Sydämen kaikukuvaus terveyskeskuslääkärin käytössä

Kaikukuvausta käytetään sydämen rakenteen ja toiminnan perustutkimuksena. Tutkimus on vakiinnuttanut asemansa 10 viime vuoden aikana sekä sairaaloissa että myös avohoidossa. Yhdistämällä eri kaikukuvaustekniikoita saadaan monipuolinen käsitys sydämen rakenteesta, seinämäpaksuuksista, lokeroiden koosta ja toiminnasta, läpistä ja niiden toiminnasta niin lapsilla kuin aikuisillakin (1,2,3,4,5,6). Tavallisesti tutkimus tehdään rintakehän läpi potilaan maatessa levossa vasemmalla kyljellä. Sepelvaltimotautidiagnostiikassa voidaan käyttää yhdistettyä lepo- ja rasituskuvausta seinämäliikehäiriöiden toteamiseksi (7). Kuvaus voidaan tehdä myös rasituksen aikana (8). Viemällä anturi ruokatorven kautta sydämen taakse voidaan tarkemmin tutkia sydämen tiettyjä rakenteita (9,10).

Kaikukardiografian saatavuus on ollut ongelma. Laitteistot maksavat melko paljon, 500 000-1 500 000 mk. Yhden tutkimuksen kustannus on 250-600 mk:n luokkaa ja tutkimuksen tekijältä vaaditaan perehtymistä. Nykyään tutkimuksia tehdään yliopisto- ja keskussairaaloiden lisäksi useimmissa aluesairaaloissa ja useissa yksityislaitoksissa. Tutkimuksia tekevät lastenkardiologit, useimmat aikuisten kardiologit, osa sisätautilääkäreistä, lastenlääkäreistä, kliinisistä fysiologeista ja myös anestesiologeista.

Yleislääkärien rooli sydän- ja verisuonitautien diagnostiikassa ja hoidossa on merkittävä. Ongelmana saattaa olla rajoittunut perehtyneisyys ja kokemus ja pelkistetyt tutkimusmahdollisuudet. Käytössä on kliinisen diagnostiikan lisäksi useimmiten vain lepo-EKG ja thorax-röntgentutkimus. Kaikukardiografian käytöstä Suomessa yleislääkärin työkaluna ei ole vielä suurta kokemusta. Käsityksemme on, että yleislääkärin työssä on eniten hyötyä kaikukardiografiasta kun tutkitaan sivuäänen syytä, vian hemodynaamista merkitystä, kun selvitetään onko potilaalla sydämen vajaatoiminta ja onko se systolista vai diastolista, sekä haettaessa vajaatoiminnan syytä (läppävika, sydänlihassairaus jne.). Kaikukardiografialle on merkittävää käyttöä myös silloin, kun selvitetään syytä thorax-kuvassa todetulle sydänvarjon suurenemiselle ja myös silloin, kun todetaan tiettyjä EKG-löydöksiä ilman selvää syytä, kuten esimerkiksi vasemman kammion hypertrofia (LVH), oireettomat Q-aallot ja kompleksien matalat jännitteet (low voltage).

Ajatus siitä, että yleislääkäri lähettäisi potilaan suoraan kaikukardiografiaan, ei ole aivan uusi. Skotlannissa on selvitetty kaikukardiografian merkitystä laajahkossa tutkimuksessa yleislääkärien potilaiden sydämen vajaatoiminnan diagnostiikassa (11). Kaikukardiografiaan lähetettiin 259 potilasta, joilla oli kliinisin perustein aihetta epäillä sydämen vajaatoimintaa. 119 potilasta käytti jo diureettia, 99:lle ei vielä ollut aloitettu lääkitystä ja 9 potilasta oli oireettomia, mutta heillä oli sydämen vajaatoiminnan riskitekijöitä. 32 potilasta oli lähetetty muista syistä, lähinnä sivuäänen vuoksi, eikä heitä otettu mukaan tähän tutkimukseen. Kaikukardiografia onnistui 151 potilaalla niin hyvin, että vasen kammio saatiin mitatuksi. Muilla lihavuus ja keuhkosairauksista johtuva näkyvyyden huononeminen estivät luotettavan mittauksen. Näillä potilailla vasemman kammion funktio arvioitiin silmämääräisesti joko normaaliksi tai huonontuneeksi. Diureettihoitoa saaneista 119 potilaasta 31:llä oli vasemman kammion vajaatoiminta, viidellä oli merkittävä läppävika, 34:lle suositeltiin aloitettavaksi ACE:n estäjälääkitys ja 53:lle suositeltiin diureetin lopettamista. 99 hoitamattoman potilaan joukossa 8:lla oli vasemman kammion vajaatoiminta ja kuudella oli merkittävä läppävika. 14 potilaalle suositeltiin ACE:n estäjän aloittamista. Oireettomista potilaista ei kenelläkään ollut vajaatoimintaa.

Tutkijat totesivat, että kahdelle kolmasosalle kaikukardiografiaan lähetetyistä suositeltiin hoidon muuttamista siten, että joko aloitetaan ACE:n estäjälääkitys tai lopetetaan aiheettomaksi katsottu vajaatoimintalääkitys. Tekijät esittävät keskustelussa myös, että selkeä lausunto, johon liitetään yksinkertaiset jatkohoitosuositukset riittää hoidon ohjaamiseen. Välttämättä ei erikoislääkärin tarvitse potilasta nähdä. On vielä huomattava, että skotlantilaisessa tutkimuksessa noudatettiin käytäntöä, jossa kaikukardiografian teki siihen koulutettu teknikko, eikä siis lääkäri ja lausunto annettiin videonauhoituksen perusteella.

Kaikukardiografian käytöstä yleislääkärin potilaille käytiin 1995-96 laajahko keskustelu eurooppalaisessa lehdistössä. Tuolloin esitettiin, että kaikukardiografian merkitys on suuri vasemman kammion vajaatoiminnan diagnostiikassa ja syyn selvittämisessä (12), ja korostettiin, että avohoitopotilaiden lisäksi myös sairaalapotilaiden kaikukuvauksia tulisi lisätä (13). Samassa yhteydessä todettiin, että on ehkä perusteetonta purkaa sydämen vajaatoimintalääkitys vain yhden kaikukardiografian perusteella, koska tehokas lääkitys saattaa normalisoida löydöksen nopeasti (14). Korostettiin, että myös sivuäänen syytä on hyvä selvittää kaikukardiografialla (15,16). Keskustelua käytiin myös siitä, miten kaikukardiografian saatavuus tulisi järjestää. Seulonnaksi ehdotettiin epänormaalia EKG-löydöstä (17), ja ehdotettiin myös, että potilaat lähetettäisiin portinvartijana toimivan kardiologin avovastaanotolle (18,19). Toisaalta esitettiin myös, että EKG:n perusteella ei voi riittävän hyvin poissulkea kroonista sydämen vajaatoimintaa, joka johtuu vasemman kammion systolisesta vajaatoiminnasta tai läppäviasta (20), ja että esteitä suoraan tutkimukseen lähettämiselle ei tulisi asettaa (21). Toimintamalleja esitettiin useita ja ilmeni, että kaikukardiografia oli jo aikaisemminkin ollut yleislääkärien käytössä (22) ja että kokemukset olivat olleet myönteisiä (23).

Eräs uusi mahdollisuus kaikukardiografian lisäämiseen olisi aloittaa tutkimusten tekeminen terveyskeskuksissa. Monessa terveyskeskuksessa on käytössä moderneja kaikukuvauslaitteita, joihin voisi ostaa sydänohjelmat ja sydänanturit. Suurin hyöty saataisiin ilmeisesti sydämen systolisen vajaatoiminnan diagnosoimisessa. Vaikka yleislääkäri oppisikin tutkimaan vasemman kammion systolisen toiminnan, pitäisi toimintahäiriön yhteydessä pystyä ottamaan selko vian syystä ja vaikeusasteesta ja se vaatii jo syvällisempää asiaan paneutumista kuin yksittäiselle yleislääkärille on mahdollista. Lisäksi tutkimusluvut jäisivät yksittäisissä terveyskeskuksissa niin pieniksi, että tutkimuksen kustannukset nousisivat väistämättä suuriksi koulutukseen ja tutkimiseen käytettävän työajan ja laiteinvestointien vuoksi.

Omassa toimintamallissamme Hyvinkäällä terveyskeskuksen lääkärit voivat lähettää potilaan suoraan Hyvinkään sairaanhoitoalueen Kiljavan sairaalan kliinisen fysiologian laboratorioon kaikukardiografiaa varten. Kun toiminta aloitettiin, kävi kliininen fysiologi pitämässä luennon kliinisfysiologisesta toiminnasta ja samalla esitettiin mahdollisuus tutkimusten suoraan käyttöön. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkälaisiin kliinisiin ongelmiin yleislääkärit hakevat vastausta lähettäessään potilaan suoraan kaikukardiografiaan ja myös, mitä potilaalle tapahtui kun yleislääkäri sai lausunnon tutkimuksesta.

Potilaat ja menetelmäT

Tutkimukseen osallistui 25 peräkkäistä potilasta, jotka oli lähetetty Hyvinkään terveyskeskuksesta suoraan Kiljavan sairaalan kliinisen fysiologian laboratorioon kaikukardiografiaan syksyn 1996 ja kevään 1997 välisenä aikana. Kaikkiaan vuonna 1996 kliinisen fysiologian laboratoriossa tehtiin 456 kaikukardiografiaa, joista terveyskeskuspotilaille 49. Lähettävät lääkärit eivät tienneet tästä tutkimuksesta lähettäessään potilaita kaikukardiografiaan. Tällä haluttiin varmistaa se, että itse tutkimus ei vaikuta potilasvalintaan tai hoitopäätöksiin. Lähetteistä selvitettiin kliiniset löydökset, lähettämisen syy ja muiden tutkimusten tulokset.

Potilaista naisia oli 14. Nuorin tutkittava oli 8-vuotias ja vanhin 82-vuotias, keski-ikä oli 59 vuotta. Viidellä potilaalla oli verenpainetauti ja neljällä eteisvärinä. Yhdelle potilaalle oli tehty aiemmin sepelvaltimoiden ohitusleikkaus ja yhdelle hiippaläpän ahtauman korjausleikkaus. Yksi potilas tuli tutkimukseen, koska hänellä oli aikaisemmin epäilty myokardiittia, ja haluttiin selvittää vasemman kammion toiminta. Sepelvaltimotautidiagnoosi oli kolmella. Sydänlääkkeitä oli käytössä kolmellatoista.

Tutkimus tehtiin Hewlett-Packard Sonos 2 000 (Hewlett-Packard, Andover, Massachusetts 01810, USA) väridopplerkaikukardiografialaitteella käyttäen tavallisesti 2,5 MHz:n sektorianturia, näkyvyyden salliessa käytettiin myös 3,5 MHz:n anturia. Potilas makasi vasemmalla kyljellään ylävartalo hieman koholla kaikukardiografiaa varten tehdyllä tutkimusvuoteella. Vuoteen etureunasta on leikattu keski- ja yläkolmanneksen kohdalta 30 x 20 cm:n kappale pois, jotta anturia voidaan liikutella vapaammin paremman näkyvyyden saamiseksi sydämen kärjestä ja sydämen kärkeen. Aluksi sydämen rakenne ja toiminta tarkastettiin kaksiulotteisin kuvin. Lapsilla kiinnitettiin erityistä huomiota eteis- ja kammioväliseinään sekä keuhkovaltimovirtaukseen. Aortan kaari tutkittiin suprasternaalikuopasta käsin. Yhden suunnan liikekuvamittaukset tehtiin American Society of Echocardiographyn 1978 suosituksen mukaan, vasemman kammion tilavuudet laskettiin Teicholzin kaavalla ja tarvittaessa käytettiin myös kärjestä käsin kaksiulotteista nelikammiokuvaa ja yhden tason ellipsilaskutapaa vasemman kammion tilavuuksien määrittämiseksi. Vasemman kammion mittaus tehtiin yleensä kahdesti. Sydämen sisäiset virtaukset tarkistettiin väridopplerilla sekä rintalastan viereisestä ikkunasta että vasemman kammion kärjen suunnasta. Hiippaläppävirtaus mitattiin pulssidopplerilla, aorttavirtaus ja mahdollinen kolmipurjeläppä- ja keuhkovaltimoläppävuoto jatkuvalla dopplerkaikukuvauksella.

Kaikukardiografiasta annettiin lausunto, jossa kerrottiin anatomiset mitat ja löydökset sekä virtausmittausten tulokset. Yhteenvedossa arvioitiin löydösten kliinistä merkitystä ja tarvittaessa suositeltiin jatkotoimenpiteitä. Kun viimeisen potilaan kaikukardiografiavastauksen lähettämisestä oli kulunut kaksi kuukautta, pyysimme luvan saatuamme kopiot potilaan sairauskertomuksista, jotta näkisimme miten kaikukardiografiavastaus oli ymmärretty ja mitä potilaalle oli tehty lausunnon saamisen jälkeen.

Tulokset

Kaikkiaan 13 eri lääkäriä lähetti yhteensä 25 potilasta kaikukardiografiaan syyskuun 1996 ja maaliskuun 1997 välisenä aikana. Lähetteiden määrä vaihteli yhden lääkärin kuudesta lähetteestä kuuden lääkärin yhteen. Kaksi potilasta tuli tutkimukseen terveyskeskuksen käyttämän sisätautilääkärin konsultaation perusteella.

Näkyvyys oli riittävä kaikilla tutkittavilla luotettavien päätelmien tekemiseksi. Vasen eteinen oli laajentunut kymmenellä potilaalla (poikkimitta kammiosystolen lopussa > 40 mm) ja vasen kammio yhdeksällä (diastolinen poikkimitta > 55 mm). Vasemman kammion hypertrofia todettiin kahdella (seinämäpaksuus > 12 mm) ja vasemman kammion systolinen toimintahäiriö (ejektiofraktio < 0,50) neljällä.

Kaikkiaan kymmeneltä potilaalta löytyi hemodynaamisesti merkittävä läppävika. Yhdeksältä löytyi hiippaläppävuoto ja yhdeltä aorttavuoto. Useampia merkittäviä läppälöydöksiä oli näistä kymmenestä kahdella, molemmilla sekä hiippaläppävuoto että aorttavuoto. Ilman hemodynaamista merkitystä olevia läppälöydöksiä oli runsaasti. Vain kahdella potilaistamme ei ollut minkäänlaista kaikukardiografialla todettavissa olevaa läppälöydöstä. Lievä aorttastenoosi oli neljällä (gradientti 13-37 mmHg), aorttavuoto kuudella ja hiippaläppävuoto kahdellatoista. Lisäksi 14 potilaalla oli trikuspidaaliläpän vuoto ja yhdeksällä pulmonaaliläpän vuoto.

Keuhkovaltimopaine oli oikean puolen läppävuotojen perusteella arvioituna suurentunut kolmella. Kahdella potilaalla se johtui hiippaläpän vuodosta ja yhdellä vasemman kammion hypertrofiasta ja systolisesta vajaatoiminnasta. Yhdellä potilaalla oli sydämen kärjessä sydäninfarktin vaurioittamalla alueella muraalinen trombi. Varsinaisia synnynnäisiä sydänvikoja ei todettu. 72-vuotiaalla potilaalla, jolle oli 1971 tehty valvulotomia hiippaläpän ahtauman vuoksi oli hemodynaamisesti merkittävä hiippaläppävuoto ja lisäksi läpän ala oli selvästi pienentynyt. Dopplerperusteisen mittauksen mukaan se oli 1,7 cm2 ja lisäksi potilaalla oli myös aorttastenoosi- ja vuoto ja lievä pulmonaalipaineen nousu.

Sivuäänen vuoksi tutkittiin 13 potilasta, joista kaksi oli lapsia. Taulukossa 1 esitetään näiden potilaiden auskultaatio- ja kaikukardiografialöydökset. 11 potilasta lähetettiin tutkimukseen tarkemmin määrittelemättömän systolisen sivuäänen vuoksi (taulukko 1). Yhdellä ei ollut läppälöydöstä. Hemodynaamisesti merkittävä läppävika, hiippaläppävuoto, oli kolmella. Viidellä oli lievä hiippaläppävuoto ja näistä yhdellä lisäksi lievä aorttastenoosi. Kahdella potilaalla oli lievä aorttastenoosi. Kaikkiaan 16 potilaalla oli lähetteessä maininta sivuäänestä. Heistä 8:lla oli kaikkiaan 10 hemodynaamisesti merkittävää läppälöydöstä. Systolisen sivuäänen syyksi aorttastenoosia epäiltiin yhdellä potilaalla, jolla oli kuitenkin hiippaläppävuoto. Kaikilla kolmella, joilla epäiltiin hiippaläppävuotoa, se myös löytyi, ja oli hemodynaamisesti merkittävä. Toisella aorttavuotoepäillyistä oli merkittävä aorttavuoto ja toisella lievä (taulukko 1).

Kuudella potilaalla epäiltiin sydämen vajaatoimintaa oireiden ja kliinisten löydösten sekä thorax-röntgenlöydöksen perusteella. Yksi potilas lähetettiin tutkimukseen rasitushengenahdistusoireen vuoksi. Näillä potilailla vasemman kammion ejektiofraktio oli keskimäärin 0,55, vain yhdellä se oli alentunut. Toisaalta potilailla, joilla todettiin vasemman kammion systolinen vajaatoiminta (ejektiofraktio 0,34-0,45), yhdellä epäiltiin sydämen vajaatoimintaa, kahdella selvitettiin systolisen sivuäänen syytä ja yhdellä epäiltiin aorttavuotoa.

Kahdella potilaalla etsittiin syytä thorax-kuvassa nähtyyn sydänvarjon suurenemiseen. Yksi potilas tutkittiin pitkään jatkuneen verenpainetaudin vuoksi mahdollisen sydänkuormituksen selvittämiseksi. Yksi potilas tutkittiin eteisvärinän vuoksi. Tutkimuksessa haluttiin selvittää vasemman eteisen koko ja vasemman kammion funktio antikoagulaatiohoidon tarpeen määrittämiseksi.

Mitä potilaille tehtiin

ACE:n estäjälääkitys aloitettiin kaikukardiografian jälkeen kuudelle potilaalle vasemman kammion vajaatoiminnan, hiippaläppävuodon tai aorttavuodon vuoksi. Yhdelle oireettomalle potilaalle, jolla oli kohtalainen hiippaläppävuoto ja jonka vasen kammio oli lievästi suurentunut, ei suosituksesta huolimatta aloitettu ACE:n estäjälääkitystä. Antikoagulanttihoito katsottiin perustelluksi kahdelle potilaalle ja endokardiittiprofylaksiaohjeet sai kaksi potilasta. Kliinisen fysiologin kardiologilta pyytämän puhelinkonsultaation perusteella potilaalle, jolla oli yllätyslöydöksenä vasemman kammion muraalinen trombi, ei aloitettu antikoagulaatiohoitoa.

Viisi potilasta lähetettiin jatkotutkimuksiin ja hoitoon hemodynaamisesti merkittävän läppävian tai vaikean vasemman kammion vajaatoiminnan vuoksi. Kahdelle potilaalle tehtiin lisätutkimuksia sepelvaltimotautiepäilyn vuoksi ja yksi potilas ohjattiin jatkotutkimuksiin restriktiivisen sydänvikaepäilyn vuoksi.

Kaikukardiografian uusimista myöhemmin suositeltiin läppävian ja vasemman kammion toiminnan seuraamiseksi 5 potilaalle.

Yhden potilaan systoliselle sivuäänelle ei löytynyt rakenteellista tai toiminnallista selitystä. Kahden potilaan thorax-röntgentutkimuksessa suurentuneeksi todettu sydän oli kaikukardiografiassa normaali. Potilaista toisella röntgentutkimuksessa näkyneen suurenemisen katsottiin johtuneen kuopparintaisuudesta.

POHDINTA

Terveyskeskuslääkäreiden hoidossa olevien sydänpotilaiden ongelmat vaihtelevat oireettoman löydöksen selvittelystä sydänleikkauspotilaan pitkäaikaiseen jatkoseurantaan. Ongelmatapauksissa Hyvinkään terveyskeskuslääkärillä on ollut mahdollisuus lähettää potilas jatkoselvityksiin sisätautipoliklinikalle tai yksityiselle sisätautilääkärille (ostopalvelu). Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään sitä, miten mahdollisuus käyttää suoraan kaikukuvausta vaikuttaa potilaiden diagnostiikkaan ja hoitoon. On ajateltavissa, että jos tutkimusvastaus johtaa taudinmääritykseen, jonka hoidon yleislääkäri hallitsee tarvittaessa sisätautilääkäriä puhelimitse konsultoiden, on tutkimuksesta ollut selvä hyöty. Samoin, jos vikaa epäiltäessä voidaan poissulkea rakenteellinen tai toiminnallinen sydänvika, on tutkimus ollut taloudellinen ja paikallaan. Siinä tapauksessa, että potilas lähetetään suoraan vastauksen tultua erikoislääkärin hoitoon voidaan ajatella, että tutkimus oli ehkä aiheeton. Yksiselitteistä tämäkään ei kuitenkaan ole, koska erikoislääkäri melko todennäköisesti teettäisi saman tutkimuksen. Nyt sen tulos on jo valmiina. Kaikukuvauksen perusteella saadaan myös käsitys etukäteen tiedetyn vian vaikeusasteesta ja tämän perusteella on mahdollista tarvittaessa tehostaa hoitoa ja muuttaa hoitolinjaa. Mahdollisesti haitallista suora tutkimukseen lähettäminen on, jos löydökseen ei osata reagoida vaan jatketaan potilaan hoitoa entisellä tavalla, vaikka tämä sisätautipoliklinikalle lähetettynä olisi saanut asianmukaisen hoidon.

Sydämen vajaatoiminnan diagnostiikka kliinisin perustein on vaikeaa (24,25). Näin ollen diagnostiikassa kaikukardiografialla on keskeinen merkitys (26). Omassa tutkimuksessamme vasemman kammion systolinen vajaatoiminta todettiin neljällä potilaalla, joista vain yhdellä tutkimusindikaationa oli vajaatoimintaepäily ja vain yhdellä oli ACE:n estäjä käytössä, beetasalpaaja ei kenelläkään. Hoidossa on siis tehostamisen varaa (27). Yhdellä vajaatoimintapotilaalla kaikukardiografiassa todettiin vasemman kammion seinämien yllättävä huomattava paksuuntuminen (17-20 mm). Syynä saattoi olla verenpainetaudin aiheuttama hypertrofia, mutta myös hypertrofinen kardiomyopatia tai restriktiivinen sydänsairaus olivat mahdollisia seinämäpaksuuntumisen aiheuttajia.

Sivuäänen syyn auskultatorisen ja muun kliinisen arvion vaikeutta osoittaa se, että aorttastenoosiepäilypotilaalla oli sivuäänen aiheuttajana hiippaläppävuoto. Yhdellä potilaalla oli merkittävä aorttavuoto ja kahdella merkittävä hiippaläppävuoto ilman auskultaatiolöydöstä. Lisäksi auskultaatiossa kuulumatonta aorttavuotoa oli viidellä ja hiippaläppävuotoa kahdeksalla. Sydänauskultaation vaikeus on todettu nyt myös tutkimuksellisesti (28). Kaikkiaan tutkimuksessamme kuultiin 16 potilaalla sivuääni, joista 15:llä systolinen sivuääni ja neljällä diastolinen. Vain kuudella oli lähetteessä maininta tietystä läppävikaepäilystä. On huomattava, että valtaosa kaikukardiografiassa todetuista läppävioista oli hemodynaamisesti merkityksettömiä. Potilaille myös kerrottiin, että vähäiset läppävuotolöydökset ovat tavallisia, eivätkä siis varsinaisia sairauksia.

American College of Cardiologyn ja American Heart Associationin suosituksessa (29) kaikukardiografian tutkimusaiheet on jaoteltu odotettavissa olevan hyödyn mukaisesti useaan luokkaan. Tässä suosituksessa kaikukardiografian hyödyllisiksi arvioituja käyttöaiheita on yllättävänkin runsaasti. Kaikukardiografian käyttöä sivuäänen, rintakivun, koronaaritaudin, sydänlihassairauden, sydänpussin sairauden, suurten suonten, keuhkosairauksien, verenpainetaudin, neurologisten oireiden ja rytmihäiriöiden tutkimisessa käsitellään laajalti. Esimerkiksi, jos sydämen sivuäänen syytä ja merkitystä halutaan selvittää, esitetään, että tutkimus tehtäisiin jo ennen thorax-kuvausta ja EKG-tutkimusta. Arvioidaan, että vika, mahdolliset seurannaisviat ja niiden merkitys saadaan selville ja jatkoseurannan tarve voidaan arvioida jo yhdellä tutkimuksella. Omassa tutkimuksessamme ei kukaan potilaista ollut luokassa, jossa tutkimusta suosituksen kriteerien mukaan olisi pidetty aiheettomana.

Onko Hyvinkään terveyskeskuksessa käytössä oleva toimintamalli mielekäs? Terveyskeskuslääkärit ovat sen hyväksi kokeneet. Se nopeuttaa potilaan tutkimuksiin pääsyä. Ja vaikka terveyskeskuslääkäri joutuisikin konsultoimaan jatkossa sisätautilääkäriä puhelimitse, on toiminta taloudellisestikin ajatellen halvempaa kuin se, että potilas lähetettäisiin Hyvinkään aluesairaalan sisätautipoliklinikalle. Myös Hyvinkään sairaanhoitoalueen sisätautiylilääkäri pitää toimintamalliamme mielekkäänä ja alueen väestöä palvelevana.

PÄÄTELMÄT

Kaikukardiografia on käyttökelpoinen työväline myös perusterveydenhuollon lääkärien käytössä. Tarkkaan harkituissa tapauksissa diagnoosit varmistuvat ja jatkossa hoito ja seuranta voidaan kohdistaa oikeammin. Paikallisista olosuhteista riippuen voi olla mielekästä osoittaa rajoitettu osa kaikukardiografioista perusterveydenhuollon käyttöön.