ADHD-lääkkeillä on heikko suosio Suomessa Suomessa käytetään vähiten ADHD-lääkkeitä Pohjoismaissa. Eniten lääkkeitä käytetään Islannissa. Ajankohtaista 8.12.2010 Kommentteja
Vain joka kymmenes pitää yliopistouudistusta onnistuneena Eniten tyytymättömiä on Itä-Suomen, Turun ja Helsingin yliopistojen henkilöstössä. Ajankohtaista 8.12.2010 Kommentteja
HUS:n työterveyslääkärien palkkoja korotetaan HUS:n työterveysyksikköön on ollut pitkään vaikea saada työterveyslääkäreitä. Siksi HUS:n hallitus on päättänyt uudistaa työterveyslääkärien palkkausta ensi vuoden alusta. Ajankohtaista 8.12.2010 Kommentteja
Eduskunta hyväksyi terveydenhuoltolain Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka lisää asiakkaiden valinnanvapautta. Toukokuusta lähtien asiakas voi muun muassa valita perusterveydenhuollon terveysaseman oman kunnan alueella. Ajankohtaista 8.12.2010 Kommentteja
Syöpään sairastuminen ahdistaa eniten potilaan puolisoa Tutkimuksessa puolisoilla havaittiin enemmän masentuneisuus- ja ahdistuneisuusoireita kuin potilailla. Naispuolisot raportoivat näistä oireista enemmän kuin miehet. Ajankohtaista 7.12.2010 Kommentteja
Markku Voutilaisesta johtajaylilääkäri Keski-Suomeen Keski-Suomen keskussairaalan uusi johtajaylilääkäri valittiin yksimielisesti. Ajankohtaista 7.12.2010 Kommentteja
Kari Pylkkäsestä ja Olli Meretojasta professoreja Tasavallan presidentti myönsi professorin arvonimet YTHS:n pitkäaikaiselle mielenterveystyön johtajapsykiatrille Kari Pylkkäselle ja HUS:n Lasten ja Nuorten sairaalan osastonylilääkärille, dosentti Olli Meretojalle. Ajankohtaista 7.12.2010 Kommentteja
Tutkimus avaa mahdollisuuksia MS-taudin hoitoon MS-taudin aiheuttamia vaurioita keskushermostossa voi korjata kantasolujen avulla, kertoo Nature Neurosciencessa julkaistu tutkimus. Ajankohtaista 7.12.2010 Kommentteja
Liikunnallinen pääoma antaa motivaation liikuntaharrastukseen Pelkkä tieto liikunnan terveysvaikutuksista ei selvästikään riitä innostamaan suomalaisia liikkumaan. Ajankohtaista 7.12.2010 Kommentteja
Risikko kannattaa pandemiarokotteiden yhteishankintaa Ministeri Paula Risikon mukaan rokotteiden jakoperiaatteissa on ehdottomasti otettava huomioon EU-maiden yhteisvastuu riskiryhmien suojaamisessa. Ajankohtaista 7.12.2010 Kommentteja
”Turvallista tapaa kuristamiseen ei ole – tajunta voi lähteä sekunneissa” Terveydenhuolto ”Turvallista tapaa kuristamiseen ei ole – tajunta voi lähteä sekunneissa” Vastuulääkäri Katja Kero on huomannut vastaanotoillaan, että seksuaalinen kuristaminen on yleistynyt erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Avoin artikkeli
Seksuaalinen kuristaminen on hengenvaarallinen ilmiö Katsausartikkeli Seksuaalinen kuristaminen on hengenvaarallinen ilmiö Tutkittuun tietoon perustuvalle seksuaalikasvatukselle on tarvetta.
Vähäosaiset maksavat eniten – hoitoon tuloa lykätään Terveydenhuolto Vähäosaiset maksavat eniten – hoitoon tuloa lykätään – Erityisesti perusterveydenhuollon maksut ovat käsittämättömiä, missään päin Eurooppaa ne eivät ole näin korkeita, sanoo Susanna Wilén Siun sotesta. Avoin artikkeli
Valosaaste uhkaa unta ja aivoterveyttä Katsausartikkeli Valosaaste uhkaa unta ja aivoterveyttä Vuorokausirytmiä tukeva valaistussuunnittelu edistäisi kansanterveyttä.
”Epäkohtien nostaminen esiin ei ole aina helppoa” Terveydenhuolto ”Epäkohtien nostaminen esiin ei ole aina helppoa” Vuoden nuori kollega Immi Koivurova haluaa varmistaa, että myös erikoistuvien ääni kuuluu työpaikoilla. Avoin artikkeli
Siirretty sydän omaksuu saajan biologisen iän Tiede Siirretty sydän omaksuu saajan biologisen iän Tuore tutkimus voi laajentaa siirtoon sopivien elinten joukkoa.