77726 osumaa

Lisää puhtia lasten lääketutkimuksiin

Yhdysvalloissa hallitus kannustaa lääketeollisuutta tekemään yhä enemmän lääketutkimuksia lapsilla silloin, kun lääke on tarkoitettu myös heille. Tutkimalla lääkettä myös lasten hoidossa valmistaja voi saada 6 lisäkuukauden yksinoikeuden valmisteen markkinoinnissa patenttisuojan rauetessa. Lääkehoidossa on virheellistä pitää lasta pienenä aikuisena, eikä lapsen lääkeannosta voi luotettavasti arvioida aikuisen annoksesta. Monet lääkkeet eivät toimi lapsilla samoin kuin aikuisilla, ja turvallisuudessa ja tehossa voi olla eroja, kun lapsen elimistö ei ole vielä täysin kehittynyt. Arviolta 80 %:a vain aikuisilla tutkituista lääkkeistä on jouduttu käyttämään myös lasten hoidossa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Flukonatsoli haitaton sikiölle?

Tanskassa syntymärekisterin ja reseptitiedoston avulla tehty tutkimus totesi, ettei äidin raskauden alkukolmanneksen aikana käyttämällä sienilääke flukonatsolilla ollut merkitsevää yhteyttä vastasyntyneen epämuodostumiin. Tutkimus kattoi kaikki maassa vuosina 1996-2011 syntyneet lapset. Äideistä 7 352 oli käyttänyt flukonatsolia raskauden alussa, ja vertailu tehtiin flukonatsolia käyttämättömiin yli 969 000 äitiin ja heidän lapsiinsa. Vaara saada mikä tahansa vastasyntyneen synnynnäinen epämuodostuma oli flukonatsoliryhmässä 1,06 (95 %:n LV 0,92-1,21). Erikseen mitattiin vaara saada pään ja kasvojen, raajojen tai sydämen epämuodostuma tai kitahalkio. Ainoastaan Fallot´n sydänoireiston riski todettiin suurentuneeksi (3,16; 1,49- 6,71), mutta tapauksia löytyi vain seitsemän ja näyttö jäi osin epävarmaksi. Aikaisemmin on julkaistu yksittäisiä tapausselostuksia epämuodostumista vastasyntyneillä, joiden äiti on käyttänyt raskauden aikana flukonatsolia emättimen sieni-infektioon. Tutkimus on tärkeä, sillä tämän infektion vaara voi lisääntyä raskauden aikana. Tutkijat listasivat useita tutkimuksensa epävarmuustekijöitä, mutta pitivät sen vahvuutena koko maan väestön kattavaa ja mittavaa aineistoa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Kun isä itsensä lekan varrella teloi - osa 2

60-vuotias hoikka mies oli näppärä käsistään, terve ja hyväkuntoinen. Urheilua hän harrasti säännöllisesti. Kesämökillä paaluttaessa leka irtosi varrestaan ja varsi osui vasempaan sääreen. Ruhjeet nilkan yläpuolella olivat sen verran laajat ja jalka kipeä, että mies lähti lääkäriin. Päivystävä lääkäri ei katsonut tikkejä välttämättömiksi, mutta kyseli särkylääkkeen tarpeesta. Mies ihmetteli, miksei jalkaa tarvitse kuvata. Hänen pyynnöstään lääkäri kirjoitti päivystyslähetteen röntgeniin, katsoi kuvat ja kotiutti.

Raili Kauppinen

Palkankorotusten nollalinja

"Palkankorotusten nollalinja" otsikoi puheenjohtaja Timo Kaukonen Edunvalvoja-palstan tekstinsä edellisen neuvottelukierroksen alla Lääkärilehdessä 39/2011. Kirjoituksen voisi siirtää lähes sellaisenaan suoraan nykyhetkeen. Taloustilanne on edelleen epävakaa, palkansaajien ostovoima laskee ja näkymät ovat entistäkin huonompia. Puhutaan nollalinjasta, maltillisesta ratkaisusta ja verohelpotuksista. Termit ovat tulleet tutuiksi tupojen myötä. Tuposta ei enää puhuta, mutta tilalle on tullut edellisen kierroksen raamisopimus ja tätä kirjoittaessa odotellaan keskitetyn sopimuksen syntymistä.

Raija Niemelä

Hyvät perustelut laillistamiselle ja vastustamiselle

Eutanasia-kirjan aihe jakaa niin maallikkojen kuin lääkärienkin mielipiteet, mistä syystä teos on ajankohtainen ja tervetullut keskustelun taustoittaja. Noin neljännes lääkäreistä kannattaa eutanasian laillistamista, kansalaisista lähes 80 prosenttia. On luontevaa, että monien kirjan kirjoittajien pohdinta ja siitä kirjoittaminen kumpuavat omakohtaisista syistä. Lääkärin mielipiteeseen näyttää usein vaikuttavan se, kuinka paljon hän on kohdannut kärsiviä potilaita ja miten hän on eläytynyt heidän kohtaloonsa. Erityisen vahva ajatusten muokkaaja on omien lähiomaisten kohtaloiden seuraaminen.

Päivi Hietanen

Filosofian ja psykiatrian kohtaaminen

Tamperelaisen filosofisen kulttuurilehden Niin & Näin kirjankustannustoiminta on vilkasta. Kustantamo on julkaissut jo yli 60 filosofian alan teosta, osa käännöksiä, osa kotimaista tuotantoa. Yksi ahkerimmista filosofisen kirjallisuuden kääntäjistä, filosofi Tapani Kilpeläinen, on nyt koonnut kirjaksi filosofien näkemyksiä itsemurhasta. Kustantamolle tämä on uusi aluevaltaus: filosofian ja psykiatrian kohtaaminen.

Antti S. Mattila

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030