Statiinit eivät ehkäise rintasyöpää Statiinien käyttö ei välttämättä vähennä rintasyöpään sairastumisen riskiä. Women's Health Iniative -tutkimukseen pohjautuvia tuloksia esiteltiin San Antonion rintasyöpäkonferenssissa. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
D-vitamiinin puutos on yleistä suomalaisaikuisilla D-vitamiinin puutosta on kolmanneksella suomalaisista aikuisista, osoittaa vuonna 2007 toteutettu D2D-väestötutkimus. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
Lapsettomien osuus väestöstä pysynyt maailmanlaajuisesti samana Tahattomasti lapsettomien osuus väestöstä on pysynyt maailmanlaajuisesti suunnilleen samana edellisten 20 vuoden ajan. Lapsettomuuden esiintyvyys vaihteli alueittain. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
EU kaavailee mentolisavukkeiden kieltoa EU-komissio ehdottaa tupakkatuotteiden makuaineiden kieltoa. Myös tupakka-askien varoituskuvat tulisivat pakollisiksi. Ajankohtaista 19.12.2012 Kommentteja
Yksinäisyys saa miehen soittamaan kriisipuhelimeen Yli 65-vuotiaiden puheluita tulee Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen vuosittain noin 3 000. Joka kolmas soittaja kertoo soittonsa syyksi yksinäisyyden. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Työterveyshuollon piirissä 89 prosenttia työntekijöistä Työntekijöiden työterveyshuollon kattavuus on parantunut hieman vuodesta 2007. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Tapaturmista kaivataan tarkempaa tietoa Kun vanhus kaatuu hoitolaitoksessa, tapaturmien ehkäisytyötä tekevät tarvitsisivat tiedon siitä, paljonko paikalla oli henkilökuntaa ja millaiset jalkineet vanhuksella oli. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Ulkopuolinen arvio tahdosta riippumattoman hoidon jatkamiseen Tahdosta riippumattoman hoidon jatkamiseen tarvitaan jatkossa sairaalan ulkopuolisen lääkärin arvio potilaasta. Uuden ohjeen taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös. Ajankohtaista 18.12.2012 Kommentteja
Olympiamitalistit ovat muuta väestöä pitkäikäisempiä Olympiamitalistit elävät keskimäärin lähes kolme vuotta muuta väestöä kauemmin, osoittaa BMJ-lehdessä julkaistu tutkimus. Ajankohtaista 17.12.2012 Kommentteja
Hoitoresurssien suuruus ei ratkaise glaukoomapotilaiden elämänlaatua Lääkekustannusten ja muiden hoitoresurssien suuruudella ei välttämättä ole vaikutusta glaukoomapotilaiden elämänlaatuun, todetaan LL Juha Hagmanin väitöstutkimuksessa. Ajankohtaista 17.12.2012 Kommentteja
Valtion droonitiedotus jätti Husinkin haastavaan tilanteeseen Terveydenhuolto Valtion droonitiedotus jätti Husinkin haastavaan tilanteeseen Ylilääkäri joutui vastailemaan aamun aikana kollegojen ihmetteleviin puheluihin. Avoin artikkeli
Kunnat tuovat lääkärin lähelle uusin keinoin Terveydenhuolto Kunnat tuovat lääkärin lähelle uusin keinoin Charlotte Grönvikin vastaanotolla Isojoella käy kaikenikäisiä asukkaita – STM selvittää parhaillaan poikkeuksellista järjestämisen mallia. Avoin artikkeli
Neljän pohjoisen alueen omistama vuokralääkärifirma lopettaa Terveydenhuolto Neljän pohjoisen alueen omistama vuokralääkärifirma lopettaa – Arvioni on, että kustannukset nousevat ja laatu heikkenee, sanoo lääketieteellinen johtaja Heikki Wiik, vierellä toimitusjohtaja Erja Jaatinen. Avoin artikkeli
Vastasyntyneille annettu nirsevimabi vähensi tehokkaasti RSV:stä johtuvia sairaalahoitoja Tiede Vastasyntyneille annettu nirsevimabi vähensi tehokkaasti RSV:stä johtuvia sairaalahoitoja Perheet ottivat hyvin vastaan uuden lääkkeen.
Diabeteksella ja sen esiasteella yhteys kognition muutoksiin Lääketieteen maailmasta Diabeteksella ja sen esiasteella yhteys kognition muutoksiin Miksi tiedonkäsittely heikkenee verensokerin ollessa liian korkea?
Pelkkä sääntöjen viilaaminen ei varmista potilasturvallisuutta Terveydenhuolto Pelkkä sääntöjen viilaaminen ei varmista potilasturvallisuutta Väitöstutkija Riikka Lehesvuo haastaa ajatuksen, että vaaratapahtumat voitaisiin aina jäljittää yhteen syyhyn. Avoin artikkeli