Ajan­kohtai­sta

Hankinnoista tehdyt valitukset tukkineet markkinaoikeuden

Kuntien ja valtion hankinnoista tehdyt valitukset ovat tukkineet markkinaoikeuden. Ratkaisematta on nyt noin 350 hankintoja koskevaa juttua, eli yli vuoden työt. Nykyinen hankintalaki on ollut voimassa kymmenkunta vuotta ja sen tulkitseminen tuottaa edelleen vaikeuksia. Markkinaoikeudessa pelätään tilanteen kuitenkin hankaloituvan entisestään, sillä tulossa on jo uusi hankintalaki, joka pitäisi saada voimaan ensi vuonna.

Markkinaoikeuteen on tänä vuonna tullut reilut 450 hankinta-asiaa. Hankintoja koskevia valituksia tulee tänä vuonna olemaan kaikkiaan noin 60 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, jolloin valitusten määrä taas kasvoi 40 prosenttia edellisvuodesta. Markkinaoikeus pystyy vuosittain ratkaisemaan noin 250 hankinta-asiaa. Hankintoja koskevat jutut ovat noin 90 prosenttia markkinaoikeuden koko juttumäärästä.

– Ikävintä asiassa on se, että mikään ei viittaa siihen, että hakemusten määrä ainakaan vähenisi lähitulevaisuudessa, sanoo ylituomari Olli Mäkinen.

Hänen mukaansa valitusten suureen määrään on monia syitä. Vaikka hankintalaki on ollut yli kymmenen vuotta voimassa, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja on ryhdytty ulkoistamaan enemmälti vasta viime vuosina. Uuteen asiaan liittyy lastentauteja, ja virheitä sattuu.

Markkinaoikeuteen tehdyistä valituksista 10–20 prosenttia koskee terveydenhuoltoa.

Suvi Sariola

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030