Suomalaiset sukupolvet ja aleksitymia

Sifneos esitti 1970-luvun alussa käsitteen aleksitymia kuvaamaan persoonallisuuspiirteiden yhdistelmää, jolle on ominaista emotionaalinen rajoittuneisuus, tunne-elämän köyhyys ja kykenemättömyys löytää oikeita sanoja tunteiden kuvailuun. Aleksitymialle on ominaista käytännöllinen ajattelutyyli ja tunteiden ulkoistaminen (1). Aluksi aleksitymian uskottiin liittyvän lähinnä psykosomaattisiin sairauksiin, mutta myöhemmin on julkaistu havaintoja aleksitymian ja useiden somaattisten sairauksien (2) sekä mielenterveyden häiriöiden (3) välisestä yhteydestä. Alkuperäisen teorian mukaan aleksitymia on persoonallisuuden piirteistönä verrattain pysyvä. Freyberger on esittänyt käsitteet primaarinen ja sekundaarinen aleksitymia. Primaarinen aleksitymia olisi rakenteellinen, pysyvä tekijä. Sekundaarinen aleksitymia olisi seurausta esimerkiksi vakavan somaattisen sairauden tai muun trauman aiheuttamasta stressistä (4). Etenkin depression on arveltu voivan aiheuttaa sekundaarista aleksitymiaa (3).

Aleksitymiasta on julkaistu yli tuhat artikkelia. Sen esiintyvyydestä on kuitenkin olemassa vain muutama laaja väestötutkimus (3,5,6). Kolmen Suomessa tehdyn, työikäiseen väestöön kohdistuneen tutkimuksen mukaan aleksitymian esiintyvyys on miehillä 9-17 % ja naisilla 5-10 %. Lisäksi kahdessa väestötutkimuksessa on havaittu, että vanhuksilla esiintyvyys on selvästi suurempi, jopa 34 % (7,8).

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia aleksitymian yhteyttä ikään. Tutkimuksen mahdollisti Terveys 2000 -projekti, jonka suunnitteluun ja toteutukseen osallistui laaja kansallinen tutkijaverkosto Kansanterveyslaitoksen johdolla. Tässä hankkeessa tutkittavien ikäjakauma oli laajempi kuin aiemmissa aleksitymiatutkimuksissa. Terveys 2000 -aineiston aleksityymisyyden ja sosiodemografisten tekijöiden välisestä yhteydestä on jo aiemmin julkaistu tutkimustuloksia (9). Sosiologi J. P. Roosin tunnetun teorian mukaan Suomen väestö voidaan 1900-luvun alusta alkaen jakaa neljään eri sukupolveen. Ensimmäiseen sukupolveen kuuluvat vuosina 1900-25 syntyneet, sodan ja pula-ajan kokeneet ihmiset. Toinen sukupolvi on ns. jälleenrakennuksen sukupolvi, johon kuuluvat ovat syntyneet 1926-39. Kolmannen sukupolven jäsenet, vuosina 1940-50 syntyneet, ovat eläneet nuoruuttaan 1960-luvulla. He kuuluvat ns. suuren murroksen sukupolveen ja heidän elämänsä keskeisiä tekijöitä ovat olleet nopeat yhteiskunnalliset muutokset. Neljänteen sukupolveen kuuluvat ovat syntyneet 1951-70. Kolmannen ja neljännen sukupolven aikana tapahtunut kaupungistuminen antaa merkityksensä neljännelle sukupolvelle, ns. lähiösukupolvelle. Nämä sukupolvet eroavat toisistaan mm. kokemus- ja arvomaailman suhteen (10,11). Tätä teoriaa on myös aiemmin käytetty kolmen ensimmäisen sukupolven osalta psykiatrisessa tutkimuksessa (12). Me halusimme tutkia aleksitymian esiintyvyyttä neljässä sukupolvessa.

Aineisto ja menetelmät

Aineiston muodostivat 8 028 iältään 30 vuotta täyttänyttä suomalaista, jotka oli poimittu niin, että otos edusti koko maan vastaavanikäistä väestöä. Tutkimus koostui terveyshaastattelusta ja -tarkastuksesta. Terveyshaastattelun jälkeen osallistujat saivat mukaansa kotona täytettäväksi aleksityymisyyttä mittaavan kyselylomakkeen. Tämän tutkimuksen lopullinen aineisto koostui niistä 5 454 suomen- tai ruotsinkielisestä henkilöstä, jotka vastasivat hyväksyttävästi aleksitymiakyselyyn äidinkielellään. Vanhin lomakkeen asianmukaisesti täyttänyt oli syntynyt vuonna 1903. Terveys 2000 -tutkimuksen rakenne on kuvattu tarkemmin jo aiemmin (13).

Aleksitymian mittarina käytettiin Toronto Alexithymia Scale -kyselyn 20-osioista versiota (TAS-20) (14,15,16,17). Sen psykometriset ominaisuudet ovat luotettavia. Mittarin toimivuus on osoitettu yli 20 eri kielellä, myös suomen (18) ja ruotsin kielellä (19). TAS-20 koostuu 20 väittämästä. Jokaisesta kohdasta voi saada 1-5 pistettä (ei lainkaan pidä paikkaansa - pitää täysin paikkansa). Viiden osion pisteet lasketaan käänteisinä. Pistemäärää 61 pidetään aleksityymisyyden alarajana (20).

Terveyshaastattelussa kerättiin tietoa tutkittavien sosiodemografisesta taustasta, sosioekonomisesta asemasta ja terveydentilasta. Tarkasteltaviksi otettiin ikä, sukupuoli, siviilisääty, koulutusaste, tulotaso, koettu terveydentila, lääkärin aiemmin toteama psyykkinen sairaus ja tutkittavan ilmoittama pitkäaikaissairaus. Tutkittavat jaettiin neljään ryhmään syntymävuoden mukaan (1903-25, 1926-39, 1940-50, 1951-70) J. P. Roosin teoriaa mukaillen (10,11).

Siviilisääty jaettiin neljään luokkaan: naimattomat, avo- ja avioliitossa elävät, asumuserossa olevat ja eronneet sekä lesket. Koulutustasoista muodostettiin kolme luokkaa: perusasteen koulutus (ei ylioppilastodistusta, enintään ammattikurssi tai työpaikkakoulutus), keskiasteen koulutus (ammattikoulu, oppisopimuskoulutus, ylioppilastutkinto + ammattikurssi tai työpaikkakoulutus) sekä korkea-asteen koulutus (ammatilliset opistotutkinnot, ammatti- tai muut korkeakoulututkinnot). Tulotaso jaettiin tutkittavan talouden kuukausittaisten tulojen mukaan kolmeen luokkaan. Terveydentilaansa tutkittavat arvioivat viisikohtaisella asteikolla, joka tutkimuksessamme vähennettiin kolmikohtaiseksi (hyvä tai melko hyvä, keskitasoinen, ja melko huono tai huono). Tutkittavilta kysyttiin myös pitkäaikaissairauksia ja lääkärin toteamia mielenterveyden häiriöitä. Pitkäaikaissairaus tarkoitti sitä, että tutkittava oli viimeisten kolmen kuukauden aikana kärsinyt sairaudesta tai vammasta, joka oli rajoittanut hänen toimintaansa tai työkykyään.

Koska depressiolla ja aleksitymialla on todettu yhteys, otettiin analyyseihin mukaan sekoittavana tekijänä depressiivisyys, jota mitattiin 21-osioisella Beckin masennusoirekyselyllä. Pistemäärä kymmenen tai enemmän merkitsi depressiota (21).

Tilastolliset menetelmät

Tilastollisina menetelminä käytettiin luokiteltujen muuttujien testaukseen khi²-testiä Waldin muunnoksella ja jatkuvien muuttujien analysointiin t-testiä. Monimuuttujamenetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysiä. Selitettävänä muuttujana oli aleksitymia ja selittävinä muuttujina sukupuoli, ikä, siviilisääty, koulutusaste, tulotaso, pitkäaikainen sairaus, mielenterveyden häiriö, koettu terveydentila ja depressio. Aineiston analysointiin käytettiin STATA-ohjelmaa.

Tulokset

Aleksitymian esiintyvyys koko aineistossa oli 9,9 %. Miehillä aleksityymisyys oli yleisempää kuin naisilla (11,9 % vs. 8,1 %); ero oli tilastollisesti merkitsevä ja säilyi monimuuttuja-analyysissä. Taulukossa 1 on esitetty aleksitymian esiintyvyys eri sukupolvilla, molemmilla sukupuolilla sekä sen yhteys sosiodemografisiin ja terveysmuuttujiin. Ristiintaulukoinnissa aleksitymia oli yhteydessä miessukupuoleen, siviilisäätyyn, tuloluokkaan, koulutusasteeseen, koettuun terveydentilaan, pitkäaikaiseen sairauteen, lääkärin toteamaan psyykkiseen sairauteen ja depressioon. Aleksitymian ja sosiodemografisten tekijöiden välisiä yhteyksiä on yksityiskohtaisemmin tarkasteltu englannin kielellä julkaisemassamme artikkelissa (9).

Logistisessa regressioanalyysissä yhteys aleksityymisyyteen säilyi miessukupuolella, koulutusasteella, lääkärin toteamalla psyykkisellä sairaudella sekä koetulla terveydentilalla (taulukko 2). Myös depression yhteys aleksityymisyyteen säilyi monimuuttuja-analyysissä. Vanhimmassa, vuosina 1903-25 syntyneessä sukupolvessa jopa neljännes tutkituista oli aleksityymisiä, ja osuus oli lähes viisinkertainen nuorimman sukupolven tulokseen verrattuna. Monimuuttuja-analyysi ei merkittävästi muuttanut tulosta.

Pohdinta

Aleksityymisyyden yhteys ikään oli tutkimuksessamme kiistaton. Vastaavia tuloksia on saatu myös kolmessa aiemmassa tutkimuksessa (3,5,22). Kaikissa niissä otos on kuitenkin rajoittunut vain työikäisiin. Vain yhdessä aikaisemmassa tutkimuksessa on saatu tästä eroava tulos; Gunzelmannin työryhmä ei todennut aleksitymialla olevan yhteyttä ikään työikäisiä ja vanhuksia koskeneessa tutkimuksessa (8). Lisäksi aleksitymia oli aineistossamme yhteydessä miessukupuoleen, depressioon, koettuun terveydentilaan ja koulutusasteeseen. Nämä havainnot vastaavat useissa aiemmissa väestötutkimuksissa saatuja tuloksia (3,5,6,7,9).

Aleksitymian yleisyys vanhemmissa sukupolvissa saattaa selittyä joko ns. kohortti-ilmiöllä tai sillä, että aleksityymisyys lisääntyy iän myötä. Kohortti-ilmiöllä tarkoitamme sitä, että tiettynä ajanjaksona syntyneiden, tiettyjen maailman tapahtumien aikana nuoruuttaan eläneiden ja samanlaisissa olosuhteissa asuneiden ihmisten aleksityymisyyttä koskevat tulokset olisivat samankaltaisia; esimerkiksi huonommat sosioekonomiset olosuhteet aiheuttaisivat enemmän aleksityymisyyttä kuin paremmat elinolosuhteet. Ikään liittyvässä aleksityymisyyden lisääntymisessä voisi toisaalta olla kyse myös sekundaarisesta aleksitymiasta, jota aiheuttaisivat mm. lisääntynyt sairastavuus, leskeytyminen ja yksinäisyys. Tässä tutkimuksessa aleksitymian yhteys ikään kuitenkin säilyi, kun siviilisääty ja sairastavuus vakioitiin.

Siihen, mikä on syynä aleksitymian esiintyvyyden lisääntymiseen ikääntymisen myötä, emme voi saada vastausta poikkileikkaustutkimuksella, vaan asian selvittämiseksi tarvitaan pitkää etenevää tutkimusta. Roosin sukupolvijakoon perustuva teoria tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen tarkastelukulman saaduille tuloksille. Eri aikakausina syntyneiden ihmisten kertomusten välillä Roos havaitsi jokaiselle ikäluokalle tyypillisen tavan kokea asioita. Toisaalta suuria eroja ei ollut vain sukupolvien, vaan myös sosiaaliluokkien välillä (10,11). Veijola käytti tutkimuksessaan Roosin sukupolvijaottelusta kolmea ensimmäistä sukupolvea (12). Kuuluminen kahteen vanhimpaan sukupolveen lisäsi aikuisiän pitkäaikaisen mielenterveyden häiriön riskiä.

Vuosina 1900-25 syntyneiden, sodan ja pula-ajan kokeneiden ihmisten kertomuksissa tyypillisiä kokemuksia olivat Roosin mukaan sodanaikainen pelko, läheisten ihmisten menetykset, jatkuva työnteko sekä vähäiset koulunkäynnin mahdollisuudet (10,11). Vanhemman kuoleman on aiemmissa tutkimuksissa todettu lisäävän aikuisiän pitkäaikaisen psyykkisen sairauden riskiä (12). Aleksityymisillä ihmisillä on todettu olleen enemmän kuormittavia elämäntapahtumia kuin muilla normaalissa suomalaisväestössä (23). Alemman koulutusasteen yhteys aleksityymisyyteen on tämän tutkimuksen lisäksi todettu muissakin väestötutkimuksissa (3,5,6). Roosin keräämissä sota-ajan sukupolven kirjoituksissa oli mukana myös hyviä kokemuksia siitä, kuinka elinolosuhteissa oli tapahtunut muutosta parempaan päin, sekä siitä, että oli pystytty vaikuttamaan maan tulevaisuuteen (10,11).

Vuosina 1926-39 syntyneiden, kasvun ja jälleenrakennuksen sukupolveen kuuluvien elämää leimaa kaksijakoisuus. Nuoruus- ja lapsuusvuosinaan ennen sotaa he joutuivat kokemaan hätää ja puutetta. Sodan jälkeen he saivat nähdä Suomen taloudellisen kehityksen nopean kasvun ja muutoksen sekä yhteiskunnallisen vaurastumisen. Monet joutuivat muuttamaan maaseudulta kaupunkeihin saadakseen työtä (10,11).

Vuosina 1940-50 syntyneistä, kolmannen sukupolven ihmisistä, useat ovat kokeneet muuttamisen maalta kaupunkiin joko yksin tai vanhempiensa kanssa. Tälle ensimmäisten kaupunkilaisten sukupolvelle tyypillisiä muutoksia edelliseen sukupolveen verrattuna olivat koulutuksen pidentyminen, oman asunnon säästäminen sekä useiden kulutustavaroiden, kuten television ja auton hankkiminen (10,11).

Vuoden 1950 jälkeen syntyneiden sukupolvelle taas on tyypillistä uudenlainen turvattomuus verrattuna kolmanteen sukupolveen. Heillä ei enää ole ollut samanlaista tunnetta taloudellisesti vakaan tilanteen jatkuvuudesta. 1970-luvun loppupuolella työttömyysluvut kääntyivät nousuun. Suomen vakavin rauhanajan lamakausi ajoittui 1990-luvun alkuun. Siitä alkaen on ongelmana ollut pitkäaikaistyöttömyys. Aiemmissa tutkimuksissa on aleksitymian ja matalan tulotason välillä todettu yhteys (6,24). Tässä aineistossa matalan tulotason ja aleksitymian välinen merkitsevä yhteys ei säilynyt monimuuttujamallissa, jossa oli mukana koulutus.

Roos kiinnitti huomiota siihen, että ensimmäisen ja toisen sukupolven jäsenet käsittelivät kirjoituksissaan aivan erilailla ihmissuhteitaan verrattuna myöhempiin sukupolviin. Heidän kirjoituksissaan kerrottiin harvoin normaalista avioliitosta. Parisuhde mainittiin lähinnä silloin, kun siinä oli huomattavia vaikeuksia. Ihmisten väliset suhteet olivat taas kolmannen ja neljännen sukupolven elämäkerroissa erittäin keskeisessä roolissa (10,11).

Ihmisten tapa kirjoittaa elämästään on aleksitymiatutkimuksen kannalta mielenkiintoinen asia. Kielellisillä ja kulttuurisilla tekijöillä on todettu olevan yhteys aleksityymisyyteen (25). Elinolosuhteet saattavat vaikuttaa ihmisten tapaan käsitellä ja ymmärtää omia tunteitaan sekä puhua niistä. Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimuksessa, jossa selvitettiin lapsuuden olosuhteiden vaikutusta ja yhteyttä tutkittujen myöhempään aleksityymisyyteen, todettiin maaseudulla eläneillä enemmän aleksityymisyyttä kuin kaupunkilaisilla. Syntyminen monilapsiseen perheeseen lisäsi aleksityymisyyden riskiä (26). Suomalainen perherakenne ja kasvatusasenteet muuttuivat voimakkaasti 1900-luvun aikana (27). Perheiden lapsimäärä väheni ja ydinperheen merkitys korostui. Perhekulttuurin muutokset olivat kaupungeissa nopeampia kuin maaseudulla. Lapsuudenaikaisen yhteiskunnallisen tilanteen ja elinolosuhteiden lisäksi vanhemmuudella on useissa tutkimuksissa ollut yhteyttä lapsen myöhempään aleksityymisyyteen. Rakkauden, hellyyden ja kiintymyksen puute lapsuuden kodissa on yhdistetty aikuisiän aleksityymisyyteen (28). Aikuisiän hyvän psyykkisen terveyden on vastaavasti todettu olevan yhteydessä huoltajan hyvään tai kohtalaiseen sosiaaliseen asemaan sekä kodin myönteiseen ilmapiiriin (12). Vaikka poikkileikkaustutkimuksessa ei voi tehdä päätelmiä syy-seuraussuhteista, hypoteesimme on, että suomalaisten sukupolvien erot aleksityymisyydessä heijastavat yhteiskunnallista muutosta: uskomme että aleksityymisyys vähenee Suomessa.

Tämän tutkimuksen vahvuuksia olivat laaja aineisto ja suuri ikäjakauma. Tutkittavien ikäjakauman laajuus (30-97-vuotiaat) antoi ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tutkia aleksitymian ja iän suhdetta lähes koko aikuisen elämänkaaren varrelta. Useissa muissa tutkimuksissa on ikäjakauma ollut kohtalaisen kapea tai on keskitytty vain yhteen ikäluokkaan (6,7), jolloin tutkimustulokset ovat jääneet hyvin irrallisiksi muiden ikäluokkien puuttuessa. Aineiston monipuolisuus antoi myös mahdollisuuden vakioida sekoittavien tekijöiden vaikutusta. Tutkimuksemme puutteena oli, ettei otoksessa ollut mukana alle 30-vuotiaita, eivätkä tulokset näin ollen koske nuorempaa aikuisväestöä.

Noin joka kymmenes suomalaisista työikäisistä oli tutkimuksen mukaan aleksityyminen, mutta vanhimmassa ikäryhmässä noin joka neljäs. Tunnistamaton aleksityymisyys saattaa heikentää potilas-lääkärisuhdetta (29). Aleksitymia saattaa vaikuttaa myös siten, että aleksityyminen potilas korostaa somaattisia oireitaan ja kokee terveytensä huonommaksi kuin terveydentilaltaan muuten samanlaiset ihmiset (30). Aleksityymisyyden tunnistaminen on tärkeää käytännön potilaslääkärikontaktissa kaikkialla terveydenhuollossa. Paitsi TAS-mittarilla, aleksityymisyydestä voi saada vihjeitä tiedustelemalla potilaan taipumusta ajatella ja käsitellä tunteitaan. Kliinisessä työssä olemme kokeneet hyödylliseksi kysyä potilaalta, painottaako hän tunne-elämää vai käytännön konkretiaan liittyviä asioita arkipäivän elämässään.

Tästä asiasta tiedettiin

Aleksitymia on väestössä yleistä.

Työikäisille tehdyissä tutkimuksissa aleksitymian on todettu olevan yleisempää iäkkäämmillä.

Aleksitymia on miehillä yleisempää kuin naisilla.

Tämä tutkimus opetti

Iän ja aleksitymian välillä on Suomessa vahva yhteys. Vanhimmissa ikäluokissa joka neljäs on aleksityyminen.

Iän ja aleksitymian yhteys säilyi kun sukupuolen, siviilisäädyn, koulutuksen, tulotason ja terveydentilan vaikutus vakioitiin.

Aleksityymisyys saattaa olla yhteydessä vanhempien suomalaisten sukupolvien elämänhistoriaan.