Lääkäriliitolle tunnustusta ydinaseita vastustavasta työstä Kampanjan tavoitteena on, että Suomen uusi hallitus allerkirjoittaisi ydinasekieltosopimuksen. Tiiamari Pennanen Liitto toimii 2.4.2019 Kommentteja
Nivelrikon kehittyminen voidaan ennustaa tietokonemallinnuksen avulla Painonpudotuksen havaittiin hidastavan nivelrikon etenemistä, selviää väitöstutkimuksesta. Tuomas Keränen Uutiset 2.4.2019 Kommentteja
Odotusajat sairaaloihin ovat pidentyneet Viime joulukuussa yli puoli vuotta kiireettömään hoitoon odottaneita oli lähes 500 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tuomas Keränen Ajankohtaista 1.4.2019 Kommentteja
Vastaanotolla kaikki lähtee liikkeelle kommunikaatiosta Lääkäri ei voi enää olla auktoriteetti valkoisen takin takana. Tuomas Keränen Uutiset 1.4.2019 Kommentteja
HUS:n yhteispäivystys ei kiinnosta yleislääkäreitä Syinä ovat kuormittava päivätyö, aktiivivapaiden menetys ja pienempi palkka. Anne Seppänen Ajankohtaista 1.4.2019 Kommentteja
Hematologeista on pulaa KYS:n erityisvastuualueella Joensuuhun on etsitty hematologian erikoislääkäreitä vuosien ajan, sanoo Itä-Suomen yliopiston professori Esa Jantunen. Tiiamari Pennanen Ajankohtaista 1.4.2019 Kommentteja
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajan virkaa haki 15 henkilöä Johtaja valitaan 10. kesäkuuta. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 1.4.2019 Kommentteja
Alkuvuodesta uskalsin – Ratkaisuni on herättänyt valtavasti kysymyksiä, kirjoittaa Marika Kandell. Marika Kandell Kommentti 1.4.2019 Kommentteja
Uusi käytäntö vähentää yläraajaturvotuksen riskiä rintarauhaskirurgiassa Huomattava osa rintasyöpäpotilaista välttyy HUS:ssa kainalon tyhjennykseltä, vaikka vartijasolmukkeissa olisi metastaaseja. Hertta Vierula Ajankohtaista 29.3.2019 Kommentteja
Vuoden Työterveysteko -palkinto Raija Kerättärelle Työterveyslääkäri Raija Kerätär Oulusta saa Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry:n palkinnon. Ulla Toikkanen Ajankohtaista 29.3.2019 Kommentteja
Kuka päättää hoitoon pääsystä? Terveydenhuolto Kuka päättää hoitoon pääsystä? Transihmisten terveydenhuollosta käydyssä keskustelussa kohtaavat etiikka, tiede ja politiikka. Mitä lääkärin tulisi tietää? Avoin artikkeli
Älä oleta potilaan sukupuolta Terveydenhuolto Älä oleta potilaan sukupuolta Asiantuntijat kertovat, kuinka sukupuolivähemmistöön kuuluva potilas kannattaa kohdata vastaanotolla: lähtökohtana on ottaa ihmisen kokemus vakavasti. Avoin artikkeli
Tieteen ja toivon rajalla Pääkirjoitus Tieteen ja toivon rajalla Tiede on ajattelun eliksiiriä, vastamyrkkyä populismille. Tiede tai sen soveltaminen ei kuitenkaan ole arvovapaata, kirjoittaa Heidi Ekdahl. Avoin artikkeli
Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Terveydenhuolto Hoidon tarvetta saattaa pian arvioida tekoäly Lääkäriliiton erityisasiantuntijan mukaan hallituksen esityksessä on yhä ongelmia: ”Tässä ajatellaan hoidon tarpeen arvion olevan yksinkertainen asia, joka voidaan automatisoida.” Avoin artikkeli
Agility on tapa nollata aivot Suosittelen Agility on tapa nollata aivot – Parasta on hauskanpito yhdessä rakkaan nelijalkaisen kanssa, kertoo Noora Kauranen.
Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Tiede Uusi hoitopolku ohjaa autismitutkimuksia Pirkanmaalla Lasten ja nuorten diagnostiikka on nyt tasalaatuista ja yhdenvertaista.