Lääkehoidon kehittämiskeskus - hyvä idea!
Eduskunta käsittelee parhaillaan lakia, jolla maahan perustetaan Lääkelaitoksen yhteydessä toimiva Lääkehoidon kehittämiskeskus. Keskeisimpiä lääkealan toimijoita edustanut, vuodesta 1998 toiminut Rohto-ohjelma organisoituu ja virallistuu tämän lain hyväksymisen myötä valtiolta resurssinsa saavaksi keskukseksi, jonka tehtävät painottuvat lääkeinformaation tuottamiseen ja jakamiseen, suositusten antamiseen, neuvontaan ja alueellisesti hajautettuun koulutukseen. Rohto-ohjelma saa näin vakiintuneet puitteensa. Kyseessä on sikäli harvinainen terveydenhuollon uudistus, että soraääniä ei tämän laitoksen tarpeellisuudesta ole juurikaan kuulunut.