Lisää osaamista työttömien terveyspalveluihin Työttömien terveyspalvelussa keskeistä on ihmisten aktiivinen tavoittaminen ja ohjauksellinen palvelu THL:n mukaan. Ajankohtaista 30.11.2011 Kommentteja
Työterveyshuolloilta odotetaan entistä aktiivisempaa kuntoutukseen ohjaamista Työnantajat toivovat työterveyshuolloilta myös tukea työntekijän työkyvyn arviointiin, todetaan Kuntoutussäätiön tutkimuksessa. Ajankohtaista 30.11.2011 Kommentteja
Nuorten psyykkiset ongelmat ja huonot elintavat ovat yhteydessä monikipuisuuteen Väitöstutkimuksen mukaan lähes joka toinen poika ja kaksi kolmesta tytöstä oli kärsinyt puolen vuoden aikana tuki- ja liikuntaelinkivusta vähintään kahdella kehon alueella. Ajankohtaista 29.11.2011 Kommentteja
Hallitus aikoo pakottaa irtisanoutuneet lääkärit töihin Slovakiassa Noin 2000 sairaalalääkäriä on ilmoittanut irtisanoutuvansa torstaina huonojen työolojen ja riittämättömän palkan vuoksi. Ajankohtaista 29.11.2011 Kommentteja
Vaasa haluaa vaihtaa ervaa Vaasan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti eilen yksimielisesti kannattaa miljoonapiirin vaihtoa Tampereelta Turkuun. Ajankohtaista 29.11.2011 Kommentteja
Kuvantaminen ei vielä korvaa ruumiinavausta Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa verrattiin tietokonetomografian ja magneettikuvauksen tarkkuutta kuolemansyyn arvioimisessa. Ajankohtaista 29.11.2011 Kommentteja
Yli puolella nuorista aikuisista on ainakin yksi rappeutunut välilevy Oulun yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että alaselän välilevyrappeuman aste on yhteydessä alaselkäoireiden vaikeusasteeseen nuorilla aikuisilla. Ajankohtaista 28.11.2011 Kommentteja
Hinkuyskää aiheuttava bakteeri on muuntunut Hinkuyskän esiintyvyys on ollut viime aikoina kasvussa monissa maissa. Syinä ovat paremmat diagnostiset menetelmät ja parempi tietoisuus taudista, mutta myös rokotteiden antaman immuunisuojan hiipuminen sekä taudin aiheuttajan muuntuminen. Ajankohtaista 28.11.2011 Kommentteja
Työterveyshuollon piirissä on 87 % palkansaajista Kelan tilastokatsauksen mukaan työterveyshuollon kattavuus on parantunut 2000-luvulla. Vuonna 2009 työterveyshuollon piirissä oli 1 847 000 työntekijää eli 87 % palkansaajista. Ajankohtaista 28.11.2011 Kommentteja
Ajoterveysasetuksessa painotetaan sairauksien arvioimista kokonaisuutena Vaikka henkilön mikään sairaus yksinään ei erityisesti heikentäisi ajokykyä, sairauksien yhteisvaikutus voi tarkoittaa merkittävää ajokyvyn heikentymistä. Ajankohtaista 28.11.2011 Kommentteja
Lapin hyvinvointialue säilyy itsenäisenä Terveydenhuolto Lapin hyvinvointialue säilyy itsenäisenä ”Meillä on kaikki edellytykset huolehtia asioistamme, emmekä tarvitse minkäänlaista puuttumista valtion taholta.” Avoin artikkeli
Ruohonleikkurit aiheuttavat lapsille vakavia vammoja, jopa amputaatioita Alkuperäistutkimus Ruohonleikkurit aiheuttavat lapsille vakavia vammoja, jopa amputaatioita Turvallisuusohjeita noudattamalla voitaisi välttää valtaosa vammoista. Avoin artikkeli
Oysin kirurgia kiritti huimaan vauhtiin – jono on nyt nollassa Terveydenhuolto Oysin kirurgia kiritti huimaan vauhtiin – jono on nyt nollassa Kirurgi osallistuu kaikkeen salissa, ja päivässä tehtävien leikkausten määrä on moninkertaistunut. Avoin artikkeli
Kova liikunta ja liikkumattomuus lisäävät nuorten aivoinfarktiriskiä Tiede Kova liikunta ja liikkumattomuus lisäävät nuorten aivoinfarktiriskiä Husin johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa ilmiö havaittiin potilailla, joiden taustalta ei löytynyt muuta selittävää tekijää.
Oletko kuullut oirepotentiaalista? Kommentti Oletko kuullut oirepotentiaalista? Yritän kuvata termillä rajakohtaa, jossa ihminen kokee itsensä vielä täysin terveeksi, mutta oireita kuitenkin on, kirjoittaa Jari Turunen.
Liikunnan Käypä hoito -suositus uudistui Terveydenhuolto Liikunnan Käypä hoito -suositus uudistui Aikuisilla noin 7 000 askelta päivässä tuo merkittäviä terveyshyötyjä. Avoin artikkeli