21102 osumaa

Kansanterveyslaitoksen suositus influenssarokotteen käytöstä syksyllä 1999

Pian on taas aika järjestää lääketieteellisten riskiryhmien vuotuiset influenssarokotukset. Kansanterveyslaitos on lähettänyt oheisen lääketieteellisten riskiryhmien rokotuksia koskevan suosituksen terveyskeskuksiin ja lähettää näille syyskuussa viimevuotista käyttöä vastaavan määrän maksuttomiin rokotuksiin käytettävää rokotetta ilman eri pyyntöä. Rokotteen koostumus on periaatteessa sama kuin viime vuonna, mutta rokotuksissa tulee käyttää tänä vuonna tuotettuja valmisteita. Rokotuksen käyttöaiheet ovat ennallaan.

Tapani Hovi, Tapani Kuronen, Kansanterveyslaitoksen Rokotussuositustyöryhmä

Kohdunkaulan syövän vaaratekijät

Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus pieneni tehokkaiden joukkotarkastusten ansiosta Suomessa aina vuoteen 1991 asti, mutta sen jälkeen kohdunkaulan levyepiteelisyövän ilmaantuvuus on kasvanut. Syitä kohdunkaulan syövän uuteen tulemiseen voivat olla muutokset terveyskäyttäytymisessä, vaaratekijöiden yleistyminen ja terveydenhuollossa laman aikana tapahtuneet muutokset. Nuorena aloitetut yhdynnät ja seksipartnerien suuri määrä ovat levyepiteelisyövän ja sen esiasteiden tärkeimmät vaaratekijät. Myös miehen lukuisat seksipartnerit lisäävät riskiä. Yhteinen nimittäjä näille vaaratekijöille on ihmisen papilloomavirus- eli HPV-tulehdus. Kohdunkaulan syövän yleistyminen erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä on herättänyt kysymyksen ehkäisypillerien yhteydestä syövän syntyyn. Todellisena vaaratekijänä voidaan pitää myös sitä, ettei Papa-kokeissa käydä. Papa-kokeen tärkeyttä tulisikin korostaa entistä enemmän halpana henkivakuutuksena, jotta kohdunkaulan syöpä pystyttäisiin löytämään jo esiastevaiheessa.

Merja Yliskoski, Marjo Tuppurainen

Virtsakivikohtauksen diagnosointi ja hoito

Virtsakivikohtaus on varsin tavallinen ongelma päivystysvastaanotolla. Diagnoosiin on useimmiten helppo päästä yksinkertaisillakin välineillä. Osa potilaista voidaan mainiosti hoitaa avoterveydenhuollossa, sillä pienet kivet poistuvat yleensä itsestäänkin. Jos kuitenkin kivi on kookas tai niitä on molemmilla puolilla tai jos oireet ovat erityisen voimakkaat, potilaat on syytä toimittaa nopeasti erikoissairaanhoitoon. Myös raskaana olevat kivipotilaat ja potilaat, joilla on vain yksi munuainen, kuuluvat erikoissairaanhoitoon.

Pekka Hellström, Saija Vuolio, Kari Forsman, Valtteri Myllylä

Nivelreumapotilaiden ranneluudutusten ja lonkan tekonivelleikkausten toteutuksissa suuret aluevaihtelut

Katsauksemme perustuu Stakesin poistoilmoitusrekisterin pohjalta tehtyyn selvitykseen, joka kuvaa reumapotilaiden hoidon toteutumista vuonna 1996. Suuria alueellisia vaihteluja esiintyi eri sairaanhoitopiirien välillä, kun tutkittiin reumaleikkausten (ranteen luudutus ja lonkan tekonivelkirurgia) suoritelukuja. Ranteen luudutusten suoriteluvut kuvaavat ilmeisesti paremmin reumakirurgian saatavuutta maassa kuin lonkan tekonivelleikkaukset, joiden suorittajina voi olla myös vähemmän reumakirurgista kokemusta omaava ortopedi.

Eero A. Belt, Markku J. Kauppi, Hannu J. Kautiainen, Matti U.K. Lehto

Lyhyesti: Penisilliiniresistenssin kliininen merkitys

Pneumokokkien resistenssi penisilliiniä kohtaan on monessa maassa yleistynyt nopeasti. Uruguayssa ja Argentiinassa selvitettiin retrospektiivisen kohorttitutkimuksen avulla resistenssin käytännön merkitystä pneumonian ja sepsiksen hoidossa. Potilaita, joilta eristettiin pneumokokki, oli yhteensä noin 200. Bakteerikannoista noin 20 % oli penisilliinille resistenttejä ja lisäksi 20 %:lla penisilliininsieto oli lisääntynyt. Mikrobin lääkeherkkyydellä ei kuitenkaan ollut vaikutusta potilaan paranemiseen tai hänen saamiinsa komplikaatioihin, edes niissä tilanteissa, joissa eristetty bakteerikanta oli penisilliinille resistentti ja lääkityksenä oli penisilliini tai ampisilliini.

Per Ashorn

Lyhyesti: Mitä lehtiä lastenlääkärin tulee lukea?

Selvittääkseen, mistä lastenlääkäri varmimmin löytää perusteet kliinisille hoitovalinnoilleen, kanadalaistutkijat kävivät läpi Cochranen systemaattisten katsausten tietokannan uusimman version sekä Yhdysvaltain ja Kanadan lastenlääkäriyhdistysten uusimmat asiantuntijasuositukset. Selvästi useimmin katsauksissa ja suosituksissa viitattiin Pediatrics-lehdessä julkaistuihin tutkimuksiin. Muita usein referoituja lehtiä olivat Archives of Diseases of Childhood, British Medical Journal, Journal of the American Medical Association, Journal of Pediatrics, Lancet ja New England Journal of Medicine. Näitä lastenlääkärin ainakin kannattanee lukea. Huomatkaa julkaisufoorumi!

Per Ashorn

Keuhkosyövän seurannan kustannustehokkuus

Brasiliassa tutkittiin keuhkosyövän kahden seurantajärjestelmän kustannustehokkuuden eroja. Toisessa potilaat kävivät tiukasti ohjelmoiduilla seurantakäynneillä, jotka sisälsivät labotarorio- ja röntgentutkimuksia, ja toisessa seuranta perustui pelkästään potilaiden oireisiin. Mukana oli 130 ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavaa, joille oli tehty täydellinen kasvaimen resektio kirurgisesti. Leikkauksenjälkeisen tavanomaisen kahden vuoden seurannan päätyttyä potilaat jaettiin tiukan jatkoseurantajärjestelmän piiriin (67 potilasta) ja oirepohjaiseen seurantaan (63 potilasta) ja seurannan aiheuttamat kulut rekisteröitiin.

Hannu Puolijoki

Välikorvatulehdus - steroidilääkityksen uusi käyttöaihe?

Suun kautta otettavia kortikosteroideja on menestyksekkäästi käytetty yhden jos toisenkin taudin hoidossa. Turkulais-helsinkiläinen tutkijaryhmä tuumaili, että niistä voisi olla hyötyä korvatulehduksenkin paranemisessa, antibioottihoidon lisänä. Logiikka on se, että vaikka mikrobilääke tappaisi nopeastikin korvassa olevat bakteerit, elimistön oma puolustusreaktio, siis tulehdus, jää vielä joksikin ajaksi vaivaamaan potilasta. Niinpä tehokas tulehduksenvastainen lääkitys, kuten suun kautta otettava steroidi, voisi nopeuttaa potilaan paranemista.

Per Ashorn

Rautaa keittopadasta

Raudanpuuteanemia on maailmanlaajuisesti erittäin suuri ongelma. Monessa kehitysmaassa jopa puolet lapsista ja naisista ja neljännes miehistä kärsii tästä ravitsemushäiriöstä. Lapsilla raudanpuuteanemiaan liittyy usein kasvuhäiriö, joskin näiden kahden tilan syy-seuraussuhde on epäselvä, sillä samoilla lapsilla on usein muidenkin ravinto-aineiden puutoksia. Kausaalisuhteen epäselvyyden takia raudanpuuteanemialle ei ole tiedetty optimaalista ehkäisy- tai hoitostrategiaakaan.

Per Ashorn

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030