Isä on terveydenhuollon kummajainen
Neuvolajärjestelmälle riitti, että isästä tiedettiin nimi ja ettei kotona ollut aktiivinen perhekriisi menossa.
Minusta tuli äskettäin isä. Se on tähänastisen elämäni hienoin tunne. Isyys on viimeinen ylitetty kynnys matkalla nuoruudesta aikuisuuteen ja sillä lunastaa oikeuden kommentoida kaikkia elämän ja yhteiskunnan asioita. Modernissa maailmassa isä on meriitti siinä missä toimitusjohtaja tai lisensiaattikin. Isyyden merkitystä korostetaan juhlapuheissa, mutta käytännön tasolla tehtävää on vielä paljon.
Tämän päivän isälle on tarjolla lokero, johon sujahtamalla isä pääsee sopivaksi katsotulla tavalla olemaan merkityksellinen osa perheessä. Hyvän isän ja hyvän puolison rooliin pyrkivä voi osoittaa oman kunnollisuutensa yhteiskunnan ja terveydenhuollon luomalla tehtäväradalla: käynti neuvolassa kertaalleen ja Audit-kyselyn täyttäminen, napanuoran katkaisu sekä sitten kolme viikkoa kotona tuoreen perheenjäsenen kanssa. Sen jälkeen tuore isä palaa töihin ja päivittää Twitter-tilinsä titteliksi "Dad".
Suomessa äitien, sikiöiden ja lasten terveydestä huolehditaan erinomaisesti neuvolajärjestelmän ansiosta. Isät jäävät usein sivurooliin, joka on biologisesti ymmärrettävää, mutta ei vastaa niitä jaloja ajatuksia joita isän roolista on esitetty. Lähes koko maasta puuttuu puolisoneuvola, jossa isä – tai odottajan puoliso – pääsisi ilman tulevan äidin läsnäoloa kertomaan kuulumisistaan, ajatuksistaan ja peloistaan.
Neuvolassa olisi myös hyvä hetki käydä läpi isän terveysasioita ja kartoittaa riskitekijöitä. Tuoreet isät ovat yhä vanhempia ja monien kohdalla voidaan havaita jo ensimmäisiä merkkejä huonojen elintapojen vaikutuksista. Lapsen syntymän jälkeen myös isälle olisi hyvä tarjota kanava käydä läpi niitä ajatuksia, joita uuden perheenjäsenen syntymä on herättänyt. Väsymystä ja ristiriitoja voi esiintyä puolison kanssa ja toisinaan myös itse synnytystilanteeseen voi liittyä ajatuksia, jotka ovat jääneet painamaan. Tällaisten palveluiden puutetta paikkaavat nyt äijien saunaillat, joissa viiden kaljan jälkeen rohkeimmat uskaltautuvat avautumaan perhearjesta.
Raskausajan neuvolaseurannoissa huomasin, ettei isän läsnäoloa juuri kaivattu. Järjestelmälle riitti, että isästä tiedettiin nimi ja ettei kotona ollut aktiivinen perhekriisi menossa. Neuvolakäynneillä isän rooliksi jäi sanoa päivää ja näkemiin sekä kantaa tulevan äidin takkia. Tärkeitä tehtäviä nämäkin, mutta kun kerran perusterveitä nuoria naisia seulotaan raskauden aikana vähintään kahdeksan kertaa, kuvittelisi että siitä liikenisi isällekin pieni siivu.
Pieniksi jääviä siivuja isälle tarjotaan muutenkin. Isyyslomaa on yhdeksän viikkoa, joista kolme käytetään usein heti syntymän jälkeen. Jäljelle jäävät kuusi viikkoa pidetään joskus, jos perheen taloudellinen tilanne sen sallii. THL:n tutkimuksen mukaan 40 % isistä jättää tämän kokonaan käyttämättä. Syyksi ilmoitettiin useimmiten taloudellinen mahdottomuus. Tämä ei yllätä, sillä keskituloiselle isälle isyysraha on noin 65 % kuukausiansioista.
Kuntatyönantajilla äiti saa täyttä palkkaa ensimmäisen kolmen kuukauden ajan. Samalla isyysloman määrä nousi kevään sopimuskierroksella kuudesta kahteentoista päivään. Tämä epätasapaino vaikuttaa myös työmarkkinoihin, kun perheenlisäyksestä tulevat kustannukset jakautuvat miesten ja naisten työnantajien välillä epätasaisesti. Suunta toki on oikea, mutta askel haparoiva. Kiittämättömältä kuulostamisen uhallakin totean, että palkallisen isyysvapaan lisääntyminen tuntuu enemmän lohdutuspalkinnolta kuin todelliselta tasa-arvoteolta.
Työnantajat voisivat vaikuttaa isyysvapaiden pitämiseen parantamalla siitä maksettavaa kompensaatiota. Tärkein muutos olisi kuitenkin perhevapaauudistuksen toteuttaminen. Uudistustyö kaatui hallituksen erimielisyyksiin tänä keväänä. Meriselitykset kuultiin, mutta taustalta paistoi läpi patavanhoillinen ideologia oikeasta tavasta elää perhe-elämää. Uudistus tuskin toteutuu tällä vaalikaudella. Perheiden tasa-arvo, äitien työmarkkina-asema ja isän roolin parantaminen jäävät siis juhlapuheiden kliseiksi jatkossakin.
Ennen oman lapsen syntymää en oikein koskaan tullut ajatelleeksi tarkemmin isän roolia perheessä. Samanlainen ajattelemattomuus vaivaa terveydenhuollossa muitakin. Isyys ei ole samalla tavalla konkreettista kuin äitiys, mutta se on yhtä merkityksellistä sekä perheelle, yksilölle että yhteiskunnalle. Perheemme on saanut erinomaista hoitoa ja neuvontaa kaikkialta missä olemme käyneet. Nyt yksilöiden osaaminen on valjastettava järjestelmän käyttöön. Terveydenhuollossa me voimme tehdä uusia, näkyviä avauksia kohti sellaista perhekeskeistä ajattelua, jossa isän jaksaminen ja terveys nähdään yhtä tärkeänä kuin äidin ja lapsen hyvinvointi.
Petja Orre
Kirjoittaja on isä ja Keravan kaupungin johtava ylilääkäri.
