78629 osumaa

Väestövastuujärjestelmä 10 vuotta: edut ja mahdolliset haitat

Kansanterveyslain voimaantulon jälkeen suurin uudistus terveyskeskuksissa on ollut väestövastuujärjestelmän käyttöönotto. Väestövastuukokeilu käynnistyi 1980-luvulla suurimmissa kaupungeissamme ja nykyään sen piirissä on jo yli puolet suomalaisista. Järjestelmässä mukana olevat lääkärit ovat huomanneet työnsä muuttuneen itsenäisemmäksi, tehokkaammaksi ja taloudellisesti kannattavammaksi. Toisaalta väestövastuulääkäreillä on todettu suurempaa työuupumusta kuin sairaalalääkäreillä ja heidän on vaikeampi irrottautua esim. koulutustilaisuuksiin.

Mikko Kangas

Väitöskirjan avainhenkilöt: väittelijä, ohjaaja, esitarkastaja ja vastaväittäjä

Yli viidesosa suomalaisista lääkäreistä on väitellyt tai tekee väitöskirjaa. Väitöskirjan käytännön toteutuksen avainhenkilöitä ovat väittelijä itse, työn ohjaajat, esitarkastajat ja vastaväittäjä, joiden keskeisiä tehtäviä pohdimme artikkelissa. Väittelijän aktiivisuus ja sitoutuminen ovat tärkeitä sovitettaessa yhteen omaa tutkimuspanosta ja lukuisten yhteistyötahojen työtä. Ohjaajaksi ja esitarkastajaksi suostuttaessa on sovittava yhteistyön muodoista ja aikataulusta. Väitöskirjan ohjaajalla on keskeinen vastuu työn lopullisesta tieteellisestä tasosta. Huolellinen esitarkastus varmistaa väitöskirjan julkaisukelpoisuuden ja parantaa sen laatua. Onnistunut väitöstilaisuus on keskeinen osa tutkijan tieteellistä kasvua ja tärkeä tiedeyhteisöön liittymisrituaali. Hyväksytty väitöskirja on keskeinen osa tohtorintutkintoa, joka puolestaan avaa mahdollisuudet itsenäiseen tutkijanuraan.

Matti Isohanni, Matti Joukamaa, Taru Mäkikyrö

Ralf Pettersson: Suomalainen tutkimus on kehittynyt huimasti!

Tällä hetkellä Suomessa vallitsee erittäin positiivinen tutkimusilmapiiri, mutta 1980-luvun alkupuolen huolestuttavan politisoitumisen aikana huippututkimus ja vapaa akateeminen tutkimus joutuivat ahtaalle. Suuntaus oli myöhemmin samanlainen Ruotsissakin. Ei ole kyse siitä, että pitäisi tehdä valinta soveltavan tutkimuksen ja perustutkimuksen välillä. Korkealuokkaista tieteenharjoitusta tarvitaan molemmilla aloilla, toteaa Ralf Pettersson, Tukholman Ludwig-instituutin johtaja, Karoliinisen instituutin molekyylibiologian henkilökohtaisen ylimääräisen professuurin haltija ja lääketieteen Nobel-komitean puheenjohtaja.

Eva Oldinger

Ansiot, TUPO ja säästöt

Akavan kevätliittokokous oli 25.5. ja joka kolmas vuosi pidettävä edustajakokous on 15.-16.6. Tähän mennessä julkisuuteen ovat nousseet - kuten tavallista - henkilökysymykset eli keskusjärjestön puheenjohtajan valinta. Lääkäriliitto on asettunut yhdessä Hammaslääkäriliiton ja Eläinlääkäriliiton kanssa tukemaan nykyistä puheenjohtajaa, professori Mikko Viitasaloa. Oman lääkärisopimuksen myötä olemme liittona entistä itsenäisempiä, mutta niissä kysymyksissä, joissa olemme tarvinneet Akavan apua, olemme oppineet luottamaan puheenjohtaja Viitasaloon. Kesäkuussa äänestys ratkaisee ja sitten jatketaan töitä; ikävää ja mautonta on ollut opettajajärjestön julkinen juhliminen tässä ehdokasasetteluvaiheessa.

Kati Myllymäki

Ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset

Esko Länsimies kirjoittaa lennokkaan poleemisesti poikien rituaalisista ympärileikkauksista ja vaatii niitä kiellettäväksi (tai vaihtoehtoisesti myös tyttöjen ympärileikkauksia sallittaviksi) (Rituaaliset ympärileikkaukset eivät ole näyttöön perustuvaa lääketiedettä! Suom Lääkäril 1999;54:1913-1914). Asian käytännöllinen merkitys maassamme on pieni, mutta periaatteellisena kysymyksenä se on kiintoisa ja ansaitsee huomiota. Yhdysvalloissa keskustelu velloo erityisen kiihkeänä, kuten esim. Internetistä voi lukea (http://www.cirp.org). Jaan seuraavassa ongelman neljään eri osakysymykseen, jotka ovat vain osittain lääketieteellisiä.

Pekka Louhiala

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat