20875 osumaa

Virkamiehet tarvitsevat lain erityissuojaa väkivaltaa vastaan

Virkamieheen kohdistuvasta henkirikoksesta tai sen yrityksestä on rikoslaissa säädetty tavallista ankarampi rangaistus. Rikoslakikomitean ehdotuksessa lain uudistamiseksi tätä erityissuojaa kuitenkin kavennetaan niin, että mm. terveydenhuollon henkilökunnasta vain murto-osa kuuluisi sen piiriin. Selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon virkamiehiin ja poliiseihin kohdistuneista henkirikoksista ja niiden yrityksistä osoittaa, että erityissuojaa tarvitaan edelleen, sillä tällaiset vakavat väkivallanteot näyttävät viime vuosina lisääntyneen.

Jarmo Paanila Markku Eronen Jari Tiihonen Panu Hakola

Leukoplakian eteneminen kuriin

Paikalliset dysplastiset suun alueen leukoplakiat hoidetaan joko kirurgisesti tai laserkäsittelyllä, koska osa niistä muutoin etenee karsinoomiksi. Suun leukoplakiaan liittyy lisääntynyt riski saada levyepiteelisyöpä muualle hengitysteihin, ja laajoja tai multip-peleita leesioita on vaikea hoitaa kirurgisesti, joten systeemiseen hoitoon voi joskus olla tarvetta. Leukoplakiaa on aiemmin hoidettu menestyksellisesti suuriannoksisella isotretioniinilla, mutta hoitoon liittyi runsaasti sivuvaikutuksia.

Toimittaneet Robert Paul, Pentti Huovinen, Tauno Ekfors, Heikki Joensuu

Inhaloitavan steroidin annos vaikean astman hoidossa

Modernin lääketieteen suuria voittoja on varmaankin astman lääkehoidon parantuminen viime vuosikymmeninä. Vaikka kenties status asthmaticusta ei enää esiinny siinä määrin kuin aiemmin, on edelleen potilaita, jotka tarvitsevat jatkuvaa suurehkojen peroraalisten steroidiannosten käyttöä. Näitä potilaita on ajateltu autettavan lisäämällä hengitettävän steroidin, beklometasonin, annosta.

Toimittaneet Robert Paul, Pentti Huovinen, Tauno Ekfors, Heikki Joensuu

Enterokokkipneumonioita teho-osastolla

Hollannissa, Maastrichtin yliopistollisessa sairaalassa havaittiin enterokokin aiheuttama pneumonia kahdeksalla teho-osaston respiraattoripotilaalla. Syyksi ilmeni, että teho-osastolla oli annettu yhteensä 61 potilaalle maha-suolikanavan bakteerien vähentämiseksi tobramysiiniä (40 mg), kolistiinia (25 mg) ja amfoterisiini B:tä (250 mg) neljästi päivässä, mikä johti 24 potilaan enterokokkikolonisaatioon. Kahdeksan sai septisen infektion tai pneumonian. Kaikki tapaukset oli verifioitu joko bronkoskopialla, bronkoalveolaarisella lavaatiolla tai veriviljelyllä. Profylaksin tärkeimmät kohteet, pseudomonakset, koliformit ja Staphylococcus aureus, saatiin hyvin kuriin.

Toimittaneet Robert Paul, Pentti Huovinen, Tauno Ekfors, Heikki Joensuu

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030