Huumeet - maailmanlaajuinen ongelma

Kansainvälinen yhteistyö huumeongelman torjumiseksi käynnistyi jo tämän vuosisadan alussa. Viime vuosikymmeninä maailman huumetilanne on muuttunut ratkaisevasti, kun markkinat ovat laajentuneet, tuotannosta on tullut tärkeä elinkeino ja jalostus on kasvanut teollisiin mittoihin. Huumeongelmaa tuskin pystytään poistamaan - realistisempi tavoite on sen rajoittaminen mahdollisimman vähäiseksi. YK:n johtama kansainvälinen ehkäisytyö suuntautuu sekä tuottajamaihin että käyttäjämaihin. Kansainvälisten huumausainesopimusten valvonta tai todellisten vaihtoehtojen tarjoaminen huumekasvien viljelylle eivät kuitenkaan kaikkialla onnistu.

Jukka Sailas, Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Suomen huumestrategia ja huumeiden käyttäjien hoitojärjestelmät

Huumausaineiden käyttö, haitat ja niihin liittyvä rikollisuus ovat 1990-luvulla selvästi lisääntyneet, vaikka Suomi erottuu edelleen enimmäkseen edukseen eurooppalaisessa vertailussa. Huumeiden käyttäjiä hoidetaan sekä sosiaali- että terveydenhuollon palveluissa ja erilaisia hoitomuotoja on paljon. Niistä pitäisi räätälöidä yksilöllisiä hoitokokonaisuuksia, mutta riittävän monipuolisten ja pitkäjännitteisten hoitojen järjestämisessä on ongelmia. Valtioneuvoston tuore huumausainepolitiikkaa käsittelevä periaatepäätös sisältää toimenpide-ehdotukset, jotka koskevat huumeiden käytön ehkäisyä, käyttäjien ja heidän läheistensä hoitoa sekä valvontatoimia. Tulossa on myös laaja tutkimusohjelma Huumeet 2000-luvun Suomessa.

Terhi Hermanson, Tapani Sarvanti

Huumehaittojen vähentäminen

Raitistumisen asettaminen huumeiden käyttäjän hoitotavoitteeksi voi olla epärealistista ja hyödytöntäkin. Huumeiden käytön haittojen vähentämisellä tarkoitettaan toimintakokonaisuutta, jossa laittomia aineita edelleen käyttävää narkomaania autetaan työskentelemään saavutettavissa oleviin välitavoitteisiin. Hoito auttaa vähentämään monia huumeiden käytön haittoja. Haittojen vähentäminen on ajankohtaista Suomessakin.

Pekka Heinälä

Heroinisteja hoidetaan Sveitsissä heroiinilla

Sveitsin terveysministeriö järjesti maaliskuussa 1999 Bernissä kolmepäiväisen symposiumin, joka käsitteli heroinistien hoitoa heroiinia apuna käyttäen. Loppupäätelmänä oli, että heroinistien hoito on vaikeaa ja että hoidon valintaa ohjaavat myös poliittinen tilanne ja asenneilmapiiri. Hoidettaessa heroinisteja heroiinilla on haittojen minimointi-ajattelu maksimissaan. Kyse on tutkimusvaiheessa olevasta hoidosta, joka nykytietojen valossa ei näytä järkevältä. Suomeen heroiinihoitoa ei kannata ajatellakaan.

Terhi Hermanson

Huumerikollisuus Suomessa

Huumausainerikollisuudessa tapahtui olennainen käänne huonompaan suuntaan 1980-luvun lopulla, kun huumekauppiaat vastasivat lisääntyneeseen kysyntään ennalta arvaamattomalla teholla. Lainvalvontapuolella muutokset olivat todettavissa reaaliajassa, vaikka tilastoissa ne näkyivät vasta muutaman vuoden viiveellä.

Paavo Selin

Huumepotilaan psykososiaalinen tuki vieroituksessa ja kuntoutumisessa

Huumepotilaan hoidossa tulee alusta lähtien arvioida psyykkisten ja fyysisten riippuvuusongelmien ja muiden psykiatristen poikkeavuuksien ohella psykososiaalisen tuen tarvetta. Huumekierteeseen joutuneen sosiaalinen syrjäytyminen on vaikea-asteisempaa kuin esimerkiksi alkoholiongelmaisten. Huumeiden käyttöön liittyvät henkilöt ovat käytännössä usein ainoa ihmissuhdeverkosto. Vieroitus ja irrottautuminen tästä verkostosta onnistuu harvoin ensi kerralla, varsinkin jos vieroitushoidon jälkeen ensimmäisenä vastassa ovat huumevelat. Kaikissa kontakteissa huumeriippuvaisiin olisi pyrittävä rakentamaan luottamusta hoitojärjestelmään. Vaikkei motivaatio heti riittäisi hoitoon, kynnys uuteen yhteydenottoon madaltuu, kun hoitosuhteelle on tehty pohjatyötä.

Antti Holopainen

Miten totean potilaan huumeidenkäytön

Lääkärit tarvitsevat tietoa ja menettelytapoja voidakseen auttaa huumeita käyttäviä potilaitaan ja toisaalta välttääkseen hyväksikäytön. Pitäytymällä yleisesti hyväksytyn ammatillisen auttamisen rajoissa lääkäri voi omalta osaltaan edistää huumeongelmien hoitoa. Pyrkimyksenä on, että kielteinen suhtautuminen huumeisiin ei sävyttäisi suhtautumista potilaisiin. Potilaat tarvitsevat sekä tietoa hoitopalveluista että rohkaisua, sillä huumeriippuvuuden syvetessä usko omaan toipumiseen vähenee.

Riitta Alaja

Huumeriippuvuuden patofysiologia

Alkoholi- ja huumeriippuvuuden aiheuttamia primaarisia vaikutuksia ja muutoksia elimistössä tunnetaan kokeellisten töiden perusteella melko hyvin, vaikkakin tarkemmat aivomekanismit, muutosten pysyvyys ja uuden tiedon hyödyntäminen hoidossa vaativat vielä tutkimusta ja uusia oivalluksia. Dopamiini on keskeinen aivojen välittäjäaine riippuvuuden neurokemiassa, mutta yksistään dopamiinijärjestelmän muutokset eivät selitä kaikkia yksilöiden välisiä huumeriippuvuuden eroja. Geneettisen alttiuden merkitys on tullut yhä selvemmin esiin, joskin aina tarvitaan mahdollisuus huumeille altistumiseen sopivassa ympäristössä.

Esa R. Korpi

Anestesia opioidiriippuvaisten vieroituksessa

Huumeongelmaisten kiinnittäminen hoitoon on osoittautunut vaikeaksi. Osa vahvasti opioidiriippuvaisista pelkää voimakkaita fyysisiä vieroitusoireita. Alkuun pääsemiseksi on näissä tilanteissa yhtenä vaihtoehtona käytetty anestesiassa tapahtuvaa vieroittamista. Ensimmäiset anestesiavieroitushoidot Tampereella ovat teknisesti onnistuneet hyvin. Lisää kokemuksia ja tutkimusnäyttöä kuitenkin kaivataan siitä, miten lyhyen hoidon jatkoksi pystytään nivomaan pitkäjänteinen, kuntouttava jatkohoito.

Kaija Seppä, Seppo Kaukinen, Olli-Pekka Mehtonen

Huumeriippuvuuden korvaushoito

Huumeriippuvuudesta aiheutuvien kärsimysten ja haittojen vähentämiseksi kehitetyssä korvaushoidossa annetaan lääkkeenä samaa tai samantapaista ainetta, josta potilas on riippuvainen - nikotiiniriippuvuuden nikotiinikorvaushoito näyttää ajatukseltaan samantapaiselta kuin huumeiden käyttäjien korvaushoidot. Suomessa on mahdollista ainoastaan opioidiriippuvuuden hoito eräillä lääkeaineilla, joista käytännössä yleisin on metadoni. Korvaushoidon eettisestä perustasta on käyty paljon keskustelua. Kokemukset hoidon tuloksista tukevat kuitenkin ajatusta riittävän hoidon tarpeellisuudesta.

Carola Fabritius, Veikko Granström