21102 osumaa

Munasarjasyövän vaaratekijät

Epiteeliperäiseen munasarjasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain lähes 500 naista. Sairastumisvaaraa vähentävät selvästi synnytykseen päättyvät raskaudet, lyhytaikainenkin ehkäisypillerien käyttö, kohdunpoisto ja sterilisaatio. Ensimmäisen asteen sukulaisella todettu munasarjasyöpä lisää tilastollisen sairastumisvaaran kolminkertaiseksi; tämä selittynee ainakin osittain geneettisillä tekijöillä. Kolminkertainenkin sairastumisvaara tarkoittaa kuitenkin vain 5 %:n elinikäistä sairastumistodennäköisyyttä. Poikkeus tästä ovat sellaiset naiset, joiden perimässä todetaan munasarjasyövälle altistava BRCA1- tai BRCA2-geenin mutaatio: heillä elinikäinen sairastumisvaara voi olla jopa 85 %.

Annika Auranen

Poliovirus - uhanalainen laji

Määrätietoinen polionhävitysohjelma on kymmenessä vuodessa vähentänyt uusien poliotapausten esiintymistä yli 85 % ja yhä suurempi osa maailman maista näyttää vapautuneen endeemisestä poliotaudista. Vaikka hävityskampanjan määrävuosi 2000 päättynee ennen tavoitteen saavuttamista, on polion lopullinen hävittäminen jo muutaman seuraavan vuoden kuluessa realistinen tavoite. Rokotuksia on kuitenkin jatkettava kaikissa maissa niin kauan kuin poliota jossakin päin maailmaa esiintyy ja usean vuoden ajan sen jälkeenkin. Viimeinen ponnistus tavoitteeseen pääsemiseksi ei rajoitu vain maihin, jossa virusta vielä esiintyy vaan koskee kaikkia maailman maita. Erityisen tärkeää on inventoida ja tuhota tai luotettavasti tallentaa laboratorioissa säilytetyt polioviruskannat.

Tapani Hovi

Elintavat ja luusto

Elintapatekijöiden kuten liikunnan, kahvin, tupakan ja alkoholin on arveltu vaikuttavan suotuisasti tai epäsuotuisasti luuston hyvinvointiin. Vakuuttavin näyttö on saatu liikunnasta, jonka toisessa ääripäässä immobilisaatio on selvästi haitallinen ja toisessa päässä voidaan murtumariskiä vähentää harjoituksella. Tosin aikuisiällä liikunnan vaikutukset ovat suhteellisen vähäiset luuntiheyden kannalta. Nautintoaineista on viime vuosinakin julkaistu runsaasti ristiriitaisia tutkimustuloksia, mutta näyttää siltä, että luuston kannalta runsas tupakointi ja alkoholinkäyttö on haitallista.

Kalevi Laitinen

Lääkkeiden metaboliset yhteisvaikutukset ja kammiotakykardia

Potilas sai toistuvia kääntyvien kärkien takykardiakohtauksia psyykenlääkkeinä käytettyjen fluoksetiinin ja sertindolin yhteiskäytön aikana. Potilaan seerumin sertindolipitoisuus oli suuri, koska fluoksetiini oli estänyt sen metaboloitumisen. EKG:ssa QT-aika todettiin pidentyneeksi, mutta se normalisoitui ja potilas toipui hyvin kun sertindolilääkitys lopetettiin.

Jaana Kallio, Heikki Ukkonen

Lyhyesti: Dolly, vanhana syntynyt

Skotlantilaiset tutkijat onnistuivat kolme vuotta sitten kloonaamaan uuden yksilön aikuisen lampaan maitorauhasen solun tumasta. Tempun seurauksena syntyneestä Dolly-karitsasta tuli todellinen mediatähti ja monen lehden kansikuvatyttö. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että Dollyn kromosomien päissä olevat telomeerit ovat kulumassa loppuun ennen aikojaan. Dolly näyttää saaneen maitorauhasesta otetun tuman mukana jo valmiiksi kulutetut telomeerit. Siksi se oli syntyessään tuman luovuttaneen lampaan ikäinen. Dollyn vanheneminen on huono uutinen kaikille itsensä kloonaamisesta haaveilleille.

Matti Viljanen

Lyhyesti: Inaktivoitu poliorokote laajempaan käyttöön Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa lapset on perinteisesti suojattu poliotartunnalta eläviä viruksia sisältävällä, suun kautta otettavalla rokotteella. Rokotteen anto on helpompi kuin mm. Suomessa käytössä olevan inaktivoidun injektiovalmisteen. Mutta heikennetylläkin elävällä rokotteella voi aiheuttaa lapselle poliotaudin. Tämän vuoksi American Academy of Pediatrics alkoi jo vuonna 1997 suositella myös inaktivoidun valmisteen käyttöä. Rokotuksiin liittyvät poliotapaukset ovatkin sittemmin vähentyneet, mutta eivät loppuneet. Niinpä järjestö on nyt tiukentanut kantaansa. Uusi suositus on, että kaikki lapset saavat ainakin kaksi ensimmäistä poliorokotustaan inaktivoidulla valmisteella.

Per Ashorn

Lyhyesti: MS-taudin aiheuttamat virtsarakon toiminnan häiriöt ja hengityksen säätely

Muun muassa Etelä-Pohjanmaalla väestöön nähden runsaasti esiintyvän MS-taudin aiheuttamia hengityksen säätelyn häiriöitä on selvitetty Belgiassa. Tavoitteena oli tutkia, vaikuttaako taudin lokalisaatio, kesto tai neurologisten häiriöiden runsaus tähän parametriin 23 MS-potilaan ja 51 verrokin aineistossa. Tutkimuksessa mitattiin mm. hyperkapnian ja hypoksian aikaansaamia vasteita suun sulkeutumispaineisiin sisäänhengityksen alkuvaiheessa. Neurologisten häiriöiden mittaukseen käytettiin mm. Kurtzken laajennettua asteikkoa. Osoittautui, että osalla MS-potilaista hengityksen säätelyn häiriöt olivat yhteydessä taudin aiheuttamiin keskushermostoleesioihin. Ilmeisesti syystä, että virtsanpidätyksen ja hengityksen säätelyn keskukset ovat lähellä toisiaan ponsin alueella, havaittiin rakon detrusor-sulkijan toimintahäiriö tärkeimmäksi ennustekijäksi hengityshäiriöille. Sen sijaan MS-taudin kestolla ei ollut monimuuttujamalleissa yhteyttä hengityshäiriöihin, mikä tutkijoiden mukaan selittynee taudin monimuotoisella yksilöllisellä kululla.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Aiheuttaako valossa nukkuminen likinäköisyyttä?

Vanha kansa uskoi liian lukemisen aiheuttavan likinäköisyyttä. Tieteentekijätkään eivät täysin ole teoriaa hylänneet, sillä lapsuusiän näköaistimusten tiedetään vaikuttavan silmän kasvuun ja siten mahdollisesti taittovian kehittymiseen. Yhdysvaltalaistutkijat selvittivät 479:n silmätautien klinikalle tutkimukseen tulleen 2-16-vuotiaan potilaan varhaislapsuuden yönaikaista valoaltistusta. Alle kaksivuotiaana pimeässä nukkuneiden joukosta 9 % oli likinäköisiä. Jos huoneessa oli ollut pieni yövalo, 31 % kärsi myopiasta, täydessä huonevalossa nukkuneista peräti 48 %. Syy-seuraussuhde jäi epävarmaksi, mutta tutkijat suosittavat lapsia toistaiseksi nukutettavan pimeässä.

Per Ashorn

Lyhyesti: Montako lääkärintarkastusta vastasyntyneelle?

Englannissa selvitettiin vastasyntyneisyyskauden lääkärintarkastusten määrän terveysvaikutuksia. Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa vastasyntyneille (n = 4 835) tehtiin sairaalassa joko yksi tai kaksi seulontatarkastusta sen mukaan, mille puerperaaliosastolle lapset otettiin synnytyksen jälkeen. Terveysongelmien löytämisessä yhden ja kahden tutkimuksen käytännöt olivat yhtä tehokkaita. Jälkimmäinen kulutti kuitenkin selvästi enemmän resurseja, sillä toistuvien seulontatutkimusten lisäksi kirurgisia konsultaatioita pyydettiin enemmän kahdesti tutkituista lapsista. Siksi useampi kuin yksi rutiinitutkimus ei ole suositeltavaa.

Per Ashorn

Raloksifeenilla rintasyöpää ehkäisevää vaikutusta

Rintarauhasen adenokarsinooman tiedetään olevan suurelta osin estrogeeniriippuvaista, ts estrogeeni indusoi rintarauhasen soluissa syöpää suosivaa DNA-transkriptiota. Raloksifeeni on selektiivinen estrogeenireseptorimodulaattori, joka salpaa rintarauhasen ja endometriumin estrogeenireseptoreja, mutta vaikuttaa luussa, lipidimetaboliassa ja hyytymismekanismeissa estrogeenin tavoin. Lähes 8 000 postmenopausaalista ja osteoporoottista naista käsittävässä tutkimuksessa raloksifeenin todettiin merkitsevästi ehkäisevän rintasyövän ilmaantumista 40 kuukauden tutkimusjakson aikana verrattuna lumehoitoon. Riskisuhde pieneni nimenomaan etrogeenireseptoripositiivisessa syövässä peräti 0,10:een (95 %:n luottamusväli 0,04-0,24). Tämä merkitsi tutkimusryhmässä rintasyöpätapausten vähenemistä 76 %:lla, ja laskennallisesti yhden uuden rintasyöpätapauksen estäminen vaati 126 naisen hoitoa raloksifeenilla. Endometriumsyöpä tai hyperplasia eivät lisääntyneet raloksifeenilla, mutta laksimotrombeja hoito lisäsi samalla tavoin kuin mitä tapahtuu estrogeeni- ja tamoksifeenihoidon aikana. Raloksifeenihoito pienensi LDL-kolesterolipitoisuutta. Vaikka raloksifeeni lisää luun tiheyttä, tässä tutkimuksessa murtuma-alttiuteen kohdistuva vaikutus näkyi vain nikamamurtumien pienempänä määrä raloksifeenia saaneilla potilailla.

Pertti Kirkinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030