3902 osumaa

Pieni vaiva - hyvä mieli

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ja sen edeltäjien historiikki on paljon muutakin kuin mitä nimestä voisi päätellä. Kirja kertoo veren kannalta lääketieteen historiasta leppoisaan sävyyn, nautittavasti. Sen sivuilla vilahtelevat tekstinä ja kuvina lukuisat tunnetut hahmot Helsingin yliopistosta osoittaen näiden henkilöiden monipuolista lahjakkuutta, uutteruutta ja halua toimia kansakunnan yhteisten asioiden hyväksi niin sodan vaikeina vuosina kuin rauhankin aikana.

Heikki Vapaatalo

Hirviöitä vai luonnon oikkuja

Sveitsiläinen historian ja filosofian tutkija Urs Zürcher on julkaissut vuonna 2004 laajan tutkimuksen teratologian eli epämuodostumaopin historiasta. Epämuodostumia, monstrumeja eli hirviöitä, pidettiin varhaisina aikoina pahuuden seurauksina tai onnettomuuksien ennusmerkkeinä. Ne katsottiin tavanomaisen luonnon ulkopuolella oleviksi ilmiöiksi, joita ei yleensä pyritty selittämään luonnontieteen menetelmin ennen 1600-luvun lopputaitetta.

Arno Forsius

Harkittu, tyylikäs runoteos eletyistä vuosista

Yleislääketieteen ja geriatrian erikoislääkäri, professori Sirkka-Liisa Kivelä kuuluu niihin harvoihin vanhuustutkijoihin, joilla on tietoa, osaamista ja kykyä tarkastella vanhenemista monesta eri näkökulmasta. Uudessa teoksessaan hän keskittyy ikääntymistä ja ikääntyneitä kuvaaviin suomalaisiin runoihin, joita hän on kerännyt parin vuosikymmenen aikana iltalukemistona olleista kokoelmistaan. Mukaan hän on valinnut 84 runoilijan tuotantoa, joista 48 on miehiä. Aikajana on 92 vuotta, alkaen Hilja Haahden runosta vuodelta 1913 ulottuen Kyllikki Villan vuonna 2005 julkaisemaan runoon.

Gustaf Molander, Pirkko-Liisa Rauhala

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030