Sikainfluenssasta vakavia hermostollisia komplikaatioita amerikkalaislapsille Tutkimuksen mukaan sikainfluenssaan liittyi kausi-influenssaa enemmän vakavia neurologisia komplikaatioita. H1N1-potilailla oli myös enemmän taustalla olevia hermostollisia sairauksia. Ajankohtaista 20.9.2010 Kommentteja
Lukinkalvonalaisen aivoverenvuodon taustalla usein ympäristötekijät Alttius aivoverisuonipullistuman puhkeamiseen ei ole niin vahvasti perinnöllinen kuin on oletettu. Ajankohtaista 20.9.2010 Kommentteja
Sosiaalilainsäädännön uudistus iskun paikka Sosiaalihuoltolainsäädännön uudistus on niin mittava lainsäädännöllinen projekti, että lääkäreiden äänen on kuuluttava selvästi ja kovaa. Kolumni 20.9.2010 Kommentteja
Sidonnaisuuksien ilmoittaminen uudistuu Tieteen julkaisemisen tärkein tavoite on totuudellisen tiedon lisääminen. Tutkimuksen tulee olla lähtökohdiltaan ennakkoluulotonta ja objektiivista. Näistä yleisesti hyväksytyistä periaatteista huolimatta totuus on harvoin yksiselitteistä. Tutkijatkin valitsevat näkökulmansa, hypoteesinsa ja metodinsa. Avoimuutensa ja kriittisyytensä ansiosta tiedettä voidaan kuitenkin pitää erinomaisena menetelmänä tutkia ja ymmärtää ympäröivää todellisuutta. Tiede myös korjaa jatkuvasti itseään, kun teoriaan sopimattomia havaintoja saadaan riittävästi. Päivi Hietanen, Pekka Lahdenne, Marjukka Mäkelä Lehti 37: Pääkirjoitukset 37/2010 Kommentteja
Nya regler för hur bindningar uppges Det främsta syftet med vetenskaplig publikationsverksamhet är att utöka vår objektiva kunskap. Forskningen bör till sina utgångspunkter alltid vara fördomsfri och objektiv. Trots dessa allmänt accepterade principer är sanningen sällan entydig. Även forskarna väljer sina infallsvinklar, hypoteser och metoder. Tack vare sin öppenhet och inbyggda kritik kan vetenskapen ändå anses som en utomordentlig metod för att utforska och förstå den verklighet som omger oss. Dessutom korrigerar vetenskapen oavbrutet sig själv efterhand som iakttagelser som är oförenliga med en teori blir tillräckligt många. Päivi Hietanen, Pekka Lahdenne, Marjukka Mäkelä Lehti 37: Ledare 37/2010 Kommentteja
Selkäydinvammaisten hoito tulisi keskittää Suomeen on vakiintunut käytäntö, jossa selkäydinvammaisten hoito on hajautettu. Tämä käytäntö on tehoton eikä se pysty vastaamaan potilaiden tarpeisiin. Kun hoidon antajat eivät toimi kokopäivätoimisesti selkäydinvammaisten parissa, kokemusta ei kerry riittävästi eikä ongelmien kokonaisvaltainen luonne tule esiin. Antti Dahlberg, Kirsi Valtonen Lehti 37: Pääkirjoitukset 37/2010 Kommentteja
Päivystykset siirtyvät triage-aikaan Triage on lyönyt itsensä läpi päivystyksissä. Terveydenhuollon yksikköjen kasvaessa ja keskittyessä kiireellisyysluokittelusta tulee entistä välttämättömämpi työkalu. Turussa rakennetaan nyt päivystystiloja, joissa triagen vaatimukset on huomioitu alusta lähtien. Mari Vehmanen Lehti 37: Ajankohtaista 37/2010 Kommentteja
Condia aikoo laskea lääkäreiden palkkoja Oululaisen työterveyspalveluita tarjoavan Condia Oy:n yt-neuvotteluissa työnantaja ehdottaa palkkojen alentamista viidellä prosentilla kahden vuoden ajaksi. Työnantaja on ilmoittanut, että palkanalennukset voidaan toteuttaa joko yhdessä sopimalla tai työnantajan määräämänä. Hertta Vierula Lehti 37: Ajankohtaista 37/2010 Kommentteja
E-resepti vaatii selkeän potilasohjeen Lääkärin kirjoittaman annostusohjeen selkeys korostuu, kun e-resepti otetaan laajalti käyttöön. Tiina Lautala Lehti 37: Ajankohtaista 37/2010 Kommentteja
Rauhanturvaajien lääkärit oikovat vääriä mielikuvia Oletko yhteistyökykyinen, sosiaalinen ja sopeutuvainen lääkäri, joka taitaa ensihoidon? Jos olet, sinulla on mahdollisuus unelmapestiin. Miia Soininen Lehti 37: Ajankohtaista 37/2010 Kommentteja
"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" Terveydenhuolto "Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" – Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini. Avoin artikkeli
"Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Terveydenhuolto "Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Päijät-Hämeessä pääsyä on rajoitettu tuntuvasti, kertoo pääluottamusedustaja Natasha Simonen. Avoin artikkeli
Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Kommentti Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta, kysyy Silja Kosola.
Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen Tiede Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen – Emme pystyneet osoittamaan syytä sille, miksi ylähuulijänne pitäisi leikata, kertoo lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio.
Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeuutisia Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeyhtiön mukaan survodutidi vähensi erityisesti viskeraalista ja maksaan kertynyttä rasvaa.
Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Lääketieteen maailmasta Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Toimenpide vähentää merkittävästi rintakipuoireita.