Käyvätkö yksityinen ja julkinen hoito samalla kukkarolla?

- Niukkojen veromarkkojen priorisointi tulee merkitsemään yhä uusien sairaanhoidon toimenpiteiden siirtämistä kansalaisten kukkarolle. Korvatulehdusten jälkitarkastukset, näppyläkirurgia, silmien taittovikojen arviointi ja terveiden naisten gynekologiset vuosikontrollit eivät kuntien antamalla rahalla mahdu päivystävän akuuttisairaalan palveluvalikoimaan! katsoi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Aki Lindén.

Ulla Järvi

Oppisopimus avuksi EU:n ulkopuolella opiskelleille lääkäreille

EU:n ulkopuolista maista Suomeen tulleiden lääkärien työmahdollisuuksia on ryhdytty tukemaan erityisen kurssin ja oppisopimusjärjestelyjen avulla. Ensimmäisen, vuosi sitten järjestetyn Lääkäriksi Suomeen -kurssin 20 osanottajasta yli puolet on jo saanut toimiluvan ja lääkärinsijaisuuden Suomesta. Kolmas vastaava kurssi alkoi Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa maanantaina.

Heli Mikkola

Havaintoja lääkärilakosta IV: Lääkärit ja Lääkäriliitto lakon jälkeen (pääkirjoirus SLL 37/2001)

Lakon aikana spekuloitiin ehkä kaikkein eniten mahdollisuudesta sopia lääkärien työehdoista nykyistä laajemmin paikallisesti. Vaikka nämä keskustelut eivät johtaneet mihinkään konkreettiseen lopputulokseen, paikallista sopimista on pidettävänä yhtenä mahdollisena tulevan edunvalvonnan kehityskulkuna. Asiasta eivät lääkärit tietenkään päätä yksipuolisesti, työnantajapuolen kommentteja asiasta ei juurikaan ole julkisuudessa näkynyt. Voisi kuitenkin kuvitella, että työvoiman saannin turvaaminen terveydenhuoltoon – miksei myös muihin julkisiin virkoihin – painaa neuvottelujärjestelmän kehitystä nykyistä hajautuneempiin ja sitä kautta joustavampiin ratkaisuihin. Toteutuessaan tämä kehitys vaatii Lääkäriliitolta uudelleen järjestäytymistä. On luotava rakenteet, jotka mahdollistavat alueellisen ja jopa työpaikkakohtaisen neuvottelutoiminnan. Nykyisen, keskeisten lääkäriryhmien varaan rakentuneen liiton päätöksentekojärjestelmän ja sitä palvelevan toimiston tehtäviä ja toimintatapoja on muutettava uutta tilannetta paremmin palvelevaksi. Ylisummaan voi arvioida, että niiden nykyinen keskeinen rooli neuvottelujen kulussa vähenee ja toiminta muuttuu paikallisaktiviteetteja tukevaksi. On kuitenkin muistettava, että keskustelua paikallisen ja keskittyneen sopimustoiminnan suhteesta on käyty koko nykymuotoisen virkaehtosopimusjärjestelmän olemassaolon ajan eikä ole realistista uskoa tässä asiassa kovin nopeisiin muutoksiin.

Lahden terveyskeskuslääkäreille ylimääräiset korotukset

Uuden lääkärisopimuksen mukaisten korotusten lisäksi maksettava Lahti-lisä vaihtelee noin 2 000 markasta noin 2 500 markkaan. Lisä tuli voimaan syyskuun alusta alkaen. Terveyskeskuksen ylilääkärin uusi peruspalkka on uuden lääkärisopimuksen ja Lahti-lisän jälkeen noin 24 600 markkaa, apulaisylilääkärin noin 22 600, terveyskeskuksen erikoislääkärin palkka noin 19 200 markkaa ja yleislääkärin noin 18 200 markkaa.

Helsinki aikoo purkaa lakon aikana syntyneet jonot ostopalveluilla

Jonojen purkamisesta ovat tehneet tarjouksensa mm. HUS, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Satakunnan sairaanhoitopiirit, Reumasäätiön sairaala, Orton, Mehiläinen sekä Eiran sairaala. Vastaukset tarjouspyyntöihin käsittelee ja potilasryhmät valikoi lääninlääkäri Arto Alanko, joka on vuoden loppuun asti virkavapaalla lääninlääkärin tehtävistä. Alanko aloitti työnsä viime perjantaina, jolloin tarjouksien jättöaika meni umpeen. Hallinnolliset päätökset asiassa tekee terveysviraston toimitusjohtaja Matti Toivola.

Lääketieteen johtavat lehdet Internetin kautta kehitysmaihin

WHO ja kuusi lääketieteen alan suurinta kustantajaa pyrkivät parantamaan kehitysmaiden tutkijoiden mahdollisuutta seurata alan tieteellisiä julkaisuja. Lähes tuhat lääketieteen julkaisua on tulevaisuudessa kehitysmaiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten saatavilla Internetissä lähes tai kokonaan ilmaiseksi. Ensi vuoden alusta alkava kokeilu kestää kolme vuotta, ja se koskee sataa maailman köyhintä maata.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030