20875 osumaa

Digeroitujen äidinmaidonkorvikkeiden käyttö

Digeroituja äidinmaidonkorvikkeita on viime aikoina suositeltu useaan käyttötarkoitukseen. Alun perin vauvojen vaikeiden imeytymishäiriöiden hoitoon kehitettyjen valmisteiden on todettu sopivan korvaavaksi ravinnoksi niille imeväisille, joille tavallinen äidinmaidonkorvike on aiheuttanut lehmänmaitoallergian oireet. Lisäksi digeroituja tuotteita on kokeiltu imeväisten koliikkivaivojen hoitoon. Allergiaoireiden hoidosta on johdettu ajatus ehkäistä digeroitujen tuotteiden avulla

Erkki Savilahti Erika Isolauri Kaisu Juntunen-Backman

Itsemurhat ja HIV-tartunnan pelko

Itsemurhat Suomessa 1987 -tutkimusprojektin aineistossa yhden vuoden ajalta ei löytynyt yhtään HIV-seropositiivista itsemurhan tehnyttä. Tutkimusajankohtana HIV-tartunta ja aids olivat laajasti esillä niin joukkotiedotusvälineissä kuin terveyskasvatuskampanjoissakin. Kaikkiaan 1 397:stä itsemurhan tehneestä 28:lla (2 %) HIV-tartunnan pelko oli itsemurhaprosessissa myötävaikuttava tekijä. Heistä viidellätoista esiintyi riskikäyttäytymistä ja kuudentoista tiedettiin saaneen HIV-negatiivisen vasta-ainetuloksen. Kolmen neljäsosan arvioitiin kärsineen masennusoireyhtymästä. Lähes kaikki hakivat apua terveydenhuollosta vähän ennen kuolemaansa. Ainakin osaa HIV-tartunnan pelosta kärsineitä itsemurhan tehneitä olisi voitu auttaa terveydenhuollossa tunnistamalla pelkoon liittynyt masennus ja itsemurhavaara.

Arja Aro Markus Henriksson Jouko Lönnqvist

Sonopalpaatio akuutin vatsan primaaridiagnostiikassa

Kaikututkimus osoittautui kirurgian päivystäjien tekemänä hyödylliseksi akuuttien vatsaoireiden alkudiagnostiikassa. Parhaiten päivystäjinä toimivat kirurgian apulais- ja erikoislääkärit pystyivät tulkitsemaan sappitautien, akuuttien urologisten ongelmien sekä aortan aneurysman löydökset. Eniten hyötyä kaikututkimuksesta oli silloin, kun sitä käytettiin varmistamaan tai sulkemaan pois anamneesin ja kliinisen tutkimuksen perusteella tehty työdiagnoosi.

Seppo Lundstedt Antero Palmu Pertti Kaira

Potilaiden omat kokemukset epilepsian aiheuttamista haitoista

Epilepsiaan liittyy merkittäviä psykososiaalisia haittoja. Suurimpia ongelmia ovat yleensä vaikutukset perhedynamiikkaan ja lapsipotilaan itsetuntoon. Epilepsiaa potevien omia kokemuksia oireiden aiheuttamista haitoista on kuitenkin tutkittu varsin vähän. TYKS-piirin epileptikoiden pitkäaikaisseurannassa kyseltiin vuonna 1987 potilaiden subjektiivisia kokemuksia. Tutkimuksen mukaan lapsuusiällä alkanut epilepsia ennusti haittoja aikuisiällä, jos potilaalla on neurologisia puutosoireita ja jos kohtauksilla on elimellinen tausta.

Matti Sillanpää Suvi Puronen

Ulkomaalaisen oikeus saada sairaanhoitopalveluja Suomessa

Suomessa tilapäisesti oleskelevan ulkomaalaisen oikeus saada kiireellisen sairaanhoidon palveluja on lakisääteisesti turvattu. Jos hoidon tarve ei ole kiireellinen, hoitoon ottava lääkäri joutuu punnitsemaan paljon tarkemmin hoitoon oton perusteita. Mitkä ovat ulkomaalaisen potilaan oikeudet ja mitkä ovat hoitolaitoksen velvollisuudet näissä tapauksissa? Miten määritellään kiireellinen, välitön, välttämätön ja maassa syntynyt hoidon tarve? Suomessa tilapäisesti oleskelevien ulkomaalaisten hoidosta ja siihen liittyvästä maksuliikenteestä kaivattaisiin nykyistä selkeämpää ohjeistusta.

Mauno Konttinen Ilkka Kauppinen

Euroopan yhdentymisen vaikutus eläketurvaan

ETA-sopimuksen yhteydessä tulee voimaan myös siihen liittyvä EY:n asetus eri maiden sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta. Asetus mahdollistaa työvoiman vapaan liikkuvuuden säätämällä ETA-maiden kansalaisille katkeamattoman sosiaali- ja siten myös eläketurvan heidän siirtyessään sopimusmaasta toiseen. Henkilön eläketurva on sen maan lakien mukainen, jossa hän kulloinkin tekee työtä. Muuttaessan maasta pois hän säilyttää hankkimansa etuudet, ja ne yhdistetään hänen tulevaan eläkkeeseensä.

Katriina Alaviuhkola

Yleislääkärijärjestelmät ja yleislääkärien koulutus Euroopassa

Yleislääkärien työnkuva ja koulutus vaihtelevat suuresti Euroopan eri maissa. Yleislääketieteen opettajista koostuvan työryhmän The New Leeuwenhorst Groupin pyrkimyksenä on kehittää yleislääketieteen opetusta Euroopassa. Artikkelissa tarkastellaan eri maiden yleislääkärijärjestelmiä ja yleislääkärien koulutusta tässä ryhmässä saadun kokemuksen pohjalta.

Mârten Kvist

Pohjoismaiden kaupungit mittelivät tupakoinnin lopettamiskilpailussa

Pohjoismaiden syöpäyhdistykset järjestivät vuonna 1990 yhteisen tupakoinnin lopettamiskilpailun, joka oli osa Pohjoismaiden ministerineuvoston käynnistämää syövän vastaista toimintaohjelmaa. Taustana olivat hyvät kokemukset Suomen ja Ruotsin aiemmista kilpailuista, joilla tupakoinnin lopettamista voitiin tukea myönteisin teemoin.

Tapani Piha Heikki J. Korhonen Harri Vertio

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030