75957 osumaa

Vaihtoehtohoitojen teho ja haitat

Vaihtoehtolääkintää mainostetaan tehokkaaksi ja haitattomaksi, suorastaan optimaaliseksi hoidoksi, jonka luvataan voimistavan elimistöä ilman sivuvaikutuksia ja johtavan luonnolliseen paranemiseen. Lupausten pitävyyttä on harvoin tieteellisesti testattu. Tuolloinkin on useimmiten todettu, että vaihtoehtohoidoilla ei ole suoria hyötyvaikutuksia potilaan terveyteen. Toisaalta suorat haittavaikutuksetkin ovat melko harvinaisia. Epäsuorat haittavaikutukset, joita lähes kontrolloimaton vaihtoehtolääkintä aiheuttaa, ovat usein jääneet huomiotta.

Veijo Saano

Lääkäriliitto sairaanhoitovakuutustoimikunnan mietinnöstä: Potilaan valinnanvapaus turvattava

Sairaanhoitovakuutustoimikunta esittää, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu säilyy Suomessa jatkossakin kunnilla ja palvelujen rahoitus veropohjaisena. Sairausvakuutusjärjestelmä ehdotetaan uudistettavaksi siten, että potilaan maksettavaksi jäisi vuosittainen alkukustannusosuus, jonka ylittävistä kustannuksista korvaustaso olisi nykyistä tuntuvasti korkeampi. Lääkäriliitto pitää esitettyä 300-400 markan alkukustannusosuutta lääkärinpalkkioista liian korkeana ja katsoo, että muutoinkin toimikunnan ehdotukset sairausvakuutusjärjestelmän uudistamisesta kaipaavat jatkovalmistelua ja neuvotteluja.

Toimittaneet Robert Paul, Pentti Huovinen, Tauno Ekfors, Heikki Joensuu

Terveydenhuollon rahoitusongelmia pohdittiin Lääkäriliiton seminaarissa

Lääkäriliitto järjesti 7.9. terveysviranomaisille ja vakuutuslaitosten edustajille kutsuseminaarin, jossa keskusteltiin terveydenhuollon rahoituskysymyksistä sekä esiteltiin liiton laatima raportti "Valinnanvapaus ja perusturva terveydenhuollossa". Paikallaolijat olivat yksimielisiä siitä, että kansalaisten terveyspalvelut ovat rahan puutteen vuoksi uhattuina, mutta yhteistä ratkaisua ei ongelmaan löytynyt.

Verosuunnittelu kannattaa

Lääkäriliitossa on tämän vuoden alusta lähtien toiminut verotyöryhmä, joka on kartoittanut lääkärien verotukseen liittyviä ongelmia sekä valmistellut verotusta koskevaa tiedotusta ja koulutusta lääkärikunnalle. - Lääkärien tuloista niin suuri osa menee veroihin, että verosuunnittelua koskevan informaation tarjoaminen on tärkeä osa jäsenten edunvalvontaa, korostaa verotyöryhmän puheenjohtaja LL Pekka Saarinen.

TOES-järjestelmä lakkasi Valtionapulaitosten lääkärien edunvalvonta turvattava

Yksityisten valtionapulaitosten noudattama toimiehtosopimusjärjestelmä on lakkautettu ja Lääkäriliitossa valmistellaan parhaillaan näissä laitoksissa toimivien noin 250 lääkärin edunvalvonnan järjestämistä uudelleen. Lääkäriliitto pitää tärkeänä, että toimiehtosopimusjärjestelmään kuuluneiden jäsenten työsuhteen ehdot kyetään jatkossakin turvaamaan.

Työttömien lääkäreiden määrä kasvoi elokuussa sadalla

Työvoimatoimistoihin oli työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautunut elokuun lopussa 561 lääkäriä, joista 351 naisia. Ilmoittautuneiden määrät ikäryhmittäin ja eri työvoimapiireissä näkyvät oheisesta taulukosta. Heinäkuun lopussa työttömiä lääkäreitä oli 461. Puolen vuoden kuluessa määrä on kasvanut runsaalla kahdella sadalla. Uusista työttömistä vajaa puolet on alle 30-vuotiaita ja lähes kolme neljäsosaa alle 35-vuotiaita.

Etiikkakirjan uusi painos nyt myös ruotsiksi

Lääkäriliitto julkaisi vuosi sitten uuden, laajennetun painoksen Lääkärin etiikka -kirjasta, joka nyt on ilmestynyt myös ruotsinkielisenä. Kirjassa tarkastellaan monipuolisesti lääkärin työtä, yhteiskuntasuhteita, oikeuksia ja velvollisuuksia. Uusina asioina toisessa painoksessa käsitellään mm. ympäristökysymyksiin, lasten ja vanhusten kaltoin kohteluun sekä vieraista kulttuureista tulevien potilaiden hoitoon liittyviä eettisiä näkökohtia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030