Artikkeli on kulttuurien ja uskontojen tutkijan puheenvuoro kuolemasta Suomessa ennen ja nyt, suomalaisista kuolemankulttuureista, joiden jopa esikristilliset juuret ovat yhä ilmeiset. Perinteiset kuoleman kohtaamisen muodot alkoivat väistyä suomalaisista kulttuureista toisen maailmansodan jälkeen. Sotakorvauksia maksaessaan kansakunta kaupungistui, teollistui ja kansainvälistyi. Kuoleman problematiikan kannalta on huomionarvoista arvomaailman 1960-luvulta kiihtyneen murroksen ajoittuminen kansanterveyslain toteuttamiseen. Samalla kun kuolema siirtyi koti- ja kylämiljööstä sairaaloihin, siitä vaiettiin kauan. Keskustelu alkoi jälleen avautua 1980-luvulla. Kuolemaankin näyttää pätevän yhteiskunnassamme yleensä vahva usko kansainvälisiin malleihin. Lääkintöhallitus on laatinut saattohoidon ohjeiston englantilaisen hospice-mallin mukaisesti. Pohtimatta sen sijaan on suomalaisen saattohoidon malli.