Kommentti

Päätä mistä luovut

Ruuhkavuodet ovat ilmentymä yritykselle kantaa kaikkea vanhaa mukanaan elämänvaiheesta toiseen.

Marika Kandell
Kuvituskuva 1

Päivystäminen. Erikoistumispalvelujen ketju. Lapset. Harrastukset. Koira. Koiran harrastukset. Autolaina. Väitöskirja ja talonrakennusprojekti. Syksy ja haravointisavotta. Saitko joi ruuhkavuosibingon? Ainiin, puoliso pääsi unohtumaan – kerta ei ole ensimmäinen.

Läheiseni, kollega, on todennut elämän olevan luopumista. Ensimmäisiä kertoja aiheesta keskutellessamme koin näkemyksen kovin pessimistisenä. Eikö olisi paljon mukavampaa ajatella elämän olevan saamista? Maailma on täynnä vielä oppimattomia taitoja, saavuttamattomia menestysaskelia ja kokemattomia hetkiä. Miksi kaiken sen äärellä keskittyisi luopumiseen?

Valmistumiseni molemmin puolin päädyin monen kollegan tavoin takomaan päivystysrautaa minkä ehdin. Se oli adrenaliinihuumaa ja ajokilometrejä. Tekemisen puute ei iskenyt keikkafirmojen repiessä kilpaa töihin. Yhä edelleen alan työtilanne mahdollistaa itsensä työllistämisen vaikka vuorokauden jokaiseksi minuutiksi. Itse kuitenkin lopetin takomisen hyvän syyn ilmaantuessa näköpiiriin: tulin raskaaksi. Jos en omista neuroneistani valvomisputkissa niin piitannutkaan, niin lapseni kehitysympäristöstä kylläkin.

Muutaman samoja polkuja kulkeneiden ja sittemmin työtahtia löyhentäneiden kollegoiden kanssa olemme jälkikäteen miettineet, oliko siinä takomisen määrässä mitään järkeä. Esittäessään tällaisen kysymyksen tulee kuitenkin unohtaneeksi, ettei ilman tuota ajanjaksoa voisi moista kysyä lainkaan. Silloin mahdollistettiin tämän päivän tulevaisuus. Itselleni se on tarkoittanut lapsiperheaikaa, jona molemmat vanhemmat ovat voineet olla joustavasti kotona.

Länsimaiseen kulttuuriin ei juuri kuulu siirtymäriittejä. Emme tee selkeää eroa uusien ja vanhojen vaiheiden välille. Lopulta löydämme itsemme tilanteesta, jossa elämässämme on paljon sinänsä harkitusti hankittuja ja ainakin lähtökohtaisesti nautintoa tuovia asioita, mutta jotenkin arki tuntuu ahtautuneen. Kun on kaikkea hyvää, on vaikea määrittää, mikä on vialla. Ruuhkavuodet ovat ilmentymä yritykselle kantaa kaikkea vanhaa mukanaan elämänvaiheesta toiseen.

Lue myös

Jännittää, mutta sanon sen ääneen kuitenkin: erikoistuminen ei itse asiassa ole pakollista. Lapsiluku voi olla nolla tai yksi. Omakotitalosta voi muuttaa kerrostaloon. Pankin tarjoamaa maksimaalista lainaa ei ole pakko ottaa eikä jokaisessa koulutuksessa ole pakko käydä. Jos ajatuskin luopumisesta tai siirtämisestä tuntuu mahdottomalta, asioista on tietenkin ok pitää kiinni. Tärkeistä asioista on pidettävä hyvä ote – mutta vain niistä.

Huomaan lähestyneeni läheiseni ajatuksia: Elämän on oltava luopumista. Se on saamisen elinehto. Olennaista onkin tämä: on valittava, mistä luopuu. Ellei sitä tiedostaen tee, tulee luopuneeksi jostain, tärkeästäkin, huomaamattaan – kuten puolisosta tai arjesta, joka ei tunnu ahtaalta.

Sähköpostiini kilahtaa kysymys paluusta vanhaan päivystyspisteeseeni. Sisälläni läikähtää – juuri siinä pisteessä olen kokenut monet työni antoisimmat hetket. Harkitsen hetken ja suljen viestin. Pidän mielummin muistot noista hyvistä hetkistä kuin luovun siitä, mitä minulla on nyt ja mitä näen edessäni.

Aika päivystysraudalle on oikeampi jollekin toiselle.

Kirjoittaja on tamperelainen erikoistumaton lääkäri ja eläkkeellä olevan harrastuskoiran omistaja.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030