3902 osumaa

Tietoa vai tykkäämistä?

Suuren päivälehden toimittaja soitti keskellä kesälomaa ja pyysi haastattelua. Hetki oli äärimmäisen epäsopiva, mutta aihe ajankohtainen. Koska juttu kuitenkin tehtäisiin, pidin tärkeänä, että se nojaisi faktoihin. Siirsin matkalle lähtöä ja keskustelin toimittajan kanssa yli kaksi tuntia. Selitin, perustelin, paikoin sanelin tutkimustulosteni johtopäätöksiä koskevan tekstin. Toimittaja otti vastaan kaiken kertomani, ja puhelun loputtua luulin yhteisymmärryksen olevan täydellisen.

Liisa Keltikangas-Järvinen

Autothanasiasta suisidiin

Itsemurha on kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa ollut ongelmallinen ilmiö, johon suhtautumisessa jo antiikin aikana oli filosofisten koulukuntien ja yhteiskuntien välisiä eroja. Vaikka melankolia on liittynyt jo hippokraattiseen sairauskäsitykseen ja nykykäsityksen mukaan on oleellinen osa suicidaalista tendenssiä, on kreikkalaisen ja 1700-luvulta peräisin olevan latinan termin välillä aistittavissa selkeä ero. Meillä nykyisin käytetty termi on paljon tuoreempaa perua kuin autothanasia ja luonteeltaan se vastaa roomalaisten ilmaisuja, jotka perustuivat verbiin caedere, tappaa, ja samanlaisten aktiivisen surman verbien ryhmään. Kreikkalaisten suhde oli passiivisempi.

Tarpeellinen opas kriittisesti sairaan nestehoitoon

Merkittävä joukko kotimaisia anestesiologian ja tehohoidon asiantuntijoita on toimittanut tervetulleen uutuuskirjan. Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito -kirjassa käydään läpi näiden häiriöiden patofysiologia ja tunnistaminen sekä annetaan ohjeet hoidon aloittamisesta ja potilaan seurannasta. Osa kirjan sisällöstä on julkaistu aiemmin Nestehoito-kirjassa (Duodecim 2006).

Johanna Tuukkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030