1. Lääkärilehti
  2. Ajassa
  3. WHO: Alkoholi tappaa 290 000 eurooppalaista vuodessa
Ajan­kohtai­sta

WHO: Alkoholi tappaa 290 000 eurooppalaista vuodessa

Kulutus ei ole vähentynyt odotetusti.

WHO: Alkoholi tappaa 290 000 eurooppalaista vuodessa Kuva 1 / 1 Kuva: Adobe/AOP

Alkoholinkulutus Euroopassa ei ole laskenut odotetusti, ilmenee Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreesta raportista. Tämä siitä huolimatta, että kaikki maat ovat sitoutuneet toimiin, joilla pyritään vähentämään alkoholin käytön haittoja.

Alkoholinkulutusta mittaava raportti vuosilta 2010–2016 kertoo, että yli 290 000 ihmistä kuolee vuodessa alkoholiin ja sen kulutukseen liittyviin syihin. 30 Euroopan maan tilastot yhteen koonnut raportti kehottaa maita napakampiin toimiin, jotta luku pienentyisi.

Keskimäärin EU:n maissa, Norjassa ja Sveitsissä asuva aikuinen juo viikossa yli kaksi pulloa punaviiniä. Kun laskelmasta poistetaan absolutistit ja alkoholia ennen käyttäneet, niin aikuiset juovatkin keskimäärin yli kolme pulloa punaviiniä viikossa. WHO:n mukaan näin suurella kulutuksella on vakavia vaikutuksia terveydelle.

Lue myös

– Alkoholinkulutus on laskenut monissa Euroopan maissa, mutta hyvä kehitys on pysähtynyt. Poliitikkojen on toteutettava tehokkaaksi tunnettuja strategioita, kuten nostaa alkoholin hintaa, rajoittaa saatavuutta ja kieltää mainonta, jotta suunta muuttuu. Jopa 800 ihmistä päivässä kuolee alkoholista aiheutuviin haittoihin. Meidän täytyy tehdä enemmän, sanoo tiedotteessa WHO:n Euroopan alueen johtaja Zsuzsanna Jakab.

WHO:n raportti löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Kirjoittajat
Tuomas Keränen

Etusivulla juuri nyt

Ajassa
Poikkeusaika ei vähentänyt päivystysleikkauksia

Päivystyskirurgian saatavuus on turvattava myös poikkeusaikoina, osoittaa TAYS:n johtama tutkimus koronakeväältä.

Ajassa
Suomessa aletaan tutkia koronavirusepidemian vaikutusta syöpäpotilaisiin

Tutkimuksessa selvitetään, miten koronavirustartunta vaikuttaa syöpien diagnosointiin, syöpähoitojen aloittamiseen, annettuihin syöpähoitoihin, niiden haittavaikutuksiin sekä potilaiden elämänlaatuun ja elinaikaan.

Ajassa
Avi asetti uhkasakon – Nurmeksen yöpäivystys pitää lopettaa

Määräykseen sisältyy 200 000 euron uhkasakko.

Tieteessä
Laihduttamisyritykset kasvattivat riskiä lihoa ja sairastua tyypin 2 diabetekseen

Alun perin normaalipainoiset laihduttajat lihoivat enemmän 11 vuoden aikana kuin ne normaalipainoiset, jotka eivät laihduttaneet.

Ajassa
Missä maskisuositus viipyy?

Lääkärit suosittelevat Twitterissä suojaamaan maskilla itseään ja muita koronavirukselta.

Ajassa
FinnHELP tarjoaa tukea päivystyksen työntekijöille korona-aikana

- Korona on tehnyt terveydenhuollon ammattilaiset näkyviksi kokonaisina, sanoo Sari Ridell.