Havaintoja lääkärilakosta IV: Lääkärit ja Lääkäriliitto lakon jälkeen (pääkirjoirus SLL 37/2001)
Lakon aikana spekuloitiin ehkä kaikkein eniten mahdollisuudesta sopia lääkärien työehdoista nykyistä laajemmin paikallisesti. Vaikka nämä keskustelut eivät johtaneet mihinkään konkreettiseen lopputulokseen, paikallista sopimista on pidettävänä yhtenä mahdollisena tulevan edunvalvonnan kehityskulkuna. Asiasta eivät lääkärit tietenkään päätä yksipuolisesti, työnantajapuolen kommentteja asiasta ei juurikaan ole julkisuudessa näkynyt. Voisi kuitenkin kuvitella, että työvoiman saannin turvaaminen terveydenhuoltoon – miksei myös muihin julkisiin virkoihin – painaa neuvottelujärjestelmän kehitystä nykyistä hajautuneempiin ja sitä kautta joustavampiin ratkaisuihin.
Toteutuessaan tämä kehitys vaatii Lääkäriliitolta uudelleen järjestäytymistä. On luotava rakenteet, jotka mahdollistavat alueellisen ja jopa työpaikkakohtaisen neuvottelutoiminnan. Nykyisen, keskeisten lääkäriryhmien varaan rakentuneen liiton päätöksentekojärjestelmän ja sitä palvelevan toimiston tehtäviä ja toimintatapoja on muutettava uutta tilannetta paremmin palvelevaksi. Ylisummaan voi arvioida, että niiden nykyinen keskeinen rooli neuvottelujen kulussa vähenee ja toiminta muuttuu paikallisaktiviteetteja tukevaksi. On kuitenkin muistettava, että keskustelua paikallisen ja keskittyneen sopimustoiminnan suhteesta on käyty koko nykymuotoisen virkaehtosopimusjärjestelmän olemassaolon ajan eikä ole realistista uskoa tässä asiassa kovin nopeisiin muutoksiin.
