3902 osumaa

Jäähyväiset isille

Lapsuuteni maalaiskylässä isät tekivät raskaita töitä pelloilla ja metsissä eikä heidän roolistaan vanhempana puhuttu paljonkaan. Jotkut heistä olivat liian ankaria kurinpitäjiä ja yksioikoisia kasvattajia. Joukkoon mahtui kuitenkin myös miehiä, jotka uskalsivat näyttää, että lapset olivat heille rakkaita, ja jotka pyyhkäisivät joulu- tai kevätjuhlassa kyyneleen silmänurkastaan lastensa esityksiä katsellessaan. Silloinkin, yli 40 vuotta sitten, oli isiä, jotka tekivät kaikkensa, jotta lapsilla olisi paremmat elämän edellytykset kuin heillä itsellään oli ollut.

Jari Sinkkonen

Turun taidemuseo, nyt se on avoinna jälleen

Museoitu kuvataide on tärkeä osa kansamme sielunelämää. Museoiden aktiivinen ja asiantunteva henkilökunta on oivaltanut tämän asettaessaan kokoelmistaan näytteille merkittäviä, yleisölle rakkaiksi muodostuneita teoksia. Oli upeaa kokea tämä Turun taidemuseon 101 vuotta nykytaidetta -näyttelyn avajaisissa 28.4.2005. Museorakennus oli "maanpaossa" seitsemisen vuotta raskaan ja kalliin peruskorjauksen vuoksi. Nyt saamme jälleen kokea maamme tärkeimpiin kuuluvan taidemuseon aarteet ominamme.

Veikko Karskela

Hyperborealaiset Apollonin vieraina

Me hyperborealaiset kuulumme Ultima Thulessa asuvaan iloluontoiseen ja rauhaa rakastavaan kansaan, joka kiinnosti jo ylijumala Zeusta. Hän rakastui heimosiskoomme Letoon, joka tuli raskaaksi. Mustasukkainen Hera yritti estää synnytyksen, mutta deloslaiset antoivat Letolle synnytyspaikan silloin irrallaan harhailevan saarensa ainoan palmun suojasta (kuva 1). Leto synnytti kaksoset Apollonin ja Artemiin. Apollon oli valon ja auringon jumala, taiteiden ja kulttuurin suojelija. Hän oli saanut isältään syntymälahjaksi kultaisen lyyran ja joutsenten vetämät vaunut (Lohengrin). Nuolillaan hän pystyi sekä haavoittamaan että parantamaan. Apollonin parantamistaito periytyi hänen pojalleen Asklepiokselle, josta, kuten tiedämme, tuli lääkintätaidon jumala.

Kimmo Mustakallio

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030