaan aineistoon 31.12. kunakin seurantavuonna. Henkilön ikä laskettiin kuukauden tarkkuudella määritetystä syntymäajasta ja luokiteltiin 5-vuotisikäryhmiin. Jos henkilö seuranta-aikanaan siirtyi 5-vuotisikäryhmästä toiseen, alkoi seuranta uudessa ikäluokassa siirtymispäivästä. Seuranta-aika päättyi kuolemaan (tai 80-vuotissyntymäpäivään ylikuolleisuutta tarkasteltaessa) tai seurannan loppumiseen 31.12.2007. Seuranta-aineistosta muodostettiin taulukkomuotoinen aineisto, johon laskettiin kuolemat kuolinsyyryhmittäin sekä henkilövuodet ikäryhmän, sukupuolen, vuoden ja diabetestyypin mukaan.

Ylikuolleisuuden tarkastelussa verrattiin diabetesta sairastavien kuolleisuutta koko väestön kuolleisuuteen. Koko väestöä koskeva taulukkomuotoinen aineisto saatiin Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannasta, jossa kuolleet oli luokiteltu kuolinvuoden, kuolemansyyn (54-luokkainen luokitus), ikäryhmän ja sukupuolen mukaan.

Aineiston koko

Vuoden 2007 lopussa Suomessa oli rekisteritietojen mukaan 284 832 diabeetikkoa, joista insuliinista riippuvaisia oli 39 575 (naisten osuus 42,1 %) ja 245 257 sairasti ei insuliinista riippuvaista diabetesta (naisten osuus 50,1 %). Insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden määrä kasvoi 21 % vuoden 1995 lopusta vuoden 2007 loppuun ja ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden 99 %.

Tilastomenetelmät

Diabeetikoiden kuolleisuutta tarkasteltiin 15-vuotisikäryhmissä tuhatta henkilövuotta kohden. Iäkkäiden (>=>=75 vuotta) osalta ikäryhmät yhdistettiin. Kuolleisuuden ajallista kehitystä tarkasteltiin kolmessa nelivuotisjaksossa (1996-99, 2000-03, 2004-07). Muutosta jaksosta toiseen tarkasteltiin käyttämällä Poissonin regressioanalyysiä. Ylikuolleisuuden tarkastelussa käytettiin samoin Poissonin regressiomallia, jonka avulla laskettiin kuolleisuuden riskikertoimet ja interaktiotermit kuolleisuuden muutoksen merkitsevyydelle. Tilastolliset analyysit tehtiin SAS-ohjelmistoa käyttäen (versio 9.2; SAS Institute Inc., Cary, NC, USA).

Tulokset

Diabetesta sairastavien kokonaiskuolleisuus väheni vuodesta 1996 vuoteen 2007 selvästi sekä miehillä että naisilla (kuvio 1). Kuolleisuus väheni kuitenkin eri tavoin eri ikäryhmissä, ja joissakin ikäryhmissä diabeetikoiden kuolleisuus myös lisääntyi jonkin verran (taulukko 1). Esimerkiksi kuolleisuus suureni 45-59-vuotiailla ei insuliinista riippuvaista diabetesta sairastavilla naisilla 12 % vuosista 1996-1999 vuosiin 2004-2007. Suureneminen ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevää.

Diabeetikoiden ylikuolleisuutta tarkasteltiin vertaamalla 30-79-vuotiaiden diabeetikoiden kuolleisuutta vastaavan ikäisen koko väestön kuolleisuuteen. Insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden kokonaiskuolleisuus oli miehillä noin kolminkertainen ja naisilla nelinkertainen koko väestöön verrattuna (taulukko 2). Yksittäisistä kuolemansyyryhmistä sepelvaltimotautiin liittyvä ylikuolleisuus oli naisilla vuosina 2004-2007 lähes kahdeksan kertaa ja miehillä yli neljä kertaa yleisempää kuin koko väestössä. Ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden kokonaiskuolleisuus oli sekä miehillä että naisilla lähes kaksinkertainen muuhun väestöön nähden (taulukko 3).

Insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden kokonaiskuolleisuuteen liittyvä ylikuolleisuus säilyi tarkasteluaikana miltei ennallaan (taulukko 2). Kuolinsyittäin tarkasteltuna ylikuolleisuuden muutoksissa löytyi kuitenkin selviä eroja. Insuliinista riippuvaista diabetesta sairastavilla miehillä ainoa tilastollisesti merkitsevä muutos oli ylikuolleisuuden väheneminen aivoverisuonien sairauksissa. Sen sijaan naisilla oli tilastollisesti merkitsevää ylikuolleisuuden lisääntymistä mm. syöpä- ja sepelvaltimotautikuolleisuudessa. Myös miehillä oli samansuuntaista kasvua näissä kuolemansyissä, mutta ei tilastollisesti merkitsevää. Naisilla ylikuolleisuus ei vähentynyt tilastollisesti merkitsevästi missään kuolinsyyryhmässä.

Ei insuliinista riippuvaista diabetesta sairastavien miesten ja naisten ylikuolleisuus oli tilastollisesti merkitsevästi vähentynyt kokonaiskuolleisuudessa sekä kuolleisuudessa sepelvaltimotauteihin ja aivoverisuonisairauksiin (taulukko 3). Miehillä myös kuolleisuuden väheneminen hengityselinsairauksiin oli tilastollisesti merkitsevää. Ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuus ei lisääntynyt tilastollisesti merkitsevästi missään kuolinsyyryhmässä.

Ikäryhmittäisissä tarkasteluissa havaittiin, että insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden kuolleisuus oli miltei joka ikäryhmässä suurempi kuin ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden kuolleisuus (taulukko 1). Suurimmillaan ero oli 45-74-vuotiaiden ikäryhmissä, joissa insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden kuolleisuus oli sekä miehillä että naisilla yli puolitoistakertainen verrattuna ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden kuolleisuuteen kaikkina kolmena tarkastelujaksona. Naisilla erot diabetestyyppien välillä olivat 60-74-vuotiaiden ryhmässä melkein kaksinkertaiset.

Miesten ja naisten kuolleisuuseroja tarkasteltaessa havaittiin, että insuliinista riippuvaisten, diabetesta sairastavien 30-59-vuotiaiden miesten kuolleisuus oli 1,5-2,0-kertainen naisten kuolleisuuteen verrattuna kaikilla tarkastelujaksoilla. Vanhemmissa ikäryhmissä ero pieneni selvästi. Ei insuliinista riippuvaisilla diabeetikoilla ero oli samankaltainen, mutta erot kaventuivat vasta 75-vuotiaiden ja sitä vanhempien ikäryhmässä kaikilla tarkastelujaksoilla.

Pohdinta

Tässä rekisteritutkimuksessa, jossa seurattiin kaikkia diabeetikoita Suomessa vuodesta 1996 vuoteen 2007, tarkasteltiin diabeetikoiden kuolleisuuden kehitystä ja verrattiin sitä koko väestön kuolleisuuden kehitykseen. Kuolleisuuden todettiin yleisesti vähentyneen diabeetikoilla samansuuntaisesti kuin koko väestössä. Suhteessa koko väestöön ylikuolleisuus kuitenkin pysyi insuliinista riippuvaisilla diabeetikoilla ennallaan tai lisääntyi, koska koko väestön kuolleisuus väheni enemmän kuin insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden. Sen sijaan ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuus väheni, eli heidän kuolleisuutensa väheni nopeammin kuin koko väestön. Insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuuden lisääntyminen koski erityisesti sepelvaltimotauti- ja syöpäkuolleisuutta naisilla. Miehillä havaittiin samansuuntaista, mutta ei tilastollisesti merkitsevää kasvua näissä kuolemansyissä.

Aineiston luotettavuus ja rajoitukset

Tutkimusaineistomme on muodostettu monesta laajasta hallinnollisiin tarkoituksiin kerättävästä rekisteristä, kuten Kelan lääkkeiden erityiskorvausrekisteristä ja reseptitiedostosta sekä hoitoilmoitusrekisteristä ja kuolinsyyrekisteristä. Näiden rekistereiden tietoja voidaan yleisesti pitää luotettavina. Suomalaisten terveysrekisteritietojen luotettavuus on arvioitu hyväksi (25). Myös kuolinsyyrekisterin tietojen luotettavuutta on pidetty hyvänä mm. aiempina vuosina havaitun luonnollisten kuolemien melko suuren ruumiinavausmäärän vuoksi (26). Lääketieteellinen tai oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehtiin noin 30 %:ssa kuolemantapauksista vuosina 1996-2007 (14).

Kelan lääkkeiden erityiskorvausrekisteri ja reseptitiedosto ovat hyviä peruslähteitä lääkehoitoa käyttävien diabeetikoiden identifiointiin. Erityiskorvausoikeusrekisterin tiedot perustuvat lääkäreiden lausuntoihin ja standardisoituihin diagnosointikriteereihin potilaan lääketieteellisestä tilasta. Siksi väärien positiivisten tapausten määrän voidaan arvioida olevan vähäinen.

Lääkerekistereistä ei kuitenkaan pystytä tunnistamaan pysyvässä laitoshoidossa olevia tai ruokavaliohoitoisia diabeetikoita eikä niitä diabeetikoita, jotka eivät ole ostaneet heille määrättyjä glukoosilääkkeitä. Hoitoilmoitustiedoista nämäkin henkilöt voidaan kuitenkin identifioida, jos henkilö on ollut vuodeosastohoidossa tai käynyt sairaalan poliklinikassa ja jos rekisteriin kirjautuviin hoitotietoihin on merkitty diabetesdiagnoosi. Perusterveydenhuollon tai työterveyshuollon avokäynneistä ei valitettavasti ole käytettävissä koko maan kattavaa rekisteritietoa, joten kaikkia hoidon piirissä olevia ruokavaliohoitoisia diabeetikoita ei saada identifioiduksi myöskään hoitoilmoitustietojen avulla. Lisäksi on suuri joukko diagnosoimattomia diabeetikoita, joita ei kyetä tunnistamaan diabeetikoiksi. Tästä huolimatta tutkimuksessamme käytetty FinDM II -aineisto vaikutti paikalliseen diabetesrekisteriin verrattaessa varsin kattavalta. Ruokavaliohoitoisia tai tunnistamattomia diabeetikoita näyttäisi puuttuvan lähinnä yli 65-vuotiaiden joukosta (27).

Myös diabetestyypin määrittely rekisterien avulla on haastavaa. Tässä tutkimuksessa määrittelyn peruslähtökohtana käytettiin eri diabetestyyppien lääkitysten eroavuuksia. Lääkkeiden ostotiedot kertovat todellisuudessa käytössä olleesta lääkehoidosta ja tarjoavat näin rekisteritietojen kanssa sopusoinnussa olevan tavan luokitella diabeetikot. Silti on syytä mieluummin puhua insuliinista riippuvaisista ja ei insuliinista riippuvaisista diabeetikoista kuin tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikoista, vaikka määritelmät toisiaan pitkälti vastaavatkin (24).

Ylikuolleisuuden tarkastelussa verrattiin diabetesta sairastavien kuolleisuutta koko väestön kuolleisuuteen. Parempi ratkaisu olisi ollut verrata diabeetikoiden kuolleisuutta ei-diabeetikoiden kuolleisuuteen, jolloin diabeetikoiden ylikuolleisuus olisi ollut jonkin verran suurempi kuin tässä tutkimuksessa. Tällaista tutkimusasetelmaa emme kuitenkaan kyenneet muodostamaan, koska käytössämme oli Tilastokeskuksesta saatu koko väestöä koskeva taulukkomuotoinen aineisto, josta ei voinut enää poistaa diabetesta sairastavia.

Diabeetikoiden ylikuolleisuus

Tutkimuksemme mukaan diabeetikoiden kokonaiskuolleisuus väheni vuodesta 1996 vuoteen 2007 aivan kuten yleinenkin kuolleisuus (14). Diabeetikoiden kuolleisuuden on havaittu vähentyneen myös muissa maissa (16,17). Vaikka diabeetikoiden kuolleisuus on vähentynyt, se on kuitenkin tutkimuksemme mukaan yhä selvästi suurempi kuin koko väestön kuolleisuus. Tulos koskee lähes jokaista tutkimuksessamme selvitettyä kuolinsyytä. Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös aiemmissa tutkimuksissa mm. kokonaiskuolleisuudesta, sepelvaltimotautikuolleisuudesta ja syöpäkuolleisuudesta (20,21,22,23). Esimerkiksi 1980-luvun alussa kokonaiskuolleisuus oli Suomessa 30-74-vuotiailla diabetesta sairastavilla naisilla yli kolminkertainen ja miehillä yli kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna (19). Sepelvaltimotautikuolleisuudessa naisten ylikuolleisuus oli yli viisinkertainen ja miesten kolminkertainen. Näitä lukuja ei voida kuitenkaan suoraan verrata tutkimuksemme tuloksiin, sillä aiemmassa tutkimuksessa ei eroteltu eri diabetestyyppejä. Myöskään tutkimusasetelmat eivät olleet samanlaiset iän ja vertailuväestön suhteen.

Ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuus verrattuna koko väestöön väheni tutkimustulostemme mukaan. Vastaavanlainen tulos saatiin yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa, jossa vertailtiin ajanjaksoja 1992-1998 ja 1999-2003 (28). Toisessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa sen sijaan diabetesta sairastavien ylikuolleisuus muuhun väestöön verrattuna väheni ainoastaan miehillä (29). Diabetesta sairastavien 35-74-vuotiaiden naisten ylikuolleisuus lisääntyi vuosina 1988-2000 verrattuna aikaisempiin 1970-luvulta alkaneisiin tarkastelujaksoihin. Näissä yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa ei kummassakaan luokiteltu diabeetikoita eri tyyppeihin.

Yhdysvaltalaisten tutkimustulosten keskinäinen ero naisten osalta voi johtua siitä, että diabeetikoiden kehittynyt hoito ei ehkä vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ollut ehtinyt pienentää diabetesta sairastavien naisten kuolleisuutta vaan heidän ylikuolleisuutensa väheni myöhemmin kuin miesten. Yksi selitys Suomessa 2000-luvulla havaitsemaamme ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuuden vähenemiseen voi olla se, että tyypin 2 diabeteksen diagnostiset raja-arvot ovat muuttuneet tarkastelujakson aikana. Tämä on voinut osaltaan pienentää kuolleisuutta, koska myöhempinä vuosina mukana on enemmän lievempiä tapauksia.

Muita mahdollisia syitä voisivat olla tyypin 2 diabeetikoiden suuri määrällinen lisäys ja aikaisempaa varhaisempi diagnosointi. Tämä liittynee väestön parempaan tietoisuuteen diabeteksesta ja siihen, että seulovien toimenpiteiden ansiosta tyypin 2 diabetes diagnosoidaan varhemmin, ennen lisäsairauksien kehittymistä. Siten hoito päästään aloittamaan aiemmin eikä sairaus kaikilla etene yhtä vakavaksi kuin aikaisempina vuosina. Tyypin 2 diabeetikoiden sydän- ja verisuonitautisairastavuuden ja -kuolleisuuden riskin pitäisikin vähentyä, sillä tyypin 2 diabeetikoiden hoito on aikaisempaa aktiivisempaa ja heidän hoitotasapainonsa on parantunut verenglukoosin, verenpaineen ja veren lipidien suhteen (30,31). Myös diabeetikoiden sepelvaltimotautikohtausten ja aivohalvausten aikaisempaa aktiivisempi hoito on saattanut osaltaan vähentää ylikuolleisuutta (32). Ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuuden väheneminen näkyikin tutkimuksessamme erityisen selvästi sydän- ja verisuonitautikuolleisuudessa.

Insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden, erityisesti naisten, ylikuolleisuus lisääntyi sepelvaltimotauti- ja syöpäkuolleisuudessa päinvastoin kuin ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden. Sepelvaltimotauti on yksi diabeteksen liitännäissairaus, mikä luonnollisesti lisää diabeetikoiden ylikuolleisuutta sepelvaltimotautiin koko väestöön verrattuna. Insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden suuremman sepelvaltimotautiylikuolleisuuden taustalla saattaa olla mm. pitempi diabeteksen sairastamisaika kuin ei insuliinista riippuvaisilla diabeetikoilla. Aiemmassa suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuus verrattuna koko väestöön oli sitä suurempi, mitä kauemmin tauti oli kestänyt (33). Yksi syy saattaa myös olla diabetesta sairastavien naisten tupakoinnin mahdollinen lisääntyminen. 1990-luvun alussa tehdyssä suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että diabetesta sairastavat nuoret aikuiset tupakoivat jopa enemmän kuin verrokit (34).

Vaikeammin selitettävissä sen sijaan on se, miksi diabeetikoiden ylikuolleisuus on myös muissa kuin perinteisissä diabeteksen liitännäissairauksissa selvästi suurempi kuin koko väestön kuolleisuus. Insuliiniresistenssiin ja diabetekseen tiedetään liittyvän suurentunut syöpäriski (35,36,37). Diabeetikoiden muuta väestöä suurempaan syöpäkuolleisuuteen on Baronen ym. tutkimuksen mukaan useita mahdollisia syitä (21). Yksi mahdollinen selitys on, että korkea insuliinitaso tai insuliinin tapaisen kasvutekijän korkea taso voi edistää syöpäsolujen tai tuumorien kasvua (38). On myös havaittu, että diabetesta sairastavia on joissakin syöpätyypeissä hoidettu vähemmän aggressiivisesti kuin ei-diabeetikoita (39). On myös mahdollista, että diabeetikko reagoi syöpähoitoihin huonommin kuin muu väestö mm. suuremman infektioriskin ja leikkauskuolleisuuden vuoksi (40). Tutkimuksessamme havaittiin, että insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuus syöpiin lisääntyi 2000-luvulla. Tähän on vaikea löytää selitystä. Lisätietoa erilaisten hoitokäytäntöjen ja syöpäsairastavuuden ja -kuolleisuuden mahdollisista yhteyksistä saadaan uusien tutkimushankkeiden valmistuessa.

Lopuksi

Diabeetikoiden ylikuolleisuutta ja sairastavuutta voidaan pyrkiä vähentämään ainakin diabeteksen varhaisemmalla diagnosoinnilla, laadukkaalla hoidolla sekä alkoholinkäyttöä, tupakointia, ravintoa ja liikuntaa koskevilla elintapojen muutoksilla. Diagnosoimattomat tyypin 2 diabeetikot pitäisi tavoittaa, ennen kuin sairaus tulee ilmi jonkin lisäsairauden, kuten sepelvaltimotaudin, kautta. Oireettoman tyypin 2 diabeteksen yleinen seulonta riskitestillä ja riskiryhmiin kuuluvien aktiivinen seulonta terveydenhuollon kontakteissa mahdollistaa aikaisemman diagnoosin (41). Jo todetun tyypin 2 diabeteksen aktiivisen kokonaisvaltaisen hoidon tulisikin kuulua perusterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa työskentelevien perusosaamiseen. Lääkärin ja hoitajan perinteisen erillisen yksilövastaanoton rinnalle tarvitaan uusia toimintatapoja (42,43).

Puolet tyypin 1 diabeetikoista sairastuu lapsuudessa tai nuoruusiässä. Diabeteksen hoito on vaativaa, ja nykyinen suuntaus, jossa tyypin 1 diabetesta sairastavat siirtyvät perusterveydenhuollon hoitoon ja seurantaan 1-2 vuotta sairastumisen jälkeen, on erittäin haasteellinen. Sekä henkilökunnan riittävä ammatillinen osaaminen että diabeetikoiden omahoidon osaaminen tulee varmistaa hoitoyksiköittäin.

Tästä asiasta tiedettiin

- Diabeteksen ilmaantuvuus on suurentunut voimakkaasti sekä Suomessa että muissa maissa.

- Aiemmissa tutkimuksissa diabeetikoiden kuolleisuuden on todettu olleen huomattavasti koko väestön kuolleisuutta suurempi.

Tämä tutkimus opetti

- Diabetesta sairastavien kokonaiskuolleisuus pieneni vuodesta 1996 vuoteen 2007 selvästi sekä miehillä että naisilla.

- Insuliinista riippuvaisten eli tyypin 1 diabeetikoiden ylikuolleisuus koko väestöön verrattuna pysyi muuten lähes ennallaan, mutta naisten ylikuolleisuus suureni syöpä- ja sepelvaltimotautikuolleisuudessa.

- Ei insuliinista riippuvaisten diabeetikoiden ylikuolleisuus väheni erityisesti sydän- ja verisuonitautikuolleisuudessa.