75743 osumaa

Äitien tupakointi lisääntynyt

Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen Nuorten terveystapatutkimus osoittaa, että 12-16-vuotiaiden nuorten äidit tupakoivat entistä yleisemmin. Äitien tupakointi on lisääntynyt vuodesta 1977 lähtien lähes 10 prosenttiyksikköä; vuonna 1991 äideistä tupakoi 26 %. Samaan aikaan isien tupakointi on jatkuvasti vähentynyt; vuonna 1991 isistä tupakoi 34 %. Molemmat vanhemmat tupakoivat 15 %:ssa perheistä, ja tämäkin osuus on kasvanut vuosien myötä.

Puutiaisen poisto

Lääkärilehden numerossa 16/92 käsitellään sivulla 1614 puutiaisen poistoa, ja mainitaan Ruotsissa valmistettu "punkkipoimija", joka on läpäissyt uutismuurin eräissä Suomen päivälehdissäkin. Toimiihan tämäkin koje, ainakin varsinaisten puutiaisten poistossa, joskin itselläni kokeillessa on ollut vaikeuksia poistaa sen avulla pieniä toukkia ja nymfejä. Yksinkertaisimmin puutiaisen kaikki muodot saadaan poistettua asettamalla hieman kostea sormenpää sen päälle ja liikuttamalla sormea ja punkkia itsepäisesti ympyrässä samaan suuntaan kunnes puutiainen irtoaa.

Peter Wahlberg

Uusi aika, vanhat tavat: sairaalalääkärien lisätyöjärjestelmän syvin olemus

Sairaalalääkäri-lehden numerossa 1/92 esiteltiin sairaalalääkärien lisätyösopimusta. Sen sanottiin edustavan uutta markkinatalouteen kuuluvaa sopimuskulttuuria, "missä työtekijä ratkaisee asiaa omalta osaltaan". Lisätyöjärjestelmä on kaikesta hälystä huolimatta kuitenkin vain tapa sopia ylityökorvauksista. Korvausten määräytymisperusteet paljastavat sopimuksen mitä puhtaimmaksi suunnitelmataloudeksi.

Liian laaja käsikirjaksi

Ruotsalaisten kirjoittajiensa mukaan kirjanen on tarkoitettu taskukokoiseksi käsikirjaksi etenkin avohoidossa päivystäville lääkäreille, mutta myös esimerkiksi puhelinneuvontaa antavan muun hoitohenkilökunnan käyttöön. Kirjan koko on kyllä taskuun sopiva, mutta sivuja on jo lähes 400. Näin kuitenkin päivystäjä tekijöiden mukaan välttyy ottamasta mukaan kassillista erilaisia oppikirjoja toimipaikalleen.

Toimittanut Timo Klaukka

Nyt ajankohtainen opas Lääkäriliitosta: Tulosmittaus terveyshuollossa

Kiristyvä kilpailu resursseista ja tulossa oleva valtionosuusuudistus ovat johtaneet siihen, että terveydenhuollon tulosten mittaus on yhä tärkeämpää. Lääkäriliitto on vastannut ajankohtaiseen haasteeseen laatimalla käsikirjan Tulosmittaus terveydenhuollossa. Siihen on koottu keskeiset käsitteet ja menetelmät tulos-hakuista terveysstrategiaa varten. Oppaassa esitellään sekä suomalaisia että ulkomaisia tulosmittaushankkeita.

STM käynnisti vastahyökkäyksen ensimmäisen aallon

Sosiaali- ja terveysministeriö katsoo hallinnonalansa joutuneen laman maksumieheksi ja maksamaan muiden epäonnistumisista. Ministeriö onkin käynnistänyt "vastahyökkäyksen ensimmäisen aallon" ja tuottanut Sosiaaliturvalla kilpailukykyä -raportin, jossa esitetään ministeriön virkamiesjohdon laskelmat sosiaalimenojen kehityksestä tällä vuosikymmenellä sekä näkemykset keinoiksi, joilla menot pidetään kurissa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030