21102 osumaa

Käytetäänkö inhaloitavia steroideja COPD:n hoidossa turhaan?

Inhaloitavat steroidit ovat vakiinnuttaneet asemansa astman perushoitona. Viime vuosina niiden käyttö on lisääntynyt myös keuhkoahtaumataudin eli kroonisen obstruktiivisen keuhkosairauden (COPD) hoidossa. Tämä on perustunut lääkkeiden osin kokeellisesti osoitettuun tehoon limanerityksen ja yskän vähentäjinä, mutta edelleen on ollut epäselvää, onko steroideista hyötyä keuhkoahtaumataudin ennusteen tai hengitystoiminnan parantamisen kannalta.

Hannu Puolijoki

Paras on hyvän vihollinen suturaatioissakin

Hollantilainen kirurgiryhmä kehitti sinnikkään tutkimus- ja kokeilutyön tuloksena laparotomiaviiltoon uuden sulkutekniikan. Tavallisen jatkuvan ompeleen sijaan he ompelivat kaksi ommelta vierekkäin pitkin haavan reunaa, jolla haavan reunojen pitävyys parani merkittävästi, koska intra-abdominaalisen paineen vaikutus ei välittynyt yhtä voimakkaasti. Alkuun kaikki näytti hyvältä - leikkaushaava oli tukevasti kiinni ja ensimmäiset päivät leikkauksen jälkeen sujuivat potilailta melko mukavasti.

Robert Paul

Bakteerien lipidi A:han iskeviä lääkkeitä vihdoinkin näkyvissä

Gramnegatiivisia bakteereita ympäröi ulkokalvo, joka suojaa niitä monilta haitallisilta aineilta, mm. antibiooteilta. Ulkokalvon keskeisin rakenneosa on lipopolysakkaridi, jota myrkyllisyytensä vuoksi sanotaan myös endotoksiiniksi. Endotoksiinin ytimessä sijaitsee koko molekyyliä koossa pitävä ja sen myrkyllisyydestä vastaava lipidi A. Häiritsemällä lipidi-A:n synteesiä lipopolysakkaridia ei synny, ulkokalvosta ei tule kunnollista ja bakteerit kuolevat.

Matti Viljanen

Uusi tapa ehkäistä vastasyntyneen hyperbilirubinemiaa

Vastasyntyneen hyperbilirubinemian vaarallisuus on tunnettu Ylpön ajoista alkaen. Vaikka reesus-isoimmunisaatio on vähentynyt anti-D-profylaksian avulla, monet muut tilat johtavat vastasyntyneen lisääntyneeseen hemolyysiin tai hidastuneeseen hemoglobiinin hajaantumistuotteiden eliminaatioon, ja sitä kautta altistavat varsinkin ennenaikaisena syntyneen vastasyntyneen pysyvälle aivovauriolle. Nykyinen varhainen kotiutus synnytyksen jälkeen voi myös vaikeuttaa ongelmaa: äiti ja lapsi ovat jo kotona ennen kuin hyperbilirubinemia ja keltaisuus ilmaantuvat ja tila jää hoitamatta.

Pertti Kirkinen

Lääkärintoimen harjoittamisen valvonta Saksassa

Saksassa lääkärin ammatinharjoittamisen valvonnassa toimii viranomaisten ohella lääkärikamarijärjestelmä, porrastettuna liittovaltion, osavaltioiden ja alueelliselle tasolle. Lääkärikamarit eivät ole viranomaisia, mutta eivät myöskään lääkärien ammattijärjestöjä, vaikka ne ovatkin lääkärien muodostamia. Käytännössä kaikkien lääkärintointa harjoittavien lääkärien on kuuluttava lääkärikamariin. Ne hoitavat hoitovirhe-epäilyjen tutkinnan ja lievissä tapauksissa myös sanktiot. Toisaalta ne ovat vahvasti mukana myös lääkärien koulutuksen ohjauksessa ja terveydenhuollon kehittämisessä.

Juha Karvonen

Freoneja sisältävät astmalääkkeet poistuvat markkinoilta

Inhalaationa käytettävät lääkevalmisteet voidaan jakaa lääkemuodon perusteella neljään ryhmään: sumutinnesteisiin, inhalaatiosumutteisiin, inhalaatiojauheisiin ja inhalaatiohöyryihin. Kaikkiin lääkemuotoihin liittyy etuja ja haittoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kiinnitetty erityistä huomiota mm. aerosoliteknologiaan perustuvien inhalaatiosumutteiden sisältämien ponneaineiden vahingollisiin vaikutuksiin yläilmakehän otsonikerrokseen. Tämä on johtanut kansainvälisiin sopimuksiin, joiden perusteella vaarallisten ponneaineiden käytöstä tullaan luopumaan. Kaikki potilaat eivät voi kuitenkaan vaihtaa inhalaatiosumutetta inhalaatiojauheeseen tai sumutinlaitteeseen. Onkin ehdottoman tärkeää kehittää CFC-yhdisteitä sisältämättömiä inhalaatiosumutteita, joilla on käytön kannalta samat edut kuin nykyisillä CFC-yhdisteitä sisältävillä inhalaatiosumutteilla.

Jussi Holmalahti

Hoitotahto - potilaan pätevä ja vakaa tahdonilmaisuko?

Kuusi vuotta on ollut voimassa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/92, myöhemmin potilaslaki), jossa yksi keskeisimmistä, ehkä keskeisin, säännös koskee potilaan itsemääräämisoikeutta (6. pykälä). Potilaan itsemääräämisoikeus merkitsee sitä, että hänen suostumuksensa on hoidon luvallisuuden edellytys ja että potilaalla on oikeus suostua hoitoon tai kieltäytyä hänelle suunnitellusta tai jo aloitetusta hoidosta. Potilaan kieltäytymisoikeus ulottuu myös tulevaan hoitoon tai hoitolinjaan, jonka osalta potilas on tehnyt päätöksensä ollessaan lääketieteellisesti kykenevä ja potilaslain mukaan kelpoinen päättämään. Potilaalla on oikeus kieltäytyä myös sellaisista hoitotoimenpiteistä, joista luopuminen johtaa potilaan kuolemaan, vaikean ruumiinvamman syntymiseen, vakavaan sairauteen tai sellaisen vaaraan.

Irma Pahlman

Kuntoutussuunnitelma on ennakkoelämäkerta

Kuntoutuksen tärkeimpiä puolia ovat ihmisen itseymmärryksen lisääntyminen ja oman elämän hallinnan kasvu sairauden, vian tai vamman kanssa. Nämä voidaan sisällyttää kuntoutussuunnitelman rakentamisessa toteutuviin kehitysprosesseihin. Kuntoutussuunnitelma on parhaimmillaan ennakkoelämäkerta, jossa näkyvät ne tavoitteet, joita kuntoutuja asettaa itselleen omassa tilanteessaan.

Timo Pohjolainen, Paavo Rissanen

Biokeskusten avulla suomalainen tutkimus pysyy kansainvälisesti kilpailukykyisenä Biocenter Oulu on Suomen vanhin

Kaikissa Suomen viidessä lääketieteellistä opetusta antavassa yliopistossa toimii biokeskus, jonka tehtävänä on tuottaa korkeatasoista tutkimusta kliiniseen työhön. Keskusten toimintaa rahoittavat yliopistot, opetusministeriö ja Suomen Akatemia. Lisäksi keskuksissa toimivat tutkijat ja tutkijaryhmät hankkivat omiin projekteihinsa rahoitusta apurahojen avulla. Biokeskuksia käsittelevässä kirjoitussarjassa esittelemme keskukset ja kerromme niiden toiminnasta.

Tuomo Saarikko

Viitearvot eurooppalaisten suositusten mukaisille ALAT-, ASAT- ja GT-määrityksille

Maksaentsyymit on määritetty suomalaisissa laboratorioissa eurooppalaisten suositusten mukaisilla menetelmillä jo 1990-luvun alusta lähtien. Uusien suositusten myötä muuttuivat myös ALAT-, ASAT- ja GT-entsyymien viitearvot, ja käyttöön otettiin väliaikaisesti norjalaiset suppeasta aineistosta työstetyt viitearvot. Sittemmin pohjoismaisessa laboratorioalan lehdessä on julkaistu suomalaiseen väestöotokseen perustuvat entsyymien viitearvot. Tieto niistä on kuitenkin levinnyt huonosti suomalaisiin laboratorioihin, ja etenkin monissa pienissä laboratorioissa väliaikaisiksi tarkoitetut viitearvot ovat edelleen käytössä. Siksi kliiniseen käyttöön soveltuvat suomalaiset viitearvot, jotka perustuvat terveiden, kohtuullisesti alkoholia käyttävien 27-67-vuotiaiden ALAT-, ASAT- ja GT-määrityksiin, julkaistaan uudelleen tässä alkuperäisartikkelin lyhennelmässä.

Aila Leino, Kerttu Irjala

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030