Lehti 45: Ajan­kohtai­sta 45/2005 vsk 60 s. 4591

Duodecim-palkittu Esa Kotilainen: Kliininen tutkimus tärkeä ennen selkäleikkausta

Ulla Järvi

- Monipuolinen ja tarkka kliininen tutkimus on ehdottoman tärkeää ennen kuin tehdään leikkauspäätös, sanoo Turun yliopistollisen sairaalan neurokirurgi, dosentti Esa Kotilainen.

- Tänä päivänä luotetaan selkäsairauksien tutkimisessa ehkä liikaakin koneisiin, Kotilainen miettii.

Kuvantamistutkimus kertoo kaiken näkyvän, mutta se "näkyvä" ei aina ole yksiselitteisesti sairauden syy. Toisaalta erittäin kivulias selkäsairaus ei ollenkaan aina aiheuta mitään näkyviä muutoksia selkärangassa. Esa Kotilainen muistuttaa myös, että välilevytyriä löytyy myös magneettikuvatuilta ihmisiltä, joilla ei ole ollut mitään vaivoja.

- Ja aina, jos tartutaan kirurgin veitseen, siihen pitää olla vankat perusteet. Silloin leikkaustuloskin on parhain. Usein toki on niin, että potilaalle leikkauspäätöstä joutuu perustelemaan huomattavasti kauemmin kuin päätöstä olla leikkaamatta.

Lue myös

Välilevytyräleikkaukset ovatkin kymmenen viime vuoden aikana vähentyneet; sen sijaan esimerkiksi lanneselän ahtauman vuoksi tehdyt leikkaukset lisääntyvät yhä.

Apulaisylilääkäri Esa Kotilaiselle luovutettiin tiistaina Turunmaan Duodecim-seuran tunnustuspalkinto hänen uraauurtavasta työstään varsinaissuomalaisten selkäpotilaiden leikkaushoitojen kehittämisessä. Hän on vuosien varrella tuonut aina uusimpia leikkausmenetelmiä Tyksiin; viimeisimpänä välilevyproteesileikkaukset.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030