78078 osumaa

Lyhyesti: Nenäluun kaikulöydös ja sikiön 21-trisomia

Ruston ja luun kehitys on 21-trisomiassa erilainen kuin terveellä sikiöllä, ja mm. nenäluu näkyy kaikukuvassa raskausviikoilla 10-14 huonosti. Tätä havaintoa on käytetty 21-trisomian seulontakeinona. Kuten usein, aluksi havainnon käyttöarvo raportoitiin hyväksi; herkkyys sikiön 21-trisomian osoittamisessa oli jopa yli 80 %. Uuden tutkimuksen mukaan nenäluu ei näy 41 %:ssa 21-trisomiatapauksista, mutta näkyy kaikilla terveillä sikiöillä.

Pertti Kirkinen

Inhaloitava steroidi vähentää astman pahenemisvaiheita ja parantaa sairauden hallintaa

Suuri monikansallinen (myös Suomessa osin tehty) START-tutkimus saatiin päätökseen hiljattain. Mukana oli 7 241 lievää pysyvää astmaa sairastavaa, joilla ei aiemmin ollut ollut käytössä steroidihoitoa. Potilaat olivat 5-66-vuotiaita, ja lumekontrolloidussa tutkimuksessa lääkityksenä oli alle 11-vuotiailla 200 myyg ja tätä vanhemmilla 400 myyg inhaloitavaa budesonidia päivässä kolmen vuoden ajan muun astmalääkityksen ohella. Tarkastelu kohdistui pääasiassa vakavaan astmaan liittyvään tapahtumaan.

Hannu Puolijoki

Onko ksimelagatraanista tulossa varfariinin kilpailija?

Varfariini on vakiinnuttanut asemansa eteisvärinään liittyvän aivohalvauksen vaaran hoidossa. Ksimelagatraani on uusi, tutkimusvaiheessa oleva suun kautta annettava suora trombiininestäjä, jonka farmakokinetiikka mahdollistaa vakioannoksella tapahtuvan hoidon ilman INR-seurantaa. Ksimelagatraanilla ei ole myöskään tiedossa merkittäviä lääkeaineinteraktioita.

Juhani Airaksinen

Rautaa uupumukseen?

Väsymys on tavallinen ongelma yleislääkärin potilailla: 14-27 % potilaista valittaa väsymystä ja 1-2 %:lla väsymys on vastaanotolle tulon syy. Monista väsymyksen syistä anemia on tavallinen löydös, ja sen korjaaminen parantaa myös väsymyksen. On kuitenkin tutkimusnäyttöä myös siitä, että rautalääkitys auttaa väsymykseen, vaikkei anemiaa olisikaan. Syynä arvellaan olevan se, että elimistömme monen bioreaktion kofaktorina toimii juuri rauta ja subkliininen raudanpuute voi vähentää entsyymien aktiivisuutta.

Robert Paul

Lyhyesti: Tupakansavulle altistuminen kohdussa vaikuttaa ventilaatiofunktioihin

Kohdussa tapahtuvalla äidin tupakansavulle altistumisella on vaikutusta ventilaatiofunktioiden tasoon. Tämä selviää 5 933 kalifornialaisen lapsen aineistosta. Erityisesti havaittiin eri funktioiden tasoissa laskua niillä, joilla puhkesi astma nuorella iällä. Tutkijat spekuloivat, muodostaako tämä ryhmä (astma nuorella iällä ja raskaudenaikainen tupakansavulle altistuminen) joukon, jolla on myös suuri riski sairastua aikuisena kroonisiin hengityselinsairauksiin. Näin ollen tupakoijat voivat vaikuttaa haitallisesti lastensa elämään vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

Hannu Puolijoki

Lyhyesti: Klotsapiini ehkäisee skitsofreniapotilaiden itsemurhia

Klotsapiini on vanha uuden polven psykoosilääke, jota käytetään varsinkin hoidolle resistentin skitsofrenian hoidossa. Sen on osoitettu vähentävän itsetuhoista käyttäytymistä. Laajassa monikeskustutkimuksessa voitiin osoittaa, että itsemurhat ja muukin itsetuhoinen käyttäytyminen olivat klotsapiinia saaneilla skitsofreniapotilailla, joilla oli anamneesissaan itsetuhoista käyttäytymistä, vähäisempää kuin toista uuden polven psykoosilääkettä olantsapiinia saaneilla potilailla. Onkin perusteita näkemykselle, että klotsapiinihoidolla voidaan oleellisesti vähentää suuressa itsemurhavaarassa olevien skitsofreniapotilaiden itsetuhoista käyttäytymistä. Klotsapiinia saavan potilaan hoidossa täytyy kuitenkin muistaa agranulosytoosin vaara.

Raimo Kr Salokangas

Iäkkäät kuopiolaiset käyttävät psyykenlääkkeitä ennätystahtia

Tuore tutkimus avohoidossa olleista kuopiolaisista ikäihmisistä osoittaa heidän käyttävän yleisesti psyykenlääkkeitä. Joka kolmannella oli käytössään vähintään yksi psyykenlääke, ja käyttö yleistyi iän kohotessa. Valtaosa psyykenlääkkeiden käyttäjistä käytti yhtä valmistetta, mutta erilaiset yhdistelmät olivat myös melko tavallisia. Puolella psykoosilääkkeiden käyttäjistä ei tutkimushetkellä ollut näillä lääkkeillä hoidettavia oireita.

Sirpa Hartikainen, Terhi Rahkonen, Hannu Kautiainen, Raimo Sulkava

Substituution lieveilmiöitä Tanskassa

Tanskan terveysministeriö tutkii epäilyjä, joiden mukaan jotkut apteekeista olisivat toimittaneet ja myyneet geneeristen valmisteiden sijasta kalliimpia vaihtoehtoja, kuten alkuperäisvalmisteita. Tämä olisi lain mukaan mahdollista vain, jos lääkäri on reseptissä kieltänyt substituution. Tanskan lääkevalvontaviranomainen (Danish Medicines Agency) on todennut, että muutamissa apteekeissa kalliiden alkuperäisvalmisteiden osuus myynnistä oli yli 50 %. Halpojen geneeristen valmisteiden ja kalliimpien alkuperäisvalmisteiden myynnin suhde on myös vaihdellut suuresti eri apteekeissa. Tanskan Apteekkariyhdistys on kiirehtinyt kiistämään, että apteekkien ja lääketehtaiden välillä olisi tehty asiaan liittyviä salaisia sopimuksia. Ministeriön raportin odotetaan valmistuvan kesään mennessä.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Efedriiniä ostetaan Internetin kautta Tanskaan

Tanskan lääkevalvontaviranomainen poisti efedriiniä ja kofeiinia sisältäneen laihdutuslääkkeen (Letigen) käytöstä vuoden 2002 lopulla. Ongelmaa on käsitelty aikaisemmin tällä palstalla (ks. SLL 2002;57:5199 ja 4105 sekä 2000;55:3933). Nyt Tanskaan ostetaan Internetin kautta Alankomaista Stack II-valmistetta, jossa on 30 mg efedriiniä ja 44 mg kofeiinia. Letigenissä efedriiniä oli 20 mg ja kofeiinia 200 mg. Viranomaisten mukaan kauppaan on vaikea puuttua, sillä omaan käyttöön voi EU- ja ETA-maista ostaa Internetin kautta sairauden hoitoon tai ehkäisyyn lääkkeitä, lukuun ottamatta doping-listalla olevia aineita. Stack II ei ole lääkkeeksi luokiteltu valmiste Alankomaissa.

Juhana E. Idänpään-Heikkilä

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat