In memoriam RAIJA KOIVISTO o.s. MÄKI-KYYNY 16.07.1961-18.12.2001
Joulun aikaan jouduimme me Raijan ystävät vastaanottamaan suruviestin, jota emme koskaan olisi halunneet kuulla: Raijan elämä oli päättynyt. Imusolmukesyöpä komplikaatioineen piti Raijaa kaiken aikaa kiristyneessä otteessaan kahden ja puolen vuoden ajan. Kollegat TaYS:ssa tekivät kaikkensa, mutta mahdottoman edessä piti taipua. Jos tahdonvoimalla voisi parantua, olisi ystävämme taatusti parantunut. Niin vahva elämännälkä Raijalla oli. Raija syntyi maanviljelijäperheeseen Kauhajoella kesällä 1961. Lapsuus kului maatalon työteliäässä ilmapiirissä; luontoihmiselle ympäristö oli hyvä. Isän kuolema Raijan ollessa 12-vuotias toi tummia pilviä taivaalle, mutta siitä jatkettiin eteenpäin äidin, Maija-siskon ja Reijo-veljen kanssa. Raijalla oli kova halu nähdä maailmaa ja päästä elämässä eteenpäin. Ylioppilaskirjoitukset keväällä 1980 sujuivat hyvin, ja opintosuunnan valinnassa oli runsaudenpulaakin. Loppuvaiheessa oli valittavana tekniikan opinnot Helsingissä tai lääketiede Oulussa - lääketiede vei voiton. Ouluun Raija päätyi hakemaan, vaikka Etelä-Pohjanmaalta luonteva suunta olisi ollut Tampere tai Helsinki. Raija halusi lähteä katsomaan, minkälaista on elämä pohjoisessa. Yleiset suuntaukset eivät tässä - niin kuin eivät monessa muussakaan - olleet Raijaa varten, vaan oma tahto ja into nähdä ja oppia uutta ratkaisivat. Raija ja kansainvälisyys kuuluivat saumattomasti yhteen. Ensimmäisen kerran Raija lähti yksin ulkomaille lukioaikana - tuolloin kesätöihin Itävaltaan. Toisen opiskeluvuoden jälkeen oli vuorossa FiMSIC-stipendiaattikuukausi Heidelbergissä Saksassa, ja siitä tahti sen kun kiihtyi. Seurasi kenttäprojekti Turkissa, opintojen loppuvaiheessa 1987 stipendiaattikuukausi Osakassa Japanissa ja sieltä edelleen matka Kiinaan, Tiibetiin, Nepaliin, Bangladeshiin ja Intiaan. Koko matkaan kului aikaa kolmisen kuukautta. Matkan huippukohta oli Himalajan ylitys englantilaisen retkikunnan kanssa. Tämä saavutus oli Raijalle hyvin merkittävä; siihen hän palasi keskusteluissaan ystäviensä kanssa vielä vähän ennen kuolemaansa. Toinen merkittävä pitkä matka oli vuonna 1989 kahden kuukauden kiertely reppuselkäisenä kulkurina lukioaikaisen ystävän kanssa Turkin maaseudulla, Iranin ja Irakin rajoja hipoen. Kansainvälisyys oli osa Raijaa myös Oulussa. Paikallisessa ulkoasiainvaliokunnassa hän toimi useita vuosia organisoimassa Ouluun tulleiden IFMSA-stipendiaattien harjoittelua ja käytännön asioita sekä vapaa-ajanohjelmaa. Myös FiMSICn taloudenhoitajan pesti oli hänen tehokkaassa ja pystyvässä hoidossaan v. 1985-87. FiMSIC-konkarit muistavat Raijan iloisena ja osaavana luotsaamassa raha-asioita varsin vilkkaissa kokouksissamme Lönkalla noina vuosina. Opiskelujen loppuvaiheessa Raija työskenteli puolisen vuotta kotipaikkansa Kauhajoen terveyskeskuslääkärinä. Lääketieteen lisensiaatin tutkinto valmistui v. 1988, ja orientoivan vaiheen palvelujen jälkeen alkoi reilun yhdeksän vuoden työura Järvenpään terveyskeskuksessa. Siellä Raija tunnettiin työteliäänä, voimakkaasti työhönsä sitoutuneena ja pidettynä lääkärinä. Erityisesti Invalidien ammattioppilaitoksella, Invalla Raija viihtyi ja sai paljon aikaan. Järvenpään terveyskeskuksesta Raija oli poissa vain äitiyslomiensa ajan sekä muutamia kuukausia tekemässä sairaalapalveluja TaYS:ssa. Vuoteen 1994 Raija myös asui Järvenpäässä, kunnes aviopuolison löytymisen myötä muutti Pirkkalaan. Kesällä 1994 Tanssittiin Raijan ja Tapanin häitä Kauhajoella, ja seuraavana keväänä syntyi esikoinen Tuomas sekä joulun alla 1996 Aapo. Nämä vuodet olivat Raijan onnellisinta aikaa; äitiys oli hänelle hyvin merkittävä asia. Tuomaksen sydänvika laittoi nuoren perheen lujille; tarvittiin kaksi vaativaa sydänleikkausta ennen kuin lapsen tilanne alkoi näyttää turvatulta. Avioliitto ei osoittautunut kestäväksi, ja teiden erkaannuttua Raija muutti lastensa kanssa kotimaisemiin Kauhajoelle joulun aikaan 1998 ja aloitti työt tutussa terveyskeskuksessa. Myöhemmin keväällä 1999 hänet valittiin vakituiseen terveyskeskuslääkärin virkaan. Mutta kohtalolla oli aina vain kovempaa tarjottavaa. Kesällä 1999 päivystyksen lomassa Raija kysyi Seinäjoelle potilaastaan soitellessaan sisätautikollegalta, josko pitäisi laittaa itsestäkin lähetettä tulemaan. Jo aiemmin oli kertaalleen tutkittu kaulalla ollutta epäilyttävää imusolmuketta; tuolloin ei syöpää todettu. Nyt oli kaulalle ilmaantunut useampia rauhasia, ja Raija tiesi hyvin, mitä se voisi merkitä. Raijan sairastamaan hiusrustohypoplasiaan nimittäin liittyy monikymmenkertainen riski sairastua lymfoomaan verrattuna muuhun väestöön. Tämä riski Raijan kohdalla valitettavasti toteutui. Alkuun hoitoja vietiin eteenpäin Seinäjoella; myöhemmin TaYS:ssa. Sytostaatit väsyttivät, mutta vielä kesällä 2000 Raija jaksoi rakennuttaa veljensä kanssa paritalon kotikonnuilleen; usko tulevaisuuteen oli vahva. Keväällä 2001 oli sairaudessa erittäin kriittinen vaihe, josta Raija vielä selvisi ja sai jatkoaikaa. Viime kesään sisältyi hoitojen välillä hyviäkin viikkoja. Valoisana muistona jäi mieleeni kesäretki Lauhanvuoreen heinäkuussa 2001. Lapset kirmasivat, aurinko paistoi; tehtiin nuotio ja paistettiin makkaraa. Välillä tuli sadekuurojakin. Se kaikki oli melkein liian hyvää ollakseen totta. Syksyn tullen alkoi infektiokierre, mikä vei Raijaa tihenevään tahtiin väliin Seinäjoelle, väliin Tampereelle. Välillä hän pystyi olemaan kotona vain muutamia tunteja, kun tuli taas lähtö sairaalaan. Viimeisellä sairaalareissullakin oli vielä uskoa tulevaan, joulun odotusta. 14.12. hän vaipui äkkiarvaamatta koomaan, mistä ei enää ollut paluuta. Raijan elämä loppui 18.12.2001. Raija oli kollegana ja ystävänä avarakatseinen, rohkea ja ennakkoluuloton. Oma perussairaus ja vain 136 sentin pituus eivät olleet Raijalle minkäänlainen este, eipä juuri hidastekaan. Hän antoi meille jälkeenjääneille esimerkkiä hyvästä elämästä: eläkää vahvasti ja rohkeasti, älkää tuijottako puutteisiinne vaan huomatkaa vahvuutenne. Katkaiskaa turhat rutiinit - nauttikaa elämästä! Lääkärinä Raija saavutti nopeasti potilaidensa luottamuksen; tasavertainen suhtautuminen, sitoutuminen ja potilaan asian omaksi ottaminen olivat vastaansanomattomia avuja hänen työskentelytavassaan. Myös järjestötyöhön Raija ehti antaa merkittävän panoksensa. Lyhytkasvuiset ry. oli hänen fooruminsa. Kosmopoliittina hän osallistui myös järjestön kansainvälisiin kongresseihin Saksassa ja USA:ssa, sekä oli pääorganisaattorina lyhytkasvuisten lasten kansainvälisen leirin järjestelyissä Hauholla. Sairauden täyttäminä viimeisinä vuosina Raija ei enää päässyt palaamaan työhönsä. Äidin rooli nousikin yhä tärkeämmäksi. Raijan sairastuessa Tuomas oli 4-vuotias ja Aapo vasta 2,5 vuoden ikäinen. Raija oli Äiti isolla alkukirjaimella; on vaikea edes kuvitella sitä tuskaa mitä hän on kokenut taistellessaan sairautta vastaan ja realistina tiedostaessaan sen tosiasian, ettei itse ole kasvattamassa poikiaan aikuisiksi. Hän sai kaksi timanttia, joiden hiominen jäi muille. Miksi juuri niiden pitää kuolla, jotka tahtovat elää? Tämä Raijan 11-vuotiaan kummityttären Emmin itkunsa keskeltä huutama kysymys Raijan kuolinviestin tultua on se kysymys, johon meillä kenelläkään ei ole vastausta. Miksi juuri hän, joka oli niin täynnä elämää ja iloa? Raija tiesi tämän jälkeenjäävien tuskan. Siksi hän jätti viimeiseen tahtoonsa toiveen, että hänen muistotilaisuudessaan myös iloittaisiin niistä yhteisistä hetkistä mitä yhdessä olimme kokeneet. Tilaisuudesta tulikin syvästä surusta huolimatta kaunis ja valoisa. Vaikka meillä on suru ja ikävä, on myös ilo siitä että saimme tuntea tämän pienen suuren ihmisen. Ne kollegat jotka haluavat kunnioittaa Raijan muistoa, voivat tehdä sen kartuttamalla Raijan poikien Tuomas ja Aapo Koiviston tiliä, SOP 473040-2156072. Raijaa kaivaten, Ritva-Liisa Kettunen, ystävä, kurssikaveri, kollega In memoriam Arto Nurmi 7.12.1939-7.12.2001 Lääketieteellisen kuvituksen mestari, taitelija Arto Nurmi kuoli keuhkosyöpään 7. joulukuuta 2001 Hollolassa 61-vuotiaana. Hän oli syntynyt Turussa 7. joulukuuta 1939. Ylioppilaaksi päästyään Arto Nurmi kävi Turun piirustuskoulun, toimi mm. elokuva-alalla kuvaajana, ohjaajana, käsikirjoittajana, leikkaajana ja animaatiopiirtäjänä. Elämäntyönsä hän teki tieteellisenä kuvittajana, toimien tässä tehtävässä yli kolmekymmentä vuotta aina siihen saakka kunnes sairaus vei hänen voimansa. Arto Nurmi teki yhteistyötä monien eri alojen huippuasiantuntijoiden ja kansainvälisesti tunnustettujen tutkijoiden kanssa. Hän teki lukuisten tieteellisten kirjojen, väitöskirjojen ja julkaisujen kuvituksen ja taiton ulkomailla ja Suomessa. Arto Nurmi oli erikoistunut solutasolla tapahtuvan biologisten ilmiöiden kuvittamiseen. Tunnettuja ovat hänen kuvansa Tiede 2000 -lehdessä (nykyisin Tiede) lehden ilmestymisen alkuvuosina. Erityisen hyvin hän tunsi sydämen biokemialliset reaktiot ja pystyi havainnollistamaan ne piirroskuviksi. Tieteellisten piirrosten lisäksi tämä monipuolinen taiteilija teki myös tieteellisten kirjojen kansia ja taittoja, exlibriksiä, logoja ja television asiaohjelmien kuvitusta. Arto Nurmessa yhdistyi maassamme ja maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisella tavalla taiteilija ja luonnonilmiöiden kuvaaja. Hänellä oli tinkimätön halu ymmärtää biologisten tapahtumien ja sairauksien synnyn syvintä olemusta. Tähän vaativaan tehtävään hän kouluttautui pitämällä kiinteää yhteyttä lääkäri- ja tutkijaystäviinsä. Nurmen suorastaan lapsenomainen uteliaisuus ja luovat kysymykset johtivat hänet solujen ja molekyylien maailmaan. Vaivojaan säästämättä hän kuvasi miniatyyritarkkuudella satojen ja tuhansien solujen keskinäisiä vuorovaikutuksia. Vaativa ruiskuväritekniikka teki mahdolliseksi hyödyntää modernia teknologiaa ja saada molekyylit ja bakteerit liikkeelle. Tuloksena oli mm. kansainvälistäkin huomiota saanut video hammaskarieksen synnystä sekä video MS-taudin synnystä. Tekniikka oli kuitenkin Arton kehittämä ja hänelle luonteenomainen; Nurmen taideteosten tekijästä ei voi erehtyä. Arto Nurmen tavoitteena oli tieteellisesti pätevien ja taiteellisesti sykähdyttävien kuvien avulla saada sekä lääkärit että potilaat ymmärtämään tautien syntyä. Vain tällä tavoin, Arto ajatteli ja sanoi, on mahdollista diagnosoida ja hoitaa sairauksia ja sitä kautta ihmisiä parhaiten. Hän uskoi loppuun asti tämän opetustehtävän voimaan. Mestari on poissa, mutta kuvat elävät.
