21102 osumaa

Tee-solu - sananmukaisesti

Solusitoisesta immuniteetista vastaavien T-lymfosyyttien joukossa on vähemmistönä gammad-T-soluja. Ne ovat tyypiltään ja toimintatavoiltaan poikkeavia eikä niiden puolustussektori ole oikein selvillä. Niiden ajatellaan osallistuvan ensi linjan puolustukseen, ennen kuin varsinaiset spesialistisolut ehtivät hätiin. Se mitä gammad-T-solut tunnistavat, on paljolti hämärän peitossa, mutta uusi havainto osoittaa niiden tunnistavan alkyyliamiineja, aktivoituvan niistä ja ryhtyvän lisääntymään. Kiinnostavaa tässä on se, että alkyyliamiineja erittävät monet bakteerit. gammad-T-solujen onkin todettu lisääntyneen infektioissa. Kasveissakin on alkyyliamiineja, kuten omenien butyyliamiini ja viinien isoamyyliamiini. Tee tuottaa runsaasti etyyliamiinia, joka osoittautui erittäin tehokkaaksi aktivaattoriksi. Onkohan sattuma, että teen, omenan ja viinin sanotaan vähentävän verisuonitautien riskiä. Vihreällä teellä on myös syöpää vähentävä maine.

Heikki Arvilommi

Eosinofiilinen bronkiitti ja pitkittynyt yskä

Eosinofiilisena bronkiittina on (ainakin toisinaan) pidetty sairautta, jossa esiintyy yskää ja yskösten eosinofiliaa, muttei astmaan sopivia hengitystoimintojen häiriintymiä. Englannissa selvitettiin näiden potilaiden osuutta pitkittynyttä yskää sairastavien joukosta sekä sitä, reagoiko oireisto inhalaatiosteroidihoitoon. Mukaan otettiin kahden vuoden aikana pitkittyneen yskän takia leicesteriläisessä sairaalassa tutkitut 91 potilasta. Eosinofiilinen bronkiitti diagnosoitiin, jos ei todettu hengitystieobstruktion vaihteluun sopivaa oireistoa, spirometria-arvot olivat normaalit, PEF-arvojen vaihtelu oli tavanomaista sekä metakoliini-inhalaatioaltistuksen tulos oli normaali (ei siis esiintynyt bronkiaalista hyperreaktiviteettia) ja toisaalta ysköksissä tuli olla eosinofiileja vähintään 3 %.

Hannu Puolijoki

Mitraaliläppäprolapsitaudin oikeat kasvot

Barlow'n oireyhtymä eli mitraaliläpän prolapsi kuvattiin yli 30 vuotta sitten. Tähän läppämuutokseen on liitetty suuri joukko sairausriskejä, kuten aivoembolia, bakteeriendokardiitti ja jopa äkkikuolema. Tilaa on raportoitu esiintyvän etenkin nuorilla, hoikilla ja muuten terveillä naisilla, joten huoli potilaasta on suuri, jos lääkäri toteaa mitraaliprolapsiin sopivan auskultaatiolöydöksen (mitraalialueen loppusystolinen sivuääni ja klik). Mitraaliläppäprolapsista on opittu paljon uutta ja New England Journal of Medicine -lehdessä on nyt julkaistu kaksi uutta tutkimusta ynnä pääkirjoitus aiheesta. Kliinikolle löytyy kultajyviä.

Robert Paul

16 000 päiväannosta tsanamiviiria esti 16 kuumeista influenssaa

Kun uudesta lääkkeestä ruvetaan keskustelemaan maan valtalehden yleisönosastossa jo ennen sen rekisteröimistä, voisi olettaa jotakin merkittävää olevan tulossa. Influenssavirusten neuraminidaasia estäviä entsyymejä on kliinisissä kokeissa ainakin kolme, ja Lääkelaitoksen virkamiesten reaktiossa voisi nähdä vaikkapa pelkoa uuden rahareiän ilmaantumisesta. Influenssaa ei ole saatu kuriin rokotteilla sen paremmin kuin amantadiinilla tai rimantadiinillakaan. Muuntautumisen mestarivirus on jokavuotinen kiusa ja merkittävä tappaja, ja seuraava pandemia vuosi vuodelta lähempänä. Rokotteet ovat parhaimmillaankin aina myöhässä, ja amantadiiniin liittyy sivuvaikutusten lisäksi resistenssiongelmia.

Seppo Yt Junnila

A five-year follow-up study of patients with coronary artery bypass grafting

Sepelvaltimoiden ohitusleikkausten määrä on yli kolminkertaistunut Suomessa viimeisten 10 vuoden aikana, vakiintuen viime aikoina tasolle 4 500 vuodessa. Leikkaus vähentää rintakipuoireita, parantaa suorituskykyä ja prognoosia paremmin kuin lääkehoito. Mikäli sepelvaltimotaudin riskitekijöihin ei puututa leikkauksen jälkeen aggressiivisesti, etenee ateroskleroosi kuitenkin sepelvaltimoissa ja laskimo-ohitteissa, ja leikkauksella saavutettu hyöty voi vähetä myöhemmin.

Kari Korpilahti

Mechanical loading, unloading and bone

Osteoporoosi eli luukato ja siitä seuraava luiden murtumisriskin lisääntyminen on yksi länsimaisten yhteiskuntien voimakkaimmin lisääntyvistä kansanterveydellisistä ongelmista. Alhainen luiden mineraalimäärä on nykykäsityksen mukaan eräs keskeisimmistä vanhusten osteoporoottisten murtumien riskitekijöistä. Luiden mineraalimäärä ja rakenne (ja sitä kautta luun lujuus) määräytyy perimän, fyysisen kuormituksen, ravintotekijöiden ja hormonien yhteisvaikutuksen tuloksena. Vaikka eri tekijöiden keskinäinen vaikutussuhde on epäselvä, on fyysisen kuormituksen merkitys luustolle ilmeisen keskeinen, koska kuormituksen puuttuminen johtaa merkittävään luiden haurastumiseen, jota ei voida ehkäistä millään tunnetulla ravitsemuksellisella tai hormonaalisella keinolla. Liikunta vaikuttaa molempiin luun mineraalipitoisuutta keskeisesti sääteleviin prosesseihin; luun uudismuodostukseen (formaatio) ja hajoittamiseen (resorptio), lisäten luun formaatiota ja hidastaen resorptiota. Iästä riippuen liikunnan vaikutus ihmisen luustoon on joko luumassaa lisäävä (kasvuikäiset) tai sitä säilyttävä (aikuiset).

Teppo Järvinen

Markers of coeliac disease latency

Keliakian esiintyvyyden arvioidaan olevan maassamme jopa 1:100. Keliakian kliininen kuva on muuttunut viime vuosien aikana. Klassinen keliakia, jonka taudinkuvaan kuuluvat ripulitaipumus, löysät ulosteet, oksentelu ja painonlasku, on käynyt melko harvinaiseksi. Tauti voi olla piilevä eli oireeton tai oireet voivat olla vaihtelevia ja hyvin lieviä. Keliakia voi olla myös ns. latentti. Latentissa taudin vaiheessa potilaalla on normaali ohutsuolen limakalvon nukkarakenne, mutta limakalvolta saattaa löytyä markkereita, jotka kertovat keliakian olevan kehittymässä. Myöhemmin näillä potilailla uudessa näytteessä havaitaan ohutsuolessa keliakialle tyypillinen villusatrofia ja kryptahyperplasia. Latentin keliakian diagnoosi voidaan siis asettaa vasta jälkikäteen.

Sari Iltanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030