78629 osumaa

Leptiinin fysiologiaa ihmisen elämänkaaren aikana

Leptiini on pääosin rasvasolun erittämä hormoni, jonka löytäminen 1994 vahvisti jo 1950-luvulla esitetyn teorian, jonka mukaan rasvakudos pystyisi itse säätelemään määräänsä erittämänsä viestin avulla. Kun perinnöllisistä tai ravitsemuksellisista syistä ylipainoisten hiirien osoitettiin laihtuvan leptiinihoidon seurauksena, paljon tieteellistä mielenkiintoa kohdistui leptiiniin siinä toivossa, että myös ihmisen ylipainoisuuteen löydettäisiin hoito. Ensimmäiset leptiinitutkimukset antoivat aiheen odottaa, että leptiinillä on tärkeä merkitys myös ihmisen energia-aineenvaihdunnan säätelyssä. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin leptiinin fysiologiaa ihmisen elämänkaaren aikana, vastasyntyneistä vanhuksiin. Seerumin leptiinipitoisuudet mitattiin radioimmunologisesti. Lisäksi leptiinin kulkeutumista aivoihin selvitettiin nukutetuilla kaneilla, joille annettiin radioaktiivisella jodi-123:lla leimattua leptiiniä, ja leptiinin dynaamista kertymistä aivoihin seurattiin gammakuvauksella.

Heikki Koistinen

Lääkäreitä ehdolla europarlamenttivaaleissa

Euroopan parlamenttiin pyrkii Suomesta kahdeksan lääkäriehdokasta. EU-vaaleissa 13.6. on lääkäreitä ehdokkaana kolmella puolueella: SDP:llä, vihreillä ja perussuomalaisilla. Europarlamenttivaaleissa on Suomessa yhteensä 140 ehdokasta, joista parlamenttiin valitaan 16. Euroopan parlamentin jäsenten vaalit toimitetaan EU:n jäsenvaltioissa 10.-13.6. välisenä aikana. Parlamenttiin valitaan 626 jäsentä.

Byrokratia potilastyössä

- Byrokratia on jatkuvasti muuttuva prosessi, jota tuotetaan vastaanottohuoneissa ammattilaisten ja asiakkaiden kohdatessa ja ammattiryhmien keskinäisissä valtataisteluissa. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhä organisoidaan byrokraattisen toimintamallin mukaan, ei byrokratia enää ole pelkkä hallintorakenne. Byrokratiassa on vain pieni siivu näitä sääntöjä ja määräyksiä, sanoo byrokratian merkityksistä vastikään väitellyt pol.lic. Outi Caven.

Psykiatrit ja mielenterveysjärjestöt vetoavat skitsofreniapotilaiden puolesta

Suomen Psykiatriyhdistys, Suomen Mielenterveysseura, Mielenterveyden Keskusliitto, Mielenterveysyhdistys Helmi sekä Omaiset Mielenterveystyön tukena ry. jättivät 11.5.99 sosiaali- ja terveysministeri Maija Perholle addressin, jossa he vetosivat skitsofreniapotilaiden oikeuteen saada itselleen sopivinta hoitoa riippumatta taloudellisesta asemastaan. Koska tehokkaiden ja vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavien uusien, epätyypillisten psykoosilääkkeiden erityiskorvattavuudesta ei ole tehty päätöksiä vuoden 1996 jälkeen, ei skitsofreniapotilaalla ole ollut mahdollisuutta saada itselleen sopivaa lääkitystä taloudellisten syiden vuoksi.

Suurin osa ihosyövistä voidaan ehkäistä

Syöpäjärjestöt ovat aloittaneet Ota maltilla -kampanjan, jossa kerrotaan liiallisen auringoton vaaroista, ihon suojaamisesta ja ihosyövästä. Koska ihosyövän syntyyn vaikuttaa yhtenä tärkeänä tekijänä ihon palaminen toistuvasti erityisesti lapsuuden ja nuoruuden aikana, on kampanja suunnattu alkuvaiheessa etenkin lapsiperheisiin. 95 % melanoomista voidaan ehkäistä. Melanoomaan sairastuneista naisista on elossa 5 vuoden kuluttua 84 %, miehistä 78 %.

Nuorten tupakoinnin ja päihteiden käytön yleistyminen ei näy taittuvan

Nuorten tupakointi, alkoholinkäyttö ja sosiaalinen altistuminen huumeille ovat kaikki kehittyneet tällä vuosikymmenellä huonompaan suuntaan, eikä olennaista muutosta näy vieläkään. Poikien tupakointi on tosin viime vuosina hieman vähentynyt, mutta tyttöjen tupakointi on lisääntynyt, lähes poikien tasolle. Nuorten viikoittainen alkoholinkäyttö on edelleen yleistynyt, vaikkakaan humalajuominen ei enää aivan viime vuosina ole lisääntynyt. Tänä vuonna 12-18-vuotiaiden nuorten tupakoinnista ja päihteiden käytöstä kysyttiin jälleen Nuorten terveystapatutkimuksessa, johon vastasi yli 8 200 nuorta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat