Sisäinen pessimisti
Hyvät kirjat kypsyvät kuin vuosikertaviini. Näin totesin, kun palasin parinkymmenen vuoden jälkeen Väinö Linnan Pohjantähteen. Lomalla imeydyin Pentinkulman elämään niin, että todellisuus ajoittain hämärtyi. Perhe nyökkäili ymmärtäväisenä ja muistutti välillä sosiaalisuuden ja yhdessäolon tärkeydestä. Kun santsasin lautaselleni soppaa, kauhan liike hidastui: mieleeni pomppasi Jussi Koskela, joka kehotti Almaa lisäämään vettä perunakeittoon. Samaan aikaan toisaalla, keskimmäiseni luki Mauri Kunnaksen lastenkirjaa. Siinä Saarijärven Paavo - koirana - useiden katovuosien jälkeen, hyvän sadon tullen, pyysi vaimon yhä lisäämään leipään puolet petäjäistä: veihän naapurimme touon halla. Eleen kauneus, kollektiivinen vastuu, sekä kontrasti nykyisen yltäkylläisyytemme määrään sumensi silmäni, ja kauhani jäi tyhjäksi.