Voittaako kasvisruokavalio runsaasti kasviksia sisältävän sekaruokavalion?

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuosituksissa kehotetaan syömään reilusti viljavalmisteita, monipuolisesti perunaa sekä päivittäin runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä (1). Osa kasviksista tulisi syödä tuoreina ja kypsentämättöminä, ja kokonaiset hedelmät ja marjat ovat parempi vaihtoehto mehuille. Ravitsemussuositukset perustuvat sekaruokavalioon, jota valtaosa väestöstä noudattaa. Onnistuneen kasvisruokavalion toteuttamisen katsotaan edellyttävän perusteellista elintarvikkeiden ja ruoanvalmistuksen tuntemusta.

Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee päivittäiseksi hedelmien ja kasvisten käytöksi 400 grammaa (2). Tähän suositukseen päästään vain harvoissa länsimaissa, mutta Välimeren maissa, kuten Espanjassa, Portugalissa, Kreikassa ja Italian eteläosassa suositus ylittyy reilusti (3). Yhdysvaltojen terveysviranomaiset ja Norjan ravitsemusneuvottelukunta suosittelevat käytettäväksi kasviksia ja hedelmiä vähintään viisi annosta päivässä (4,5). Suomessa perunoiden ja vihannesten myynti on kasvanut koko 1990-luvun ajan, mutta hedelmien syönti on puolestaan tasaantunut 1970- ja 80-lukujen pitkän nousun ajoilta (6). Vuonna 1997 suomalaiset söivät kasviksia, perunoita, hedelmiä ja marjoja keskimäärin noin 630 g/vrk.

Yleisesti kasvisruokavaliota pidetään terveellisenä. Kasvikunnan tuotteilla on merkitystä kuidun ja antioksidanttien saannille sekä vitamiinien kliinisten puutosoireiden ehkäisyssä. Runsaalla kasvisten käytöllä on merkitystä myös ruokavalion energiapitoisuuden säätelyssä. Pelkkään kasvisruokaan siirtyminen ei kuitenkaan ole riskitöntä; esimerkiksi Englannissa on pohdittu jodinpuutteen yhteyttä kasvisruokavalioon (7). Kasvisruokavaliota ei pidetä ravitsemuksellisesti parempana tai terveellisempänä vaihtoehtona kuin monipuolista sekaruokaa. Ruokavalion kokonaisuus on oleellisinta arvioitaessa energiansaannin tarkoituksenmukaisuutta ja ravinnon riittävyyttä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on suomalaisen aikuisväestön poikkileikkaustutkimuksessa selvittää, paljonko Suomessa on vegetaristeja, minkätyyppisiä ihmisiä vegetaristit ovat ja miten he eroavat muusta väestöstä. Tutkimuksen tarkoituksena on myös arvioida, onko aikuisten vegetaristien ruokavaliosta syytä olla huolissaan.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Kansanterveyslaitos toteutti kevättalvella 1997 suomalaisen aikuisväestön terveystutkimuksen, Finriski 1997 (8). Tutkimuksen kohteena oli viiden tutkimusalueen 25-64-vuotias väestö. Tutkimusalueet olivat aineiston poimintahetkellä entistä läänijakoa mukailevat alueet: Pohjois-Karjalan lääni, Kuopion lääni, Turun ja Loimaan kaupungit sekä osa Loimaan maaseutukuntia, Helsingin ja Vantaan kaupungit sekä Oulun lääni. Kullakin alueella otoksen suuruus oli 2 000 ja yhteensä otoksessa oli 10 000 henkilöä.

Otokseen valituille henkilöille lähetettiin postitse peruslomake ja kutsu saapua terveystarkastukseen. Kutsutuista 7 200 (72 %) saapui tutkimustoimistoon täytetty peruslomake mukanaan. Peruslomakkeessa tiedusteltiin terveydentilaa ja sairauksia, koulutusta ja muita sosiodemografisia tekijöitä sekä terveystottumuksia. Ruokatottumuksia kartoitettiin kysymällä 32 ruokaryhmän käyttötiheyttä (kuusi vaihtoehtoa välillä kerran päivässä tai useammin - harvemmin kuin kerran kuukaudessa tai ei lainkaan). Erikseen kysyttiin päivittäinen maidon ja leipärasvan käyttö sekä alkoholijuomien laatu ja käyttö. Tutkittavien paino ja verenpaine mitattiin terveystarkastuksessa ja verimäärityksiä varten otettiin verinäyte.

Perustutkimukseen osallistuneista valittiin satunnaisesti 40 % ravintohaastatteluun, jossa koulutettu haastattelija kyseli edellisen päivän ruoankäytön (24 tunnin ravintohaastattelu) (9). Haastattelut tehtiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta maanantain ja perjantain välisenä aikana. Tämä haastattelumenetelmä sopii hyvin väestöryhmien ruoankäytön ja ravintoaineiden saannin mittaamiseen, mutta se ei kuvaa yksilötason tavanomaista ravinnonsaantia.

Tätä osatutkimusta varten tutkittavat luokiteltiin peruslomakkeen ruokatottumuksia kuvaavien käyttöfrekvenssien perusteella seuraaviin kolmeen luokkiin: kasvisruokavaliota noudattavat, runsaasti eli päivittäin kasviksia käyttävät sekaruokavaliota noudattavat ja tavanomaista sekaruokavaliota noudattavat. Kasvisruokavaliota noudattavaksi määriteltiin henkilö, joka itse määritteli noudattavansa kasvisruokavaliota ja jonka ruokavaliossa ei ollut ns. punaista lihaa (sikaa tai nautaa) eli hän ei syönyt lainkaan lihaa tai makkaraa. Luokittelu siis salli kalan tai broilerin, kananmunien ja maitotuotteiden käytön ruokavaliossa. Tällaista ruokavaliota noudattavat ovat semivegetaristeja. Perusotoksessa (n = 7 159) semivegetaristien terveystottumuksia ja -asenteita verrattiin muihin ryhmiin, ravintoalaotoksessa (n = 2 862) verrattiin semivegetaristien yhden päivän toteutunutta ruokavaliota muiden ryhmien ruokavalioon.

Ryhmien välisiä eroja testattiin khi2-testillä (prosenttijakaumat) ja varssianalyysillä (keskiarvot). Ravintoaineiden saantitasojen ero testattiin SAS-tilasto-ohjelmiston MIXED-proseduurilla, jossa käytettiin hyväksi toisto- ja validiteettimittausten antamaa ruokavaliotietoa (9,10).

TULOKSET

Perustutkimuksen (n = 7 159) miehistä 0,6 % (n = 21) noudatti kasvisruokavaliota, naisista 2 % (n = 97). Kasvisruokavalio oli yleisin pääkaupunkiseudun naisilla (3,7 %). Naisvegetaristit olivat nuorempia ja korkeammin koulutettuja kuin muut naiset (taulukko 1). Merkittävää oli, että nuorimmassa ikäryhmässä runsaasti kasviksia käyttäviä sekaruoan syöjiä oli vain runsas kymmenesosa.

Vegetaristien ryhmässä oli vähemmän tupakoitsijoita kuin sekaruokavaliota noudattavien joukossa (taulukko 2). Miehistä vegetaristit ja runsaasti kasviksia käyttävät harrastivat säännöllistä liikuntaa yleisemmin kuin tavanomaista sekaruokaa syövät. Miesvegetaristeilla oli omasta mielestään terveelliset ruokailutottumukset. Naisista sitä vastoin runsaasti kasviksia käyttävät sekaruoan syöjät söivät mielestään terveellisesti. Naisvegetaristit täydensivät ruokavaliotaan säännöllisesti ravintoainevalmisteilla. Naisvegetaristit eivät kokeneet itseään liian lihaviksi yhtä yleisesti kuin muut naiset. Kasvisruokavaliota noudattavissa miehissä oli enemmän laihduttamista usean kerran yrittäneitä kuin muissa miehissä.

Terveysasenteiden erilaisuus näkyi myös elintarvikevalinnoissa: yli puolet naisvegetaristeista ei käyttänyt lainkaan maitotuotteita ja sekä mies- että naisvegetaristit valitsivat muita yleisemmin luomutuotteita (taulukko 2).

Terveydentilan mittareista sekä mies- että naisvegetaristien keskimääräiset painoindeksit olivat muita tutkittavia pienemmät (taulukko 3). Muissa terveydentilan mittareissa ei todettu eroja.

Ravintoalaotoksessa oli 9 mies- ja 37 naisvegetaristia (semivegetaristia). Vegetaristien ruokavalio sisälsi enemmän hiilihydraatteja, kuitua ja karotenoideja, mutta vähemmän proteiinia, rasvaa ja suolaa sekä D- ja B12-vitamiineja kuin muiden ryhmien ruokavalio (taulukko 4). Tavanomaista sekaruokaa syövien ruokavalio sisälsi eniten tyydyttynyttä rasvaa ja vähiten kuitua, C-vitamiinia ja foolihappoa.

Miesten ja naisten kasvisruokavalioissa oli hieman erilaisia painotuksia (taulukko 5). Kumpaisillakin kasvisten ja juuresten käyttö oli runsaampaa kuin sekaruokavalioryhmissä. Lisäksi vegetaristimiesten hedelmien, marjojen ja rukiin käyttö oli runsaampaa kuin muiden. Naisvegetaristit puolestaan käyttivät hapanmaitotuotteita enemmän kuin muut. Kasvisruokavaliota noudattavat miehet ja naiset kuluttivat muita vähemmän maitoa, kahvia ja virvoitusjuomia.

POHDINTA

Kasvisruokavalion noudattaminen oli varsin harvinaista, sillä vain 1,6 % tutkituista oli vegetaristeja. Kasvissyönnin yleisyyttä ei Suomessa ole paljon tutkittu, mutta arviolta erityyppisiä kasvissyöjiä on aikuisväestöstä parisen prosenttia. Tarkkaa lukua on vaikea määritellä, koska itsensä vegetaristiksi luokitteleva voi noudattaa tiukkaa vegaaniruokavaliota tai pelkästään karttaa sian- ja naudanlihaa. Tässäkin aineistossa oli edellä tutkittujen semivegetaristien lisäksi yli sata henkilöä, jotka raportoivat olevansa kasvissyöjiä (taulukko 2), mutta jotka kuitenkin ilmoittivat ruokatottumuksia kysyttäessä viikoittaista tai jopa päivittäistä lihatuotteiden käyttöä.

Odotusten mukaisesti pääkaupunkiseudun naisten osuus oli suurempi vegetaristien keskuudessa kuin sekaruokavalioryhmissä. Vegetaristit kokivat terveydentilansa hyväksi: he olivat laihempia ja lähempänä suositeltavaa painoindeksiä kuin muu väestö. Kasvissyöjien on aikaisemmissa tutkimuksissa todettu olevan sekaruoan syöjiin verrattuna hoikempia ja parempikuntoisia (11,12).

Tutkimuksemme vahvistaa aikaisemmat suomalaiset tutkimustulokset (13) vegetaristien ravinnonsaannista: keskimäärin ravintoaineiden saanti oli suositusten mukaista. Eläinperäisten tuotteiden sisältämien vitamiinien (B12- ja D-vitamiini) saanti oli vegetaristeilla huomattavasti vähäisempää kuin sekaruokavaliota noudattavilla. D-vitamiinin saantitaso (0,34 myyg/MJ) jäikin vegetaristeilla alle suositusten (0,6 myyg/MJ). Vegetaristien heikko D-vitamiinitilanne on varmistettu myös aikaisemmassa tutkimuksessa (13). Kasvisruokavaliota noudattavia epäillään silloin tällöin ravitsemukselliseksi riskiryhmäksi (7), mutta riskiryhmänä pidetään yleisimmin vegaaniruokavaliota noudattavia. D-vitamiinin lisäksi muita viitteitä ravitsemuksellisista puutteista ei tässä tutkimuksessa saatu.

Proteiinin ja tyydyttyneen rasvan saanti oli vegetaristeilla vähäisempää kuin sekaruokaa syövillä. Tässä, kuten aikaisemmassakin tutkimuksessa (13), havaittiin itseään vegetaristeiksi kutsuvien myös silloin tällöin käyttävän muitakin eläinkunnan tuotteita kuin maitovalmisteita. Tästä syystä aminohappojen puutetta ei todennäköisesti esiinny suomalaisilla semivegetaristeilla. Vaikka yli puolet naisvegetaristeista ei käyttänyt maitotuotteita ollenkaan, ryhmän keskimääräinen kalsiumtaso (138 mg/MJ, tuloksia ei esitetty) vastasi suositusta. Kalsiumin saannissa ei havaittu eroja myöskään aikaisemmassa vertailussa kasvisruokailijoiden ja sekaruokaa syövien välillä (13). Myös raudan saantitaso kasvisruoasta vastasi tavanomaista suomalaista sekaruokaa. Kasvikunnan tuotteiden rauta saattaa imeytyä hieman huonommin kuin eläinkunnan hemirauta, mutta toisaalta runsaan C-vitamiinin saannin tiedetään edistävän kasviksista ja viljasta saatavan raudan imeytymistä. Varsinainen ravitsemustilan arviointi ei ollut tässä tutkimuksessa mahdollista.

Naisilla ja miehillä kasvisruokavalio näyttäisi olevan eri tavoin yhteydessä muihin elämäntapoihin. Miehillä kasvisruokavalio näyttäisi liittyvän terveystottumuksiin, kuten painon hallintaan ja säännölliseen liikuntaan. Vegetaristimiehet olivat erittäin vakuuttuneita siitä, että he söivät terveellisesti. He olivat aikaisemmin laihduttaneet usean kerran, mutta nyt enemmistö heistä oli tyytyväinen painoonsa. Naisilla puolestaan kasvisruokavalio näyttäisi olevan vähemmän sidoksissa muihin terveystottumuksiin tai -asenteisiin. Naisvegetaristeista useampi kuin joka kymmenes ei mielestään syönyt edes melko terveellisesti. Naisvegetaristit käyttivätkin ruokavalion tukena ravintoainevalmisteita, kun taas miesvegetaristit valitsivat muita useammin luomutuotteita. Olisiko niin, että aikuiset miehet ovat valinneet kasvisruokavalion ennemminkin terveyslähtökohdista ja naiset puolestaan jättävät eläinkunnan tuotteet pois ruokavaliostaan eettisistä syistä (14)? Tähän näyttäisi viittaavan se, että naisvegetaristit usein jättävät myös maidon pois ruokavaliostaan. Tässä aineistossa henkilöiden omia perusteluja ei kysytty.

Kroonisten sairauksien ehkäisyssä on ollut mahdotonta osoittaa, mihin kasvisten ainesosaan kasvisruokavalion terveyttä edistävä vaikutus perustuu. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi ilmeiseltä, että runsas kasvisten käyttö on yhtä hyödyllinen tekijä tavanomaisen sekaruokavalion osana kuin semivegetaristisessa ruokavaliossakin. Vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti oli paljon kasviksia käyttävillä sekaruokavaliota noudattavilla jokseenkin sama tai jopa runsaampi kuin vegetaristeilla. He saivat kaikkia ravintoaineita suositusten mukaisesti. Vaikka vegetaristit saivatkin eniten kuitua ja vähiten haitallisia ravintoaineita, kuten tyydyttynyttä rasvaa sekä suolaa, niin heillä oli myös puutetta D-vitamiinista. Se, että vegetaristien keskimääräinen painoindeksi oli muita tutkittavia pienempi tai heidän itsensä kokema terveydentila oli yleisemmin parempi kuin muilla, saattaa johtua monesta muustakin tekijästä kuin kasvisruokavaliosta. Runsas liikunta, vähäisempi tupakointi sekä kohtuullinen alkoholinkäyttö ovat elämäntapoja, jotka usein vaikuttavat edullisesti vegetaristien terveydentilaan, ja onkin vaikea osoittaa, mikä on kasvisruoan todellinen rooli.

Tässä tutkimuksessa runsaasti kasviksia käyttävillä sekaruoan syöjillä oli suurin keskimääräinen painoindeksi. He kokivat myös itse olevansa ylipainoisia. He harrastivat säännöllisesti liikuntaa, ja lisäksi heistä suurempi osa kuin tavanomaisen sekaruoan syöjistä piti omaa ruokavaliotaan terveellisenä. Runsas kasvisten käyttö näyttäisi olevan yhteydessä yleiseen mielenkiintoon ruokailua ja terveellisiä elämäntapoja kohtaan. Kasviksilla täydennettiin sekaruokaa, eikä niillä ilmeisesti yritetty korvata muiden elintarvikeryhmien käyttöä. Käytännön valistustyössä tuntuukin olevan yhtä lailla tarpeen korostaa kohtuullisuutta koko ruokavaliossa, samalla kun kannustetaan kasvikunnan tuotteiden runsaampaan käyttöön.

Työaikaisella ruokapalvelujen käytöllä ei näyttänyt olevan yhteyttä kasvisruokavalion toteuttamiseen. Tämä voisi viitata siihen, että kasvisruokavalion noudattaminen johtaa ruoanlaittoharrastukseen ja omien eväiden valmistamiseen. Toisaalta se saattaa olla myös viesti siitä, että ruokapalvelu ei vegetaristien mielestä tukenut tarpeeksi kasvisruokavalion noudattamista. Tämä seikka antanee haastetta ruokapalvelujen tuottajille, koska kasvisruokavalio mitä luultavimmin yleistyy tulevaisuudessa.

Myös terveydenhuoltohenkilökunta keskustelee entistä yleisemmin kasvisruokavaliota noudattavien asiakkaiden kanssa. Asiantuntijoiden tehtävä on katsoa, että valittu ruokavalio toteutuu mahdollisimman monipuolisesti. Onnistunut kasvisruokavalio edellyttää vahvaa motiivia ja riittävää innostusta, käytännön ruoanvalmistustaitoa, hyvää elintarvikkeiden tuntemusta ja kykyä hyväksyä erilaisia makuja (1). Amerikkalaiset ovat antaneet käytännön suosituksia ravitsemukseltaan riittävän kasvisruokavalion toteuttamisesta (15). Suosituksessa korostetaan elintarvikkeiden monipuolista valintaa, luontaisten, vähän jalostettujen raaka-aineiden suosimista, rasvan ja sokerin kohtuullisuutta sekä ruokavalion perustaksi viljatuotteita runsaasti eli 6-11 annosta päivässä.