Ajan­kohtai­sta

Apotti laajeni suunnitellusti

Potilas- ja asiakastietojärjestelmä Apotin laajempi käyttöönotto on mennyt tähän mennessä ilman suuria ongelmia.

Tuomas Keränen
Kuvituskuva 1
Mikko Käkelä

Potilas- ja asiakastietojärjestelmä Apotti laajeni lauantaina suunnitellusti ja ilman suurempia ongelmia, tiedottaa HUS.

Apotti otettiin käyttöön Hyvinkään, Lohja, Länsi-Uudenmaan ja Porvoon sairaanhoitoalueilla, HYKS-sairaanhoitoalueella, Jorvin sairaalassa sekä Naistentautien ja synnytysten ja Psykiatrian yksiköissä.

Käyttöönottoa viikonloppuna johtanut hallinnollinen ylilääkäri Piia Aarnisalo oli tyytyväinen tilanteeseen sunnuntaina iltapäivällä.

– Näin laaja yhtäaikainen käyttöönotto on erittäin iso ja haastava operaatio. Esiin on tullut odotettu määrä itse järjestelmään liittyviä yksittäisiä teknisiä asioita, mutta ne on ratkaistu tai niitä selvitetään parhaillaan. Lisäksi yksiköillä on ollut myös käyttöön liittyviä ongelmatilanteita, joita on kuitenkin kyetty hoitamaan joustavasti, hän kertoo tiedotteessa.

Käyttöönoton tosi paikka on arkena, kun toiminta käynnistyy täydellä teholla. Aarnisalon mukaan tärkeintä on, että sairaalat ja niiden päivystykset toimivat normaalisti.

– Tavoitteemme on, että siirtyminen Apottiin aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa potilaille, ja viikonloppuna tässä on onnistuttu. Ensi viikolla seuraamme tilannetta tiiviisti toiminnan käynnistyessä täydellä teholla.

Lue myös

Apotti on ollut käytössä Vantaalla marraskuusta 2018. Ensin se otettiin käyttöön Peijaksen sairaalassa ja sitten perusterveydenhuollossa. Toukokuussa Apotti otetaan käyttöön lopuissa HUS-sairaaloissa, muun muassa Uudessa lastensairaalassa.

Lastensairaalan päivystyksessä työskentelevä osastonylilääkäri, lastentautien erikoislääkäri Mikael Kuitunen kertoi aiemmin Lääkärilehdessä, että Apotti herättää hänessä pientä pelkoa mutta myös toiveikkuutta. Lastensairaalassa Apotin tuloon on valmistauduttu muun muassa koulutuksilla, tukihenkilöillä ja säännöllisillä johdon tapaamisilla, joihin yksiköt ovat saaneet tuoda esiin erityistarpeitaan ja toiveitaan.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030