78288 osumaa

Sosiaaliryhmien väliset erot sepelvaltimotaudin sairaalahoidossa ja hoidon vaikuttavuudessa

Väitöskirjatyössä selvitettiin sepelvaltimotoimenpiteiden ja hoitotulosten sosiaaliryhmien välisiä eroja 1990-l. Sosiaaliryhmän osoittimina käytettiin ammattiin perustuvaa sosioekonomista asemaa, koulutusta ja tuloja. Lisäksi selvitettiin kajoavien toimenpiteiden tarjonnan lisääntymisen, seuranta-ajan pituuden, liitännäissairauksien, sairauden vaikeusasteen ja alueellisten toimenpidemäärien vaihtelun vaikutusta eroihin. Tutkittiin myös, onko samanlaisia sosiaaliryhmien välisiä eroja kajoavissa toimenpiteissä ja sepelvaltimotaudin hoitotuloksissa kroonista sepelvaltimotautia sairastavilla potilailla, jotka ovat jo hoidon piirissä, verrattuna potilaisiin, joiden ensimmäinen oire sepelvaltimotaudista oli äkillinen sydänkohtaus.

Tiina Hetemaa

Huimauspotilaiden psyykkiset oireet

Väitöskirjan ensimmäisen tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa Ménière´n tautia sairastavien hallintakykyä koherenssikyselyn avulla. Aineisto on kerätty 547 postikyselyyn vastanneelta Suomen Ménière´-liiton jäseneltä. Psykiatristen oireitten esiintyvyyttä arvioitiin tutkimuksissa toisessa ja kolmannessa tutkimuksessa. Tutkimusryhmä koostui 100 satunnaisotoksella valitusta henkilöstä, jotka raportoivat kiertohuimausta huimauksen esiintyvyyden selvittämiseksi tehdyssä tutkimuksessa Helsingin Yliopistosairaalan alueella. Heille tehtiin sekä neuro-otologinen tutkimus että psykiatrinen arvio kyselylomakkeella. Neljännessä tutkimuksessa psykiatristen oireitten esiintyvyyttä tutkittiin 119 lapsi- ja nuorisopotilaan aineistosta, joita oli alun perin arvioitu Helsingin Yliopistosairaalan korvaklinikalla huimauksen vuoksi.

Sirpa Ketola

Apinan puraisu Balilla- osa 2

Etelä-Kiinassa vaihto-oppilasvuotta viettävä 24-vuotias nainen kävi viikon lomamatkalla Balilla. Temppelivierailulla apina hyppäsi hänen päälleen ja puri häntä oikean käsivarteen ranteen lähelle. Ennen matkalle lähtöä nainen oli käynyt opiskelijaterveydenhuollossa kysymässä matkailijan profylaksiasta. Hän sai luvan soittaa, jos matkalla ilmenee terveysongelmia.

Anneli Lauhio, Leena Mattila, Raili Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat