In memoriam Yrjö Näsi

Yrjö Näsi kävi syntymässä Helsingissä 5.9.1939. Hänen kotinsa oli Sortavalassa, jonne perheelle oli juuri valmistumassa talo. Talvisodan alta lähdettiin evakkoon Kerimäelle ja sieltä Ruotsiin äidin kotiseudulle, mistä palattiin takaisin Suomeen ja jatkosodan aikana Sortavalaan. Kun vuonna 1944 lähtö sieltä tuli, muutettiin Ouluun, missä äiti hoiti kotia ja isä toimi sanomalehti Kalevan päätoimittajana.

Timo Niinimäki

Perinnöllinen rytmihäiriösairaus tunnistettavissa sydänfilmistä

Brugadan oireyhtymä on perinnöllinen sairaus, joka aiheuttaa henkeä uhkaavia rytmihäiriöitä sekä äkkikuolemia. Oireyhtymä on tunnistettavissa sille ominaisista EKG-muutoksista, jotka ovat yleensä sydämen ionikanavia tuottavien geenien mutaatioiden aiheuttamia. Oireyhtymä on melko yleinen Aasiassa, mutta Suomessa se lienee harvinainen, sillä tähän mennessä maassamme on diagnosoitu vain muutama potilas, jolla on tämä oireyhtymä. Osasyynä saattaa olla tiedon puute tästä sairaudesta, jonka takia osa geenivirhettä sairastavista perheistä on mahdollisesti tunnistamatta.

Juhani Junttila

How can we hang on to a dream

Samalla kun yritän saada käyntiin tarinaa ystävyydestäni Kristo Gröndahlin kanssa istun kirjoituspöydän ääressä katselemassa kun ulkona sataa lunta. On huhtikuun neljäs viikko, hiutaleet ovat suuria ja märkiä ja koska mereltä tuulee navakasti, ne kieppuvat ilmassa hyvän aikaa ennen kuin laskeutuvat maahan. Ei ole mikään tavallinen huhtikuun sää eikä taivas ole näin kevään korvalla tumma vaan sakeasta lumisateesta huolimatta laimean lyijynharmaa, aurinko pilkistää välillä pilvenraosta ja valaisee epätodellisella kajollaan kirkon ja kylän jonne olen vetäytynyt muutamaksi päiväksi kirjoittamaan tätä. Nuorena, silloin kun vielä epäröin hankkisinko porvarillisen ammatin vai omistautuisinko kirjoittamaan musiikkia ja kertomuksia, minulla oli tapana ladata tällaiset oikuttelevat säät täyteen syvästi runollista sisältöä. "Onpa kumma keli", ajattelin kun huhtikuussa satoi lunta tai jouluaattona vettä tai syyskuun lopussa tuli yhtäkkiä kahdenkymmenenviiden asteen helle, "sitä minun täytyy käyttää johonkin kertomukseen." Mutta tuohon aikaan minulla ei ollut kertomuksia joihin lisätä poikkeava sääoloja, ja nyt kun minulla on tarinoita kerrottavana ja kaikenkarvaisia ihmiskohtaloita kuvattavana, tiedän että säitä tulee ja säitä menee, myös epätavallisia, enkä minä siksi enää koe aavistuksia, en kaipuuta, en näe mitään runoutta siinä että huhtikuun lopussa sataa lunta.

Kjell Westö

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030