78096 osumaa

Iäkkäät potilaat haluaisivat keskustella elämän loppuvaiheen hoitotoiveista

Sairaalahoidossa olevat huonokuntoiset vanhuspotilaat toivovat mahdollisuutta keskusteluihin hoitajien ja lääkärien kanssa. Vaikeasti sairaat potilaat eivät usein miellä itseään kuoleviksi potilaiksi. He haluavat keskustella hoidoista ylläpitäen siten toivoaan elämänsä jatkumisesta. Vain hyvin harvoilla on mahdollisuus kokonaisvaltaisiin, myös emotionaalisia ja eksistentiaalisia tarpeita selvittäviin keskusteluihin.

Maira Palosuo

Suomalaisten tupakointi ennallaan

Suomalaisten miesten tupakointi on viime vuosikymmenen puoliväliin jatkuneen laskun jälkeen pysynyt ennallaan. Naisten tupakointi lisääntyi nykytasolle 1980-luvun puolivälissä. Kansanterveyslaitoksen tuoreen Aikuisten terveyskäyttäytymistutkimuksen mukaan 15-64-vuotiaista suomalaisista miehistä tupakoi päivittäin 27 %, naisista 20 %. Satunnaisesti tupakoivia on 6 %. Tupakoivien naisten osuus on kasvanut tilastojen vanhimmissakin ikäryhmissä, sillä ennen sotia syntyneet, vähemmän tupakoineet naisten ikäluokat ovat jo ohittaneet tutkimuksen ikärajan.

Marianne Jansson

Korvaushoito auttaa opiaattiriippuvaisia

Opiaattiriippuvaisten lääkekorvaushoitojen tie Suomessa on ollut kivinen. Nykymuotoiset hoidot käynnistettiin vuonna 1997 kotimaisten tarpeiden ja ulkomaisten tutkimusnäyttöjen innoittamina. Kaikki nämä vuodet on epäilty, että lääkkeinä käytetyt metadoni ja buprenorfiini ovat hoidollisessakin tarkoituksessa mielihyvää tuottavia huumeita - kuin antaisi alkoholia alkoholistille. On myös epäilty, että todellista paranemista ei tapahdu, ennen kuin kaikkien kemiallisten aineiden vaikutukset ovat loppuneet.

Rauno Mäkelä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat