Kainuun uusi työnjako: Irti kuntavankilasta Kainuun hallintokokeilun onnistumisen sanotaan olevan paljolti kiinni siitä, kuinka terveys- ja sosiaalipalvelujen järjestäminen onnistuu. Hilkka Lahti Lehti 3: Ajankohtaista 3/2005 Kommentteja
Maakunnallinen kuntayhtymä Kainuun yhdeksän kuntaa siirtyivät vuoden alussa itsehallinnolliseksi maakunnaksi. Kunnilta siirtyi maakunnan hoidettavaksi sosiaali- ja terveydenhuolto päivähoitoa lukuunottamatta. Kainuun maakunta -kuntayhtymä vastaa myös lukioista ja ammatillisesta koulutuksesta sekä maakunnan yhteisestä elinkeinopolitiikasta, suunnittelusta ja kehittämisestä. Kaikkiaan kuntayhtymän palveluksessa on 3 400 työntekijää. Se on Kainuun suurin työnantaja. Lehti 3: Ajankohtaista 3/2005 Kommentteja
Yhdysvalloissa uudet ravitsemussuositukset Yhdysvalloissa julkaistiin viralliset ravitsemussuositukset, jotka päivitetään viisivuotiskausittain. Niissä korostetaan erityisesti painonhallintaa kansakunnalle, josta noin kahden kolmasosan arvioidaan olevan ylipainoisia. Ohjeissa kehotetaan amerikkalaisia harrastamaan liikuntaa jopa puolitoista tuntia päivittäin kuitenkaan lisäämättä energiansaantiaan. Maira Palosuo Lehti 3: Ajankohtaista 3/2005 Kommentteja
Onnettomuuden vai julkisuuden uhri? Tsunamin uhri valittaa hädissään ja tuskissaan - suoraan tv-toimittajan mikrofoniin. Voihkintaa kestää niin pitkään, että television katsoja tulee ensin surulliseksi ja sitten vihaiseksi. Ulla Järvi Lehti 3: Ajankohtaista 3/2005 Kommentteja
Panostus klamydian torjuntaan kannattaa Klamydia on yleisin bakteerin aiheuttama sukupuoliteitse leviävä tauti. Se on yleistynyt useimmissa EU-maissa 1990-luvun puolivälistä lähtien (1). Suomessa klamydiatartuntojen määrä ylitti 13 000 vuonna 2002, mutta nyt nousu näyttää pysähtyneen. Timo Reunala Lehti 3: Pääkirjoitukset 3/2005 Kommentteja
Klamydian esiintyvyys Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön asiakkailla Chlamydia trachomatis on yleisin seksitauteja aiheuttava bakteeri ja suurin ehkäistävissä oleva lisääntymisterveyden uhkatekijä. Selvitimme klamydiainfektion esiintyvyyttä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön asiakkailla. Jorma Paavonen - Christian Malm - Robert Zilliacus - Anu Trontti, Eeva Auvinen - Olli Meurman - Matti Lehtinen - Marja Niemi Lehti 3: Katsausartikkeli 3/2005 Kommentteja
Tavallisimmat aikuisten gastrointestinaaliset stomiat Käyttöaiheet ja ongelmat Avanteet ovat keskeinen osa gastrointestinaalista kirurgiaa. Laura Seikku - Veikko Remes Lehti 3: Katsausartikkeli 3/2005 Kommentteja
Sepelvaltimotauti ja toimintakyky Miten kuolleisuuden, ilmaantuvuuden ja toimintakyvyn muutokset ovat muovanneet sairauden kokonaiskuvaa Sepelvaltimotaudin aiheuttama hoidon ja avun tarve määräytyy väestön ikärakenteen kehityksen, taudin ilmaantuvuuden, ennusteen ja vaikeusasteen pohjalta. Anna Kattainen - Antti Reunanen Lehti 3: Katsausartikkeli 3/2005 Kommentteja
Lasten keuhkokuume Suomessa sairastuu vuosittain noin 20 000 lasta keuhkokuumeeseen. Elina Lahti - Jussi Mertsola - Olli Ruuskanen Lehti 3: Katsausartikkeli 3/2005 Kommentteja
Lyhyesti: Midatsolaami yksinkertaistaa kardioversion tekemistä Muutaman aiemman raportin rohkaisemina ryhtyivät englantilaiset kardiologikollegat tekemään elektiiviset kardioversiot polikliinisesti midatsolaamilla aikaansaadun sedaation aikana. Lääkevaikutus kumotaan heti toimenpiteen jälkeen flumatseniililla ja potilaat mobilisoidaan jo tunnin kuluttua kardioversiosta. Vuoden aikana hoidettiin tällä hoitokaaviolla yhteensä 368 potilasta. Kardioversio onnistui noin 95 %:ssa tapauksista ja vain 3 % potilaista piti toimenpidettä epämiellyttävänä. Tämä yksinkertainen ja tehokas hoitokäytäntö ei vaadi ainakaan Englannin maaperällä välttämättä anestesialääkäriä paikalle, mutta luonnollisesti toimintaan hyvin perehtyneen sisätautilääkärin tai mieluummin kardiologin. Juhani Airaksinen Lehti 3: Lääketieteen maailmasta 3/2005 Kommentteja
"Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" Terveydenhuolto "Suositus drooniuhkissa jää puutteelliseksi" – Lääkärin työn erityispiirteet, etenkin päivystysvelvollisuus, jäävät vaille huomiota, sanoo Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö Anna Zibellini. Avoin artikkeli
"Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Terveydenhuolto "Lääkäri saattaa päästä yhteen koulutukseen vuodessa" Päijät-Hämeessä pääsyä on rajoitettu tuntuvasti, kertoo pääluottamusedustaja Natasha Simonen. Avoin artikkeli
Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Kommentti Lapsuus, vanhemmuus ja ihmisen ikävä toisen luo Olisiko aika päästää irti äärimmäisyyteen menneestä yksilökeskeisyydestä ja tehokkuusajattelusta, kysyy Silja Kosola.
Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen Tiede Vauvan ylähuulijänteen rakenne ei vaikuta imetykseen – Emme pystyneet osoittamaan syytä sille, miksi ylähuulijänne pitäisi leikata, kertoo lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio.
Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeuutisia Jälleen uusi lihavuuslääke osoitti tehonsa Lääkeyhtiön mukaan survodutidi vähensi erityisesti viskeraalista ja maksaan kertynyttä rasvaa.
Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Lääketieteen maailmasta Kroonisen sepelvaltimotukoksen avaus ei ole pelkkä lumehoito Toimenpide vähentää merkittävästi rintakipuoireita.